2014-09-16

Linnunrataa 140 asteen verran

Uusi yö, uudet pettymykset. Linnunrata kulkee näin syksyllä suoraan tuosta pään yli, joten sitä olisi parhaat hetket kuvata. Ikävä kyllä syksyöihin kuuluu erottamattomasti myös jokaiselle pinnalle tiivistyvä kosteus joka kuvaajaa kiusaa ja linssit kastelee. Pääsisipä jonnekin pimeään ja kuivaan paikkaan kuvaamaan - vaikka aavikolle johonkin etelään. Sieltä näkyisi myös galaksimme keskusta, Suomesta se jää harmittavasti horisontin alle.

Alla kuitenkin 140 asteen sektori kotigalaksia. Panoraama kattaa suurin piirtein Linnunrataa niin etelästä asti kuin näiltä leveysasteilta on mahdollista kuvata eli Kotkan tähdistön eteläreunasta Perseuksen tähdistöön asti. Pölyjuova erottuu nyt vähän paremmin kuin viimeksi Linnunrataa kuvatessa, mutta tämä ei kuusinkertaisesta valotusajasta huolimatta ole mitään pimeän taivaan alta kuvatun Linnunradan rinnalla.




Kuvaan on palloilla merkitty joitain mielenkiinnon kohteita, kuten kirkkaimpia emissiosumuja ja vastaavia kohteita. Ylipäätään mitä nyt modaamattomalla kameralla valosaasteen alta kennolle tarttuu. Ohut valkoinen linja kuvastaa Linnunradan tasoa eli taivaalla se kulkisi pystysuunnassa eikä vaakasuunnassa kuten panoraamassa.

Mitäs muuta meni pieleen usvan lisäksi? Tarkennus. Aivan ensimmäinen kuvattu kuva on vielä ollut tarkahko. Jos zoomaa Kotkan eteläreunaan eli kuvan oikeinpaan laitaan, niin voi nähdä tähtien olevan vielä tässä vaiheessa tarkkoja. Panoraaman edetessä on objektiivi jäähtynyt ja lämpölaajeneminen muuttanut tarkennusta, tähdistä tulee komeettoja joilla on purppura huntu yllään. Gradientit, kennon pölypallerot, flättiongelmat ja kaikki muu kiva näkyy myös.

Zoomailemalla kuvien nurkkiin näkee myös kuinka tähdet saavat siivet, mutta komalle ei nyt mahda mitään ellei tingi valovoimasta tai ole todella syvätaskuinen.

Oikean alareunan piiiitkä sininen, aiheutuu kirkon valaisuun asennetuista gigawatin valonheittimistä. On siinä joku tehnyt tyhmästi kun on suunnannut valon harakoille eikä seinille.

0 comments:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...