2014-01-04

Viime vuoden kuvista tilastoja

On dataminingin aika. Ilmaisohjelma ExifStatistics kävi kaikki viime vuonna kuvatut raw-kuvat läpi, eli noin 10 000 tiedostoa ja niistä tein hienoja (hah) käppyröitä joita on toivottavasti helppo vertailla viime vuotisiin tilastoihin. Vanhat tilastot tuovatkin mukanaan mukavan aikaulottuvuuden tähän katsaukseen.


(Yleensä pysyn aukkosarjassa, pois lukien tuo f/2-palkki. Tämä siksi että kalibrointiruutuja (flätti) en ole jaksanut kuvata kolmasosaaukoille.)

Ensinnä tarkastelussa ovat kuvatessa käytetyt aukkoluvut. Kun pitää mielessä että punainen palkki on viime vuoden kuvia ja sininen siitä taas vuosi taakse päin, niin voi huomata että f/1.2-palkki kutistui kolmasosaan entisestä, mutta f/1.4-palkki vastaavasti koki inflatorisen kasvamisen. Tähän on vain yksi syyllinen: Sigman 35-millinen, josta olen pitänyt kovasti. Tarkka, nopeasti toimiva tarkennus ja skarppi kuva täydellä aukolla tarkoittaa sitä että sittenhän kuvataan täydellä aukolla - vaikkei välttämättä tarvitsisikaan. Ennen Sigmaa käytössä oli lyhyen aikaa myös Samyangin vastaava tötterö, mutta onhan Sigmassa joiltain osin parempi kuvanlaatu ja käsin tarkennellessa tilanteet ovat menneet jo menojaan.

f/1.8-palkki on kokenut kovan kutistumisen, syykin on selvä: möin pois Nikonin 50-millisen tuon lyhyemmän Sigman tieltä. Noiden linssien polttovälit kun ovat niin lähekkäin, niin toinen - sanoisinko jopa huonompi - sai mennä. f/2.8-palkki on pääosin ennallaan. Kolmosaukon käytön lisääntymiseen liittyy semmoinen huomio että Nikonin 105-millisen makron tehollinen aukko (jonka linssi ilmoittaa kameralle oikein) muuttuu pienemmäksi tarkennuksen siirtyessä lähemmäksi. Aukkonumero kolme tulee noin metrin-puolentoista potrettikuvausetäisyydellä kun rajataan kuva koskemaan pää-olkapäät -osastoa. Näitä pärstäkuvia tuli tahkottua työharjoittelujakson aikana melkolailla, mikä nyt tilastoissa näkyy.



Seuraava huomattava asia liittyy trioon f/4-f/5.6-f/8. Täällä päässä olen siirtynyt käyttämään isompia aukkoja, siirros on noin yhden aukon verran valoisampaan suuntaan. Osaltaan tämä selittyy tähtitaivaan kuvaamisella, siinä kun syntyy paljon valotuksia yhtä valmista kuvaa kohden (f/4-piikki). 30-50 osavalotusta per valmis kuva ei ole mitenkään epänormaalia. Muuten muutosta isompiin aukkoihin en osaa selittää, ehkä diffraktiopelko? Pienemmille aukoille ei muuten tule eksyttyä kuin satunnaisesti; kännissä ja läpällä.

Herkkyyspalkeista on heti ensimmäisenä mainittava se että ISO 100-palkki ulottuisi tämän graafin mittakaavassa aina sivun ylälaitaan asti ja varmaan vielä pidemmällekin. Kameran natiiviherkkyydellä tulee kuvattua noin 60-70% kuvista; muun muassa melkein kaikki ei-astronomiset jalustahommat. Seuraavaksi käytetyin herkkyys on kameran asetus 1600, joka kattaa vain reilu yhdeksän prosenttia kuvista. Suurin osa näistä otoksista on noita astrohommia, korkeammalle on harvoin tarvetta mennä eikä siitä olisikaan yleensä mitään hyötyä dynamiikan kutistuessa entisestään.


(Vuonna 2012 ISO 100 oli käytössä 76% ajasta, vastaava arvo viime vuodelle on 66%.)

Mielenkiintoisen kuvion muodostavat nuo kuudesosa-aukon välein olevat punaiset piikit, joille ei ole sinistä vastinetta. Nuo kaikki aiheutuvat D800:n automaattiherkkyyden käytöstä, noita herkkyysarvoja kun ei voi valita mistään valikosta muuten käyttöönsä. Kamera manuaalille ja auto-ISO päälle onkin tullut kameran ns. näppäilymoodiksi entisen aukkoprioriteetin sijaan. Full retard mode paremman termin puuttuessa, tosin joutuu valon määrän suuresti muuttuessa kameraa vähän näpelöimään aukon ja/tai valotusajan suhteen, ettei tule vahingossa ylivalottaneeksi kuvaa, kuten vaikka siirtyessä sisätiloista ulos.

Never go full retard

Käsin asetetut herkkyydet ovat yleensä täyden aukon välein (100-200-400-800, jne); yleensä siksi että noille herkkyyksille löytyy kalibrointiruudut (darkit) kohinanpoistoa varten. Näitäkään ei alle puolen minuutin valotusajoilla yleensä tarvitse. 6400 muodostaa viimeisen piikintapaisen tuonne, se onkin automaagiherkkyyden maksimiasetuksena ja korkeammalle harvoin tulee mentyäkään (silloin ollaan jo niin pimeässä että koko kuvaustouhun mielekkyyttä voi pitää arveluttavana).

Polttoväligraafi onkin sitten harva kuin gonapapan aamukampa. Samyangin kasimillisen kalansilmän aiheuttama piikki kahdeksan millin kohdalla on kadonnut, samoin Tokinan 11-16 -millisen piikki. Nämä korvautuivat Samyangin 14-millisellä, vaikkei kyseinen objektiivi olekaan ihan yhden suhde yhteen vastine kalansilmälle. Tässä olisi Samyangille tai muulle piraattivalmistajalle markkinarako, sillä ainakaan Nikoniin ei saa hyvää täyden kennon kattavaa kalansilmää. Canoniinkaan ei saa kuin hitaan zoomikalansilmän, jossa on omat ongelmansa panoraamakuvaajia ajatellen.



Kolmeviitosen piikki on kasvanut pituutta huomattavasti ja 50-millinen kutistunut suurin piirtein samassa suhteessa. Sigman 100-300-mm f4:ää tulee näemmä pidettyä ihan 300-millisenä kiinteään, niin harvoin ovat muut polttovälit tuosta zoomista nykyään käytössä. Tällä perustelin itselleni tuon äskettäisen Nikonin 300-millisen valovoimaisemman telen oston. Pienenä kuriositeettina on vielä 24-millin kohdalla oleva huippu jonka aiheuttaja on Nikonin 24-millinen tilt-shift -linssi.

0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...