2013-09-01

Kesä kuvina, osa 2: ihmiset ja taivaanilmiöt

Kuten peltomaisemat postauksen ensimmäisessä osassa, ovat taivaankappaleiden nousun ja laskun sekvenssikuvaukset olleet jonkinasteinen trendi viime kesänä. Yleensä kohteena on ollut Kuu, mutta myös Aurinko on saanut osansa. Ensin noustaan ja sitten lasketaan taas:

Kuu nousee Kipsikasan takaa
(Jos tarkkaan katsoo kuiden linjaa niin huomaa sen vähän kaartuvan ylöspäin tuolla horisontin lähellä. Tämä johtuu ilmakehän valoa taittavasta ominaisuudesta, matalalla oleva Kuu näkyy korkeammalla kuin se oikeasti onkaan.)

Vinkkejä Kuun nousun kuvaamiseen hämärän ajan taivaalta: alivalota Kuu noin kolmen aukon verran kun se koskettaa horisontin ekan kerran, sillä se kirkastuu saman määrän noustessaan muutaman asteen korkeudelle. Ihan loogista sikäli että ilmamassa on paksuimmillaan matalalla horisontissa. Tällä tavoin valotusta ei tarvitse olla koko ajan korjaamassa.

Ennen Kuun nousua kannattaa ottaa kuva horisontista, johon myöhemmin yhdistetään valotetut Kuun kuvat. Pidemmälle noustuaan on jo niin pimeää että maisema ei näytä yhtä hyvältä ja kirkkaan Kuun loiste aiheuttaa flareongelmia ja muuta kivaa. Sanomattakin lienee selvää että jalusta ja pitkähkö teleputki on kiva olla olemassa. Kuu liikkuu taivaalla läpimittansa verran noin puolessatoista minuutissa, kovin suurta sarjatulinopeutta ei siis tarvita.

Kuusimetsän reunaa hipova Kuu
(Pitäisi photoshopata tai vaihtoehtoisesti viedä pahvihahmoinen pöllö tuonne oksalle istumaan, vuoden luontokuva -palkinto olisi heti plakkarissa. Jos en vain paljastuisi, kuten kävi eräälle englantilaiselle susikuvaajalle.)

Ja vielä piiitkä kuva kesäkuun "superkuusta" (lainausmerkit siksi koska ei se Kuu silminhavaittavasti suurempi ole, kaikesta hypetyksestä huolimatta).

Superkuu (melkein) ja juhannuksen juhlijat

Aurinkoahan ei sitten ilman suotimia kannata kuvata, tässä oli käytössä Haidan tuhanneosaan himmentävä harmaasuodin.

Auringonnousu

Sekä vielä muunnelma samasta teemasta, lintujen silhuetteja laskevaa Aurinkoa vasten. Tässä vain ongelmaksi muodostui tekniset seikat: jos haluaa linnun tarpeeksi isona Auringon eteen, täytyy sen olla aika lähellä. Lähellä ollessaan tirppa taas on pahasti syväterävyysalueen ulkopuolella eikä etsimestä näe mitään että voisi lentäviin lintuihin edes tarkentaa. Ehkä vähemmän himmentävä suodin olisi parempi?

Lintujen silhuetteja Aurinkoa vasten

Salamatriggeri pääsi tänä kesänä tositoimiin kolmesti: ensin heinäkuun ensimmäisenä yönä, kaksi viikkoa myöhemmin heinä kuun puolivälissä ja heti perään elokuun lopussa.

Heinäkuun ensimmäinen yöukkonen
(Heinäkuun alun yöukkonen, ei ollut tovin kuvauksellinen koska salamointi rajoittui pääosin tuonne pilven sisään.)

Päiväsalama
(Tyypillinen heinäkuun helteiden aikainen ukksokuuro: kolme välähdystä ja sadekuuro. Salama näkyy ohuena viiruna tuolla keskellä.)

Ja vielä pieni yöukkonen, tämä pilvi taisi välähtää kaksi-kolme kertaa ennen hajoamistaan:

Ukkonen Kumpusella

Osa näistä onkin ollut paikallislehden sivuilla, osa on ns. leikkaamon lattialle pudonnutta kamaa.

Tyttö ja traktori Maaningan Halolan avoimien ovien päivänä





Taksisuharit tauolla

Maaningan kylänraitti

Eeva

Rikkonainen lämpömittari ja punainen tuningauto



Miehet pizzerian edessä

0 comments:

Lähetä kommentti