2018-07-18

Suomen Teksasissa kaikki on isompaa: Loukajanvuori, Kurikka

Viikko takaperin kehuin Pääskyvuoren näkötornia ehkä hulppeimmaksi koskaan. Tässähän joutuu ihan pyörtämään puheensa, Kurikan Loukajanvuoren (50-metrinen nyppylä vuorena, nyt jätkät oikeesti) torni kun on vielä päheämpi paikka. Vaikka Loukajanvuoren näkötornin ylin kerros ei ole järin tilava, arviolta noin kolme metriä kanttiinsa, nousee se roimasti puurajan yläpuolelle. Arvioisin että metsä ei koskaan peitä tuolta maisemaa vaikka sen antaisi kasvaa vapaasti seuraavan vuosisadan ajan. Jopa näkötornin alempi kerros on korkeammalla kuin useimpien tornien ylin kerros, sieltäkään ei puusto peitä maisemaa mihinkään suuntaan kuvatessa.

Poutapilvinen peltomaisema Kurikassa, nähtynä Loukajanvuoren näkötornista
(Kuvan alareunaa koristavat puut ovat niin lähellä horisonttia kuin ne tuolta koskaan voivat olla. Kerrankin näkötorni on tehty tarpeeksi korkeaksi.)

Poutapilvinen peltomaisema Kurikassa, nähtynä Loukajanvuoren näkötornista
(Horisonttia koristaa myös 17 kappaletta tuulimyllyjä.)

360 asteen näkymä tornin ylimmästä kerroksesta näyttää tältä, kun sen kuvaa kaikkien kahdeksan ikkunan suuntaan, ikkunat ovat onneksi avattavia (ja osa suorastaan särki) joten kuvausta ne eivät häiritse. Ylös vie kapeahko metallinen pyöröportaikko alemmalta suurikokoisemmalta tasanteelta. Alhaalla tornin juuressa näkyy kota (lukossa) sekä huussi ja laavu tulisijoineen sekä mysteerikontti johon menee muutama sähköjohto tornista. Ylhäällä ei näyttäisi olevan sähköjä, vaan johdot on napsittu poikki. Kuvittelin pääseväni tornin laella eroon hyönteisistä, itikoista ja muista kiusankappaleista, mutta jotenkin niitä on myös tuolla korkeuksissa. Lisäksi vesisateelta tai muulta vastaavalta suojaan hakeutuvan kannattaa ottaa huomioon että ylätasanteen katossa on melekin metri läpimittainen aukko, joten tuulen suunnasta ja voimakkuudesta riippuen kastumiselle on mahdollisuus olemassa.

2018-07-08

Maisemia Heinäveden Pääskyvuoren näkötornista

Enpä ole hulppeammassa näkötornissa käynyt kuin nyt Heinävedellä Pääskyvuoressa. Kolmikerroksinen puutorni nousee 181-metrisen (sata metriä järven pinnan yllä) Pääskyvuoren melkein korkeimmalta kohdalta ja eteen levittäytyy varmaankin parasta etelä-savolaista vaaramaisemaa melkein 360 asteen verran. Edes ylimmässä kerroksessa ei tule taatusti ahdasta, koska se on keskivertokaupunkiasunnon kokoinen lattiapinta-alaltaan. Pallopanoraama alla selventäkööt tornin mittakaavaa:


Ilmansuunnista sen verran että tuo kultainen Volvo on melkein tarkalleen pohjoisen kohdilla.

Pitkien valotusten ystäville kuitenkin varotuksen sana. Torni heiluu tuulessa, ja tuulettomana päivänä kiusaksi käy lattialautojen taipuminen, ellei sitten jätä kameraa sataprosenttisen rauhaan. Tästä parin tunnin aikana kuvatusta timelapsesta tornin liikkeet näkyvät yhtä hyvin kuin pilvien sekä niiden heittämien varjojen liike maisemassa.

2018-07-07

Mennään metsään

Kesän kääntyessä kohti talvea onkin hyvä hetki muistella pitkiä ja kylmiä talven kuutamoöitä. No, tämä satsi pallopanoraamoja ei ole ihan kovimmilta helmikuun paukkupakkasilta, vaan vähän leudommilta maaliskuun öiltä. Silloin puiden pintaan ilmestyvä huuru ehtii päivällä sulamaan ja uudelleenjäätyy öisin kuutamossa kimalteleviksi pisaroiksi. Helmikuu siis on visuaalisesti — ainakin Savon leveysasteilla — se parempi kuukausi metsässä ja maastossa rymyämiseen jos ei kylmää pelkää. Tosin maaliskuussa on puolensa, puiden oksilla on vielä jonkin verran lunta eli ne ovat muutakin kuin pelkkiä mustia risuja taivasta vasten. Huhtikuussa ei ole enää sitäkään vähää valkeaa jäljellä.



Siilinjärven harjualueet, jossa ylläoleva virtuaalikierros on kuvattu, erottuvat kohtalaisen hyvin tästä Stravan julkaisemasta kartasta, johon kyseisen liikunnanseurantaohjelmiston käyttäjät ovat kollektiivisen satelliittikohdistusjälkensä jättäneet. Joku voi uutisista muistaa karttapalvelun nimen, käyttäjät olivat nimittäin huolimattomuuttaan vuotaneet esimerkiksi tukikohtien vartiointireittejä kaikelle kansalle. Kotimaassa ainakin Rissalan ja Tikkakosken aidanvieruksia pitkin näkyy kulkevan gps-jälkiä.

2018-07-04

Yksinkertainen tapa taustataivaan poistamiseen tähtikuvasta

Esittelin vuosia sitten helpon tavan siivota taustataivas tähtitaivaskuvasta käyttäen Iris-ohjelmaa. Tähän päivään asti se on toiminut ihan hyvin, kunnes tuli vastaan Linnunratapanoraama joka suorastaan hajosi käsiin Iris-käsittelyn yhteydessä. Joten jokin parempi tapa piti keksiä, ilman maksullisia lisäohjelmia.


(Vasemmalla on Iris-ohjelmiston siivoama taustaivas Lyyran tähdistökuvassa, vastaavasti oikealla nyt esiteltävän tavan tuottamaa jälkeä. Ison mittakaavan jäännösepätasaisuuksia ei käytännössä näy oikeanpuoleisessa kuvassa laisinkaan.)

Taustataivasmallin voi tehdä helposti käyttäen Photoshopin dust and scratches -suodinta enimmäissäteellä (500 pikseliä) ja pienimmällä kynnysarvolla (threshold, 0 levels) tähtitaivaskuvan kopiolle. GIMPissä ei ikävä kyllä näy olevan vastaavaa tulosta tuottavaa suodinta, mikä olisi kiva olla olemassa koska Photoshopin tuki 16 bittiä suuremmille bittisyvyyksille on aika puutteellinen… Suodin poistaa kuvasta kaikki kaksinkertaista sädettä pienemmät yksityiskohdat kuten tähdet, pienemmät sumut, galaksit ja vastaavat. Jäljelle jäävät siis vain suurimmat sumut ja taustataivaan epätasaisuudet. Jos suodin tuntuu poistavan liikaa sumuja, voi koittaa pienentää siivottavaa kuvakopiota ennen dust and scratches -suotimen ajoa, kuvan mittojen puolittaminen vastaa säteen suurentamista kaksinkertaiseksi, ja samalla ajaa suotimen paljon nopeammin kuvalle — 36 megapikselin kokoisen kuvan siivous kestää noin minuutin verran nykyaikaisella 8-ytimisellä ja 16-säikeisellä suorittimella. Taustataivaskuva pitää tietysti ennen vähennystä venyttää alkuperäisiin mittoihinsa.

Varsinainen taustataivaan vähennys käy sitten apply imagella, jolla tähtitaivaskuvasta vähennetään (subtract) äsken luotu taustataivasmalli. Offset on hyvä pitää nollasta poikkeavana jottei mitään tärkeää leikkaudu sävyalalta pois. Vähennyksen jälkeen kuvaa voi venytellä hyvinkin ronskisti, käyttäen vaikka värikanavien suhteet säilyttävää arcsinh-venytystä.

2018-07-03

Sigma 14mm f/1.8 — katsauksessa superlatiivilaajis

Laajin, nopein, isoin, kallein. Ei onneksi kaikkein kallein mutta kalliimmasta päästä. Sigma on 14-millisen f/1,8-valovoiman superlaajiksensa hinnoitellut poikkeukselliset speksit huomioon ottaen ihan kohtuullisesti sinne puoleentoista tonniin, vähän alle jos intoutuu vertailemaan hintoja. Kilohintaa jää täten pikkuisen yli euro per gramma kun objektiivi painaa sen 1,1 kiloa, sattumalta tämä onkin suurin grammahinta kun vertaillaan muihin Sigman ART-sarjalaisiin.

Laajakantit
(Kokovertailussa kakkoseksi — myös yhteispainossa — jää 15mm Irix ja 12mm Samyang.)

Samanpainoisia ja -kokoisia möhkäleitä ovat tähän mennessä olleet vain peilijärkkäreiden supernopeat tai hyperlaajat zoom-objektiivit kuten Nikonin legendan asemaan noussut 14-24mm f/2,8; Canonin äärimmäisen leveä 11-24mm f/4 ja Tamronin vakautetttu 15-30mm f/2,8. Kiinteäpolttoväliset ultralaajikset ovat painossa jääneet zoomeihin verrattuna puoleen tai useimmiten alle, mutta eivät enää. Jopa D800:n kanssa Sigman objektiivi tuntuu etupainoiselta, eikä ihme koska etummaisin elementti on kahdeksan senttiä leveä ja profiililtaan voimakkaasti kupera äsfäärinen linssi. Valmistaja kehuu käyttävänsä samaa etuelementtiä kuin kuvanlaadustaan laajispäässä hyväksi tunnetussa Sigma 12-24mm f/4 -ultralaajiksessa. Etuelementin ei-pallomaisuus pistää helposti silmään jos katselee sen pinnasta heijastuvaa maailmaa samalla linssiä heilutellen: heijastuskulmasta riippuen maisema litistyy ja venyy, toisin kuin perinteisiä pallomaisia etuelementtejä käyttävissä objektiiveissa joissa heijastus ei vaihda muotoaan katselukulman muuttuessa.

Ihan vaan peltomaisema
(Ihan samanlaisia kuvia se tekee päivänvalossa kuin muutkin laajikset.)

Sigma vetää kuitenkin zoomeista paremmaksi kaksi- tai jopa nelinkertaisella valovoimallaan, aukkosuhteen ollessa tiettävästi ensimmäistä kertaa alle kahden eli f/1,8. Periaatteessa siis yhdistelmä hypernopeutta ja superlaajaa kuvakulmaa olisi ihanteellinen esimerkiksi yötaivaan kuvaamiseen silloin kun on ihan pakko saada suuri kaistale taivasta kerralla kuvaan, eikä voi valottaa maailman ääriin liike-epäterävyyden vuoksi, tai panoraamahommat on muuten syystä tai toisesta poissuljettuja. Tämmöinen tilanne voisi tulla vastaan vaikkapa revontulia kuvatessa. Ja vanha viisaushan sanoo nopean linssin himmennettynä olevan paremman kuin hitaan linssin saman verran himmennettynä eli päiväsaikaista kuvausta ajatellen.

2018-04-12

Samyang 12mm f/2.8 -kalansilmäobjektiivin tarkennuksen säätö

Ihan ensiksi pitää myöntää että olen ollut tyytyväinen omaan kalansilmääni, panoraamakuvaamisessa se on ollut aina oiva laite. Vasta viime syksynä kun pääosin kuvaamaan kyseisellä objektiivilla tähtitaivasta, huomasin ettei korealaisilla ole osuneet ihan linssiryhmät sijoilleen: ihan äärettömään eli tappiin asti käännettynäkin tähdet jäivät pieniksi, muutaman pikselin läpimittaisiksi palluroiksi, eivät neulanteräviksi pisteiksi kuten kuuluisi. Päivänvalossa, jossa isoin osa kalansilmäkuvista syntyy, eroa tuskin huomaisi — enkä kyllä huomannutkaan. Vasta tähtitaivaan alla puutteen näkee ja silloinkin oikeastaan vain kun pääsee vertaamaan hyvän objektiiviyksilön kuvaan. Takuun ja virhevastuun mentyä jo umpeen päätin ottaa objektiivin huollon omiin käsiini, takimmaista linssiryhmää tai koko objektiivia pitäisi saada lähemmäksi kennoa.

Objektiivia saa lähemmäksi kennoa laittamalla vaikka linssiryhmän tia koko linssipakan väliin sopivanpaksuisen välilevyn. eBaysta shimmejä voi etsiä hakusanalla DIN 988. Samyangin tapauksessa sisähalkaisijan pitäisi olla 25mm ja ulkohalkaisijan noin 30mm kun välilevy tulee takimmaisen linssiryhmän etupuolelle. Ohuet shimmit voivat olla ulkohalkaisijaltaan isompiakin, ne saa tarvittavaan kokoon vaikka saksilla.



Objektiivin perä (kuva yllä) aukeaa seuraavasti: bajonetin sisällä, takaelementin ympärillä oleva muovikaulus on kiinni bajonetissa kolmella ristipääruuvilla. Kaksi ruuveista on sähkökontaktiliuskan vierellä, kolmas niitä vastapäätä bajonetin takana. Kun ruuvit ovat irti, muovikauluksen voi nostaa paikaltaan. Sähkökontaktiliuska on bajonetissa kiinni kahdella samankokoisella ristipääruuvilla kuin muovikaulus. Kun liuskan ruuvit ovat irti, voi sitä siirtää sivuun bajonettia pois nostaessa — bajonetti itsessään on kiinni objektiivissa neljällä vähän isommalla ristipäisellä, uppokantaisella koneruuvilla. Kannattaa varoa liiallista voimankäyttöä bajonettia nostaessa, kontaktiliuskasta lähtee objektiivin sisuksiin ohut lattakaapeli.

2018-04-09

Lineaarinen 32-bittinen panoraamatyönkulku Huginilla ja Raw Therapeella

Tämä postaus on jatkoa tai jonkinlainen päivitys muutaman vuoden takaiselle postaukselle jossa yhdistettiin HDRmergen tuottamat suuren dynamiikan DNG-kuvat panoraamakuvaukseen. Versiosta 5.4 eteenpäin Raw Therapee osaa tallentaa kaikki kuvat 32-bittisessä liukulukumuodossa. Tämä on siitä kätevää että nyt on mahdollista tallentaa HDR DNG -tiedostoina tallennetut raakakuvat periaatteessa ilman dynamiikan häviötä, jolloin Huginilla HDR-panoraamojen teko on taas hiukkasen helpompaa — tosin on muutama sudenkuoppa joiden välttämisestä lisää tuonnempana. 16-bittisinä kuvina HDR DNG -tiedostot tallentaessa on mahdollista päätyä tilanteeseen jossa 16-bittinenkään värisyvyys ei riitä posterisoitumatta tallentamaan koko kuvan, tai Huginilla HDR-panoraamoja kasaan parsiessa, panoraaman, sävyalaa. 32 bittiä on helpppo tapa kiertää tämä rajoitus.

Keväinen iltapäivä Nevalanpelloilla

Esimerkkikuva yllä sai alkunsa 32-bittisenä kuvana. Enfuse olisi suurista väripinnoista, tässä tapauksessa kirkas keväthanki ja sininen taivas, tasannut ison mittakaavan paikalliset valoisuuserot, tuloksena jokseenkin harmaa kuva. Kuvapinojen tonemappaaminen ennen panoraaman kasausta taas johtaisi melko varmasti epätasaisiin väriliukuihin paikallisesti toimivasta väri- ja kirkkausadaptaatiosta johtuen. Säilyttämällä kuva fotometrisesti ajatellen suorana, voi päätöksen panoraaman sävyalan ilmiasusta sälyttää myöhemmälle osalle työnkulkua.

2018-03-20

Ensimmäinen* Suomesta otettu kuva vastahehkusta eli gegenscheinistä

Aurinkokunnassa on paljon pölyä planeettojen tasossa. Tämä pöly tietenkin siroaa Auringon valoa ja on nähtävissä taivaalla ekliptikan eli eläinradan suuntaisena nauhana, jossa on suuret kirkastumat Auringon molemmin puolin sekä pienempi ja himmeämpi kirkastuma vastapäätä Aurinkoa. Auringon vastapäätä olevaa kirkastumaa kutsutaan vastahehkuksi, tai saksalaisittain gegenscheiniksi.

Ursa kirjoittaa siitä seuraavaa:
Erityisen pimeällä paikalla, varsinkin eteläisemmillä leveysasteilla on mahdollista nähdä eläinratavalon vastapuolella niin sanottu vastahehku, joka tunnetaan myös saksankielisellä nimellään gegenschein. Vastahehku on huomattavasti eläinratavaloa himmeämpi, eikä sitä tiettävästi ole vielä havaittu Suomesta.

Vuoteen 2013 asti myös Wikipedia-artikkeli ilmiöstä oli sitä mieltä että "Suomessa gegenschein ei näy". Periaatteessa molemmat ovat oikeassa, minunkaan tietääkseni kukaan ei ole paljaalla silmällä nähnyt Suomesta gegenscheiniä, eikä edes kuvannut — ennen kuin nyt. Etelä-Ruotsista, Hangon korkeudelta, on kyllä paljaalla silmällä tehtyjä havaintoja vastahehkusta, mutta niiden takana onkin ollut tunnettu ruotsinsuomalainen syvän taivaan havaitsija ja suoranainen kotkansilmä Timo Karhula. Gegenscheinin kuvausyrityksiä kyllä on ollut, ks. vaikka tämä Samuli Ikäheimon kuva.

Toisaalta, samaa kielteistä virttä veisattiin aikoinaan eläinratavalosta, josta nykyisin suorastaan tulvii kuvia Taivaanvahtiin. Ensimmäisen kerran eläinratavalo taidettiin Suomesta kuvata 1990-luvun lopulla Pekka Parviaisen toimesta. Joten yllätys olikin positiivinen, vaikkakaan ei suuren suuri kun Varkauden Kassiopeian Härkämäeltä sain vastahehkun metsästettyä kuvaan käyttäen suomalaisen syvä taivas -harrastuksen grand old manin Risto Heikkilän 40cm newton-kaukoputken seurantajalustaa. Kymmenen kappaletta viiden minuutin valotusta pinoon ja taivaasta paljastuu pienen kaivelun jälkeen hento elliptinen hehku, juuri sieltä mistä tähtikarttaohjelma ennustikin sen löytyvän.

Vastahehku eli gegenschein kuvattuna Suomesta
(Viemällä osoitin kuvan päälle näkee kuvan selitteen.)

2018-03-19

Satelliittiheijastumia ja aakeeta laakeeta

Helmi-maaliskuun vaihteessa oli edessä taas se tilanne että geostationäärisellä radoilla olevilla satelliiteilla alkaisi kohta auringonpimennyskausi. Ennen pimentymiskautta kuitenkin satelliitit joutuvat vain osittain Maan varjon sisään, tai ihan varjon reunaman ulkopuolelle. Ja juuri varjon reunamilla ollessaan ovat satelliitit Maasta katsoen kirkkaimmillaan kun Aurinko paistaa paneeleihin satelliitista katsoen Maan takaa tai ihan vierestä. Ne ovat ehkä jopa paljain silmin nähtävissä jos tietää minne ja milloin katsoa, kiikareilla varmastikin. Aika hyvin kun ottaa huomioon että satelliitit ovat pikkubussin kokoisia kohteita liki 40 000 kilometrin päässä.

Geostationääristen satelliittien helminauha Varkauden Kassiopeian Härkämäen laelta avautuvan horisontin yllä
(Satelliittien kavereina on mm. Orionin tähdistön jättämät tähtiviirut, jotka katoavat kuvan oikeaan alareunaan. Vasemmalla näkyy pätkä satelliitin piirtämän kahdeksikon, analemman, yläosaa.)

Satelliitit erottuvat yhtenäisenä helminauhana pitkin taivaan ekvaattorin eteläpuolta. Olenpa tainnut aiemmissa aihetta sivuavissa postauksissa mainita että satelliittien helminauha kulkisi pitkin taivaanekvaattoria, mutta parallaksin takia se Suomesta näkyykin kahdeksisen astetta sen eteläpuolella. Taivaanekvaattorin ja satelliittien radat yhtyvät Maasta katsottuna vain päiväntasaajalta. Tämä on hyvä pitää mielessä satelliitteja kuvatessa, ja selittää myös sen miksi joillain kerroilla niiden valopisteitä ei vain ole millään löytynyt: kamera on osoittanut taivaalla liian pohjoiseen. Voi naamapalmu sentään.

2018-03-14

Semppis in memoriam (???-2018)

Niinpä vain kävi kameraseuran pimiön sisälläänpitävällä rakennukselle niin kuin näille vanhoille rakennuksille tuppaa käymään. Vesijohdot happanevat seinään ja alkavat jossain vaiheessa vuotaa. Kosteutta seuraa tietysti home, hometta oireilu ja oireilua purkutuomio. Tässä pieni virtuaalikierros ympäri rakennusta, joka oli ja on osittain edelleen Siilinjärven vapaa-ajan vieton solmukohtia: 4H, SiiKa, kunnan nuorisotyö ja lukuisat muut pienemmät kansalaisjärjestöt pitivät majaa täällä. Sen verran on kuitenkin varmaa että purku tulee tässä kevään aikana ja tilalle tulee ns. mummotunneli naapuritontin Akuliinan vanhainkodin ja tähän paikalle tulevan rakennuksen väliin.