2016-04-26

Dealextremen pikkuiset valvontakameraobjektiivit, tekeekö niillä mitään?

Dealextremestä tuli ihan selvin päin ja läpällä tilattua kourallinen piskuisia kalansilmä- ja laajakulmaobjektiiveja. Piirtoympyrän pienentyessä linssien kokohan kutistuu melkein exponentiaalisesti, C-bajonetin objektiivit ovat suklaapatukan kokoisia suurimmillaan, pienimmillään noin peukalon kokoisia. C-bajonetista kun astutaan vielä pienempään kokoon tullaan niin sanottuun S-bajonettiin joka tunnetaan toisella nimellä M12. Kyseessä ovat siis 12 millin kierrekiinnityksellä olevat pikkulinssit joita käytetään laajalti valvonta- ja webbikameroissa. Nämä ovat enää pikkirillinpään kokoisia pienimmillään, isoimmillaan peukalonpään kokoisia. Alla perhepotretti jossa mukana kaikki kalansilmistä normaaliobjektiiveihin, Samyangin 12-millinen kalansilmä ja kamerarunko antanevat jotain osviittaa koosta.



Canonin peilittömään runkoon objektiivit saa kaksoisadapterilla. Ensimmäinen adapteri muuntaa EF-M-bajonetin C-kokoon ja toinen adapteri C-bajonetin (tai kierteen oikeastaan) M12-kierteeksi. Jokaisen M12-objektiivin takalinssi tulee niin lähelle kennoa että ne ottavat kiinni mekaaniseen sulkimeen kuvaa ottaessa kun tarkennus on muualla kuin linssipaketin sisällä. Onneksi Magic Lantern tarjoaa äänettömän kuvanottomahdollisuuden joka ei käytä mekaanista suljinta laisinkaan. Toinen mahollisuus on käyttää kameran kroppivideotilaa, joka rajaa mukaan kennon keskeltä pienen alueen, joka on noin kuusi milliä pitkältä sivultaan.

2016-04-13

Aamutaivaan utupallero kameraobjektiivilla ja robottikaukoputkella

Aamutaivaalla nousee Marsin ja Saturnuksen kaverina kiikareilla utupallona näkyvä komeetta 252/P (LINEAR). Se on jo ohittanut Auringon ja matkaa nyt kohti pohjoistaivasta, joten sen näkyvyys Suomesta paranee koko ajan. Harmi vain että pimeä aika käy yö yöltä lyhyemmäksi kesän vääjäämättä lähestyessä.

Ensin matalalta Nilsiän aamutaivaalta napattu värikuva komeetasta Sigman 180mm f/2.8 -kameraoptiikalla ja järkkärillä. Samaan kenttään on mahtunut myös muutama Käärmeenkantajan tähdistön alueen pallomainen tähtijoukko: Messier-luettelon kohde numero 14 ylävasemmalla ja NGC 6366 tuolla oikealla. Himmeänä voi kuvasta erottaa myös pimeiden sumujen vyöhykkeitä, niitähän tuolla Linnunradan keskustan läheisyydessä riittää. Aamutaivaalla on myös paljon satelliitteja, nekin ovat jättäneet jälkensä kuvaan ohuina valoviiruina.

Komeetta 252/P LINEAR
(Valotukset 26x30s.)

Artjärven Tähtikalliolla (ks. virtuaalikierros paikan päältä) käydessä samaa komeettaa tuli vilkaistua myös Astrofoxilla, melkein metrin peilillä varustetulla kaukoputkella, eikä komeetasta juuri väriä erottunut. Yleensä näiden kirkkaampien pikkukomeettojen komat ovat niin tiiviitä että niiden pintakirkkaus riittää värien havainnointiin pikkuputkellakin, muttei tässä tapauksessa.

Artjärven Viestikallion virtuaalikierros

Samalla mäellä Ursan Tähtikallion (ks. virtuaalikierros paikan päältä) on Artjärven viestiteknisen yhdistyksen Viestikallio. Siinä missä Tähtikallio on täytetty toinen toistaan suuremmilla kaukoputkilla, on Viestikallio vastaavasti täynnä erilaisia antenneja ja lautasia. Tässä Viestikalliolta virtuaalikierros, jonka aloitusruudussa on Monumentti, neljän metrin suunnattava peiliantenni joka on asennettu noin kymmenen metrin korkuiseen torniin. En ole kuvatessa koskaan pelännyt yhtä paljon kuin kyseisessä tornissa keikkuessa, ristikkolattian läpi kun näkee suoraan alas. Hui.

Toinen mielenkiintoinen vehje kalliolla on neuvostotekniikan ihme eli LOMO AZT-27 -kaukoputki, joka on valmistettu ennen kuin LOMO-nimen pilanneet hipsterit edes syntyivät eli 1983. Painoa puolimetrisellä Cassegrain-tyyppisellä teleskoopilla ja jalustalla on kahdeksan tonnia, polttoväliä saman verran milleinä. Kertakaikkiaan hieno peli. Sanakirjassa voisi "ylisuunnitellun" kohdalla olla kuva tuosta putkesta, esimerkiksi Tähtikallion suurinta putkea, Astrofoxia, pystyi heiluttelemaan yhdellä sormella - LOMO ei hievahtanutkaan vaikka olisi tehnyt leuanvetoja noissa avoputken tukirakenteissa. Oikeastaan konditionaali edellisessä lauseessa on turha, koska tuo tuli demottua käytännössä.



2016-04-06

Miltä näyttää maisema Lapinlahden Väisälänmäen näkötornista?

Lapinlahden kirkonkylän länsipuolella on maalaustaiteilijoitakin aikoinaan innoittanut kansallismaisema, Väisälänmäki. Mäen huipulle on tehty puinen näkötorni, josta avautuva maisema on seuraavassa zoomailtavassa ja pyöriteltävässä panoraamassa. Muutamia pohjois-savolaisen maiseman kiintopisteitä on myös merkattu panoraamaan mukaan etäisyyksineen.



Tornin alaosassa oleva infoplakaatti kertoo Puijon tornin (ks. gigapikselipanoraama tornista) näkyvän tornista 60 kilometrin etäsiyydeltä, mutta se ei pidä enää paikkaansa. Osaksi siksi että torni jää puuston taakse piiloon, osaksi siksi että oikea etäisyys tornien välillä on melkein metrilleen 53 kilometriä. Tuolle tornille on käynyt sama juttu kuin monelle muulle tornille ennen sitä, se on jäänyt vuosien aikana lyhyeksi ja puiden peittoon ellei ole jo tehty sellaiseksi kuten kävi Kuopion Laukaanvuoren tornille.

2016-04-05

Kevätyön peilautuvat revontulet

Revontulia tuli taivaalle melkein puskista. Auringon pilkkuluku on pudonnut roimasti, samaten aktiivisuus päivätähden pinnalla. Niinpä kuitenkin viime yönä koristi koko taivasta hyvinkin kirkkaat ja aktiiviset revontulet. Ilmeisesti syynä oli koronapurkauksen magneettikenttä joka oli negatiivinen Maan magneettikenttään nähden. Tuon magneettikentän käännön takia purkaus pääsi helposti ilmakehään asti. Toinen yllättävä tekijä oli melkein koko yön pääosin pilvistä vapaana pysytellyt taivas, Ilmatieteenlaitos kun lupaili vielä iltayhdeksän aikaan korkeintaan puolipilvistä Savonmaalle. Onneksi näin päin joskus.

Kolme kiemurtlevaa revontulikaarta Ruokovirran yllä

Kuvauspaikka oli helppo valita, pakko oli päästä sulan veden ääreen. Aiemminkin Ruokovirran kanavalla on reposia kuvattu melkein samoissa olosuhteissa joten sinne siis. Yö oli lisäksi täysin tuuleton, joten teema kuvien osalta oli revontulten heijastuminen järven peilityynestä pinnasta.

2016-04-02

Photoshop CS6:n Zoomify-exportin päivittäminen HTML5-aikaan Leafletilla

Photoshop CS6 ja varmaan vielä Creative Cloud -versiokin tarjoaa vientimahdollisuuden Zoomify-muotoon. Muutoin jättimäiset kuvat pilkotaan kuvapyramidiksi ja edelleen pienempiin osiin jotka Zoomify sitten katsomisvaiheessa kokoaa takaisin isoksi kuvaksi. Zoomify kuitenkin on jo kuollutta Flash-teknologiaa ja lisäksi Zoomify-appletin omaan käyttöön muokkaaminen on hankalaa. Eikä Zoomifyn karvalakkiversiossa ole edes mahdollisuutta kokoruudun tilaan ellei maksa siitä ilosta tai korvaa Zoomifyä Openzoomilla kuten tässä blogissa on muutaman kerran joutunut tekemään kun erittäin isoja kuvia on halunnut saada näytille. Joten haksasin kokoon Leaflet-pohjaisen HTML5-vientiesiasetustiedoston Photoshopille.

Käytännössä yhdistin siis nämä kaksi avoimen koodin projektia: Leaflet.Zoomify ja Leaflet.Fullscreen. Photoshopin Leaflet-exportin voi ladata tästä, asennusohjeet ovat yksinkertaiset: pura zippi Photoshopin asennushakemistosta löytyvään Zoomify-hakemistoon, jossa on muitakin Zoomify-viennin esiasetustiedostoja jo valmiiksi. Kuvakaappaus selventänee asiaa:


Photoshopissa sitten File/Export/Zoomify... ja pudotusvalikosta kohta Zoomify Leaflet HTML. Viennin tuloksena on hakemisto jossa pikkukuvat ovat ja läjä tiedostoja, jotka voi heittää nettiserverille sellaisenaan tai upottaa jonnekin muualle. Vaikkapa näin helppo on zoomailla yli 350 megapikselin panoraamakuvaa:


(Maaherran talo, Kuopio. Infrapunapanoraama kesältä 2015.)

2016-03-30

Infrapunasta lisäkontrastia telemaisemiin

Kevään edistyessä ja säiden lämmetessä alkaa ilmaan nousta pölyä ja kosteutta jotka huonontavat näkyvyyttä kaukaisiin kohteisiin muodostamalla ilmaan auerta ja utua. Kaukaisuudessa olevat asiat muuttuvat sinertävänharmaammaksi sitä voimakkaammin mitä loitommalla ne ovat kuvaajasta. Maalaustaiteen alalla ilmiöstä käytetään termiä ilmaperspektiivi. Parhaimmillaan näkyvyys horisontin suuntaan voi olla kovinkin hyvä, mutta aina ilmakehä jonkin verran sirottaa valoa ja näin huonontaa kuvan kontrastia kaukaisia kohteita kuvatessa joka ei aina ole haluttua.


(Palkkia raahaamalla voi vertailla infrapunakuvaa ja normaalin valon kuvaa keskenään.)

Polarisoiva suodin auttaa autereeseen jonkin verran muttei poista sitä kokonaan koska ilmakehässä sironnut valo ei ole kokonaisvaltaisesti polarisoitunutta. Seuraava lainaus eräästä aihetta käsittelevästä paperista selventäköön:

In general, the airlight will not be completely polarized. Thus a polarizing filter cannot remove the airlight on its own. For example, in Rayleigh scattering the degree of polarization p decreases as the direction of illumination deviates from 90° (relative to the viewing direction). Reduction of polarization is caused by scattering from large haze particles, which never completely polarize light. --[1]

Mustavalkokuvauksen kulta-ajalla utuisen ilman läpikuvaamiseen käytettiin myös keltaisia ja syvän punaisia suotimia koska utuinen ilma on sinertävää. Kuivaan autereeseen noiden suodattimien teho on kuitenkin vähäisempi. Normaalissa värikuvauksessa edellä mainittujen suodinten käytettävyys on joka tapauksessa kyseenalaista, värikuvan sininen kanava jää vaikkapa punaisella suotimella melkein mustaksi.

2016-03-29

Yötaivaan värejä Maaningan Patalahdella

Kevätillan taivaalla on sitä kaikkea: revontulten viherrystä, hämärän sineä, sivilisaation kellerrystä. Kun mukaan sotketaan kevyttä pilviharsoa valoa levittämään, tuloksena on monenkirjavaa kukerrusta taivaan täydeltä.

Patalahden pohjoistaivas himmeiden revontulten ja Linnunradan kanssa

Tällä kertaa kuvaajantöhö löysi itsensä Maaningan Viannankosken vierestä, Patalahden keinotekoiselta kosteikolta. Blogin nimen muistaen alla on alueelta muutama öinen pallopanoraama, yksi tältä keväältä ja kaksi aiemmalta syksyltä. Kosteikkoa kiertää viitisen kilometriä pitkä polku jonka varteen on pystytetty kolme tornia lintujen tarkkailua varten - yksi itäpuolelle ja kaksi länsirannalle. Lisäksi kosteikon länsirannalla on laavualue jonka makkaranpaisto-ominaisuudet ovat toistaiseksi testaamatta.


2016-03-23

Planeettojenvälistä valosaastetta: eläinratavalo rohkeissa kuvissa

Kevätpäiväntasauksen molemminpuolinen aika on hyvää aikaa kuvata joitain taivaanilmiöitä joita ei muuten oikein pääse kuvaamaan. Nuo äskettäin postaamani tasauspäivien aikaan kirkastuvat geostationääriset satelliitit ovat yksi sellaisista aiheista. On toinenkin valoilmiö jonka kuvaaminen onnistuu parhaiten juuri näihin aikoihin: eläinratavalo.

Eläinratavalo on planeettojenvälisestä pölystä sironnutta auringonvaloa. Kirkkaimmillaan se on Auringon lähellä, mutta myös Auringon vastapisteesä on kirkastuma, jota kutsutaan vastahehkuksi (gegenschein). Koska eläinratavalon kirkkain kohta sijoittuu Auringon läheisyyteen, on paras hetki kuvata sitä mahdollisimman pian varsinaisen pimeyden alkaessa hämärän jälkeen kun itse hohde on vielä horisontista erillään. Planeettojenvälinen pöly, kuten planeetatkin, sijoittuu samalle tasolle planeettojen kanssa, josta johtuen eläinratavalo näkyy taivaalla eläinradan eli ekliptikan tasossa. Suurinpiirtein samaa kuvitteellista linjaa seuraavat Kuu, Aurinko ja planeetat sekä iso osa muista aurinkokunnan pienkappaleista.

Kaksi puuta järven rannalla
(Valosaaste oikealla, revontulet vasemmalla, eläinratavalo periaatteessa keskellä.)

Ekliptikan ja horisontin välinen kulma on suurimmillaan kevät- ja syyspäiväntasauksen aikaan. Näin keväällä paras hetki kuvata tai muuten havaita eläinratavaloa sijoittuu illalle ja syksyllä vastaavasti aamuun. Lisäksi tarvitaan pimeä taivas jotta diffuusi hehku erottuisi taustataivaasta eli Kuu ei saa olla sotkemassa eikä valosaastettakaan saisi juuri olla auringonlaskun tai -nousun suuntaan. Silmän totuttua pimeään, eläinratavalo näkyy suurena kallellaan olevan kolmionmuotoisena hehkuna. Jos on oikein hyvät olosuhteet, voi se kuvassa näkyä vähän kylmemmän värisenä kuin taustataivas, joka saa vihertävänkukertavan sävyn ilmahehkun takia. Kuvaajan kannattaa varustautua laajakulmaisella, valovoimaisella objektiivilla eikä esimerkiksi seurantajalusta ole pahitteeksi jos aikoo ottaa pidempiä valotuksia.

2016-03-22

Neljä astetta on pitkä matka kun on matkalla Jupiteriin

Eilen illalla Kuu ja Jupiter olivat lähekkäin taivaalla, etäisyyttä niillä oli vaivaiset neljä astetta ja rapiat keskipisteestä keskipisteeseen. Seuraavassa havainnollistava kuva siitä kuinka kaukana kiertolaiset toisistaan oikeasti olivatkaan. Kuvat on otettu Kuopion Saturnuksen Huuhanmäen tähtitornin Meade LX200 -kaukoputkella, jonka strategiset mitat siis ovat 3048mm f/10 ja siihen vielä 1,4-kertainen telejatke päälle.

Kuu ja Jupiter oikeassa mittakaavassa toisiinsa nähden

Alla vielä sama kuva, mutta hieman isompana, siitä vasta aurinkokunnan valtavat mittakaavat selvivävätkin. Jupiter, oikeasti yli 41 kertaa leveämpi kohde kuin Maan Kuu, näyttää kiertolaiseemme verrattuna nyt niin kovin pieneltä.



Seeing eli ilmakehän rauhallisuus oli aika kehno ja putken kollimointikin näyttää vaativan toimenpiteitä osakseen kuten Jupiterin kuiden komeettamaisesta muodosta voi päätellä. Pari tummempaa vyötä Jupiterista kuitenkin erottuu ja neljä kirkkainta kuuta itse planeetan kaverina. Kun kuvaa vierittää tarpeeksi pitkälle, tulee lopulta vastaan melkein täysin valaistunut Kuu. Se, mikä kuvasta jää uupumaan, on järkyttävän suuri kirkkausero Jupiterin ja Kuun välillä. Noin isolla putkella katsellessa on kuin tuijottaisi suoraan täydellä teholla tohottavaa kirkasvalolamppua päin. Itse asiassa, Kuu oli niin kirkas että sen pystyi jopa projisoimaan tähtitornin kuvun puoliharmaaseen pintaan ja katselemaan kuumaisemaa seinältä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...