2014-02-02

Valosaastetta ja puhuria pakoon

Uusia kuvauspaikkoja Käärmelahdesta hakiessa satuimme paikallisen oppaame vinkistä käymään Isolla Honkamäellä. Mäki itsessään oli turhan jäinen yöllä kiivettäväksi, mutta sen sijaan sen vieressä oleva ilmeisen hylätty kivilouhimo tarjoaa hyvän tuulelta ja valosaastelta suojatun paikan tähtivalokuvausta varten. Ja halutessaan voi aina urheilla sen verran että kiipeää tuonne mäelle kuvaamaan vaikka revontulia.

Tuulensuoja on sikäli tärkeää että jo neljän sekuntimetrin tuuli tarttuu pitkään teleobjektiiviin hanakasti ja pilaa monen mittaisen valotuksen tehokkaasti.

Tähtikuvaajat pimeässä

Jos haluaa tarkemmin nähdä tuon paikan niin Ville (kuvassa keskellä) on blogiinsa pistänyt pyöriteltävän panoraaman sieltä.

Seulaset ja IC353
(Puolisen tuntia valoa antiikkisen 300-millisen f2.8:n läpi, noin 2-4 minuutin jaksoissa.)

Seulasia ympäröivä himmeä heijastussumumateriaali (tunnus IC353) on ollut tavoitteena kuvata kunnolla kun ne ensimmäisen kerran sain himmeänä tuhnuna kuvaan tarttumaan. No, himmeänä tuhnuna ne erottuvat vieläkin, valotusaikaa pitäisi kasvattaa useaan minuuttiin, mutta kunnollisen napatähtäimen ja wedgen puuttuessa se ei vain ota onnistuakseen. Kunhan vain UPS tuo paketin niin tilanteeseen on luvassa iso parannus Astrotracin wedgen ja myöskin Astrotracin napatähtäimen muodossa. Vakuutuin noiden tarpeellisuudesta kun pääsin niitä itse livenä testaamaan.

Ilmeisesti paketti on jo lähellä kotiovea kun säämies lupaa viikoiksi pilvisyyttä ja matalapainetta.

Toinen kohde, jota olen jo parikin kertaa yrittänyt kuvata on Orionin tähdistö koko komeudessaan. Tuo alue kun on täynnä vaikka minkälaisia ja -tyyppisiä sumuja. Tunnetuin näistä on varamsti M42 eli Orionin suuri kaasusumu, mutta tuskin helposti tunnistettava Hevosenpääsumukaan mikään tuntematon on. Lisäksi taivasta koristavat Liekkisumu, lukemattomat pölyjuovat ja kaikkein komeimpana jättimäinen Barnardin kierukka eli Sh2-276. Tuosta kierukasta tarttui kuvaan vasta sen kirkkain osa, ilmeisesti pitäisi vain valottaa pidempään (yllätys).

Orionin tähdistö kännissä ja läpällä

Yhden 18-minuuttisen valotuksen samasta kohteesta voi käydä kurkkaamassa täältä.

Lähellä Honkamäkeä on myös Hevosenharja eli pitkä ja osittain puuttomaksi hakattu harju, josta aukeaa hyvät näkymät kohti pohjoistaivasta. Kävimme myös siihen tutstumassa yhtenä kuulaana pakkasyönä. Tältä siellä silloin näytti.


Hevosenharja esker in the moonlight in finland

Taivasta koristivat siellä täällä myös keinovalopilarit, mutta jossain vaiheessa nekin väsyivät ja pilvet valtasivat taivaan.

Paljaaksi hakattu harjunrinne kuutamossa

Kaatunut puu Hevosenharjan rinteellä
(Kirkas läikkä kuvassa on Jupiter.)

0 comments:

Lähetä kommentti