2014-10-25

Unettomia öitä

Viime vuoden keväänä, kesäauringon jo vaalentaessa yötaivaat sinisiksi, vannoin käyttäväni mahdollisimman hyvin syksyn pimeät ja selkeät yöt hyväkseni. Samalla viikolla kuitenkin jopa viisi täysipitkää kuvausyötä pistää jo kuvaajaparan koville ja heittää pakostakin unirytmin vähän oudoksi.

Ensimmäinen yö meni tähtiviiruja kuvaillessa. Sääennuste kun lupaili koko yöksi maksimissaan puolipilvistä taivasta. Joko sääennustajan määritelmä puolipilvisyydestä eroaa minun määritelmästä, tai sitten ennuste vain oli pielessä, sillä ennnen puolta yötä ei näkynyt kuin yksi pilvenhattara ja sekin matalalla pohjoistaivaalla.

Lehtikuusi tähtien ympäröimänä

Pakkasta kun on, niin jäätä härmistyy vähän joka paikkaan, myös muualle kuin objektiivin etulinssiin. Jää kiteinä sitten taittaa valoa ja aiheuttaa haloilmiöitä vaikkapa Kuun valossa. Hyvin harvoin näkee yhtä kirkasta pintahaloa kuin tuona yönä, ylensä ne ovat kuin aaveita jotka seuraavat katsojaa Kuun suunnassa.

Kirkas Kuun pintahalo

Yllä oleva summakuva ehkä liioittelee halon loistokkuutta, mutta seuraava animaatio sen sijaan näyttää hyvin halon tuikkeen golfkentän viheriöllä. Kyseessä on ihan tuikitavallinen 22 asteen rengas.



Seuraava yö kului taas Maaningan kuvatuimman koivun juurella. Ja taas olivat meteorologin määäritelmät kirkkaasta taivaasta täysin erilaiset kuin minun, nimittäin taivas veti umpipilveen varmaan kahden tunnin ajaksi, se on pitkä aika vain odotella - varsinkin kun kuvaamisen on jo saanut hyvään vauhtiin. Siltä yöltä ei paljoa näytettävää jäänyt, vain tämä huono kuva pimeästä sumusta Barnard 3. Vaikka kuva huono onkin, niin ainakin on selvää että alueella on paljon kuvattavaa. Pitää siis yrittää myöhemmin uudestaan, sumuhan ei taivaalta minnekään katoa.


(Musta auko kuvan keskellä johtuu huonoista flättikuvista, vaikka koitin monella eri aikaan kuvatulla tiedostolla niin aukko ei vain kadonnut. Kumma juttu kerta kaikkiaan.)

Myös revontulia näkyi tuona iltana, ihan kirkkaitakin. Mutta kun kamera on Astrotracin selässä kuvaamassa jotain ihan muuta, niin ei sitä niin vain vaihdetakaan kohdetta.



Seuraavana yönä syntyi taas kaksi kuvaa, molemmat ihan huonoja. Illalla kohteena oli Messier 31 eli Andromedan galaksi. Emissiosumujahan ei kannata takapihalta kuvata, jo ihan valosaasteen takia. Galaksit ovat niin sanotusti laajakaistaisia kohteita, joten ne tallentuvat punaherkistämättömälle kameran kennolle paremmin. Valotusta kertyi teknisistä ongelmista johtuen vain 12 minuuttia, mutta ihan kivan kuvan silläkin sai aikaiseksi.

12 minuutin M31

Aamuyöstä Orion oli nousemassa etelätaivaalle. Josko koittaisi saada jotain sumuja esiin 85-millisellä Nikkorilla, onnistuisiko? Ainakin aiemmin Maaningalta kuvatessa sumuja oli tarttunut kuvaan ihan mukavasti, mitä nyt valotusaika oli jäänyt lyhyehköksi - vain reiluun puoleen tuntiin.

Ei onnistunut, kyllä se valosaaste hukuttaa himmeät tuhnut alleen niin pahasti että kuvaa ei saa aikaiseksi vaikka valotin melkein kaksi tuntia. Olisin valottanut toisenkin Astrotrac-ruuvin kierroksen mutta joku oli päättänyt että aamuviideltä tarvitaan valot uimarannalle.



Seuraavana yönä otin revanssin Andromedasta. Valotusta kertyi reilu tunti. Paljonko vaikuttaa valotusajan kahdeksankertaistaminen tähtikuvaan? Aika paljonkin. Koko kuvaa tarkastellessa ero ei ole suurensuuri, mitä nyt galaksin halo tuntuu ulottuvan pidemmälle ja värit ovat paremmin esillä. Galaksin sisäosa on keltaisempi kuin tuoreita tähtiä solkenaan puskeva ulko-osa. Pölyjuovat ovat myös punertavampia kuin naapurigalaksin muu materiaali.

Yhden tunnin M31

Lähemmin galaksin keskustaa tarkastellessa ero kuvien välillä kasvaakin suuremmaksi. 12 minuutin kuvasta ei juuri sävyjä erotu ja kohina todellakin pistää silmään. Tähtien aktiiviset syntyalueet erottuvat kuvassa mukavan sinertävinä, kuten pitääkin. Pölyjuovien rakenne erottuu myös mukavasti. Sanoisin että aika hyvin 75 millin apertuurilla (300 milliä jaettuna neljällä, se tekee 75 milliä) ja takapihan keltaisten taivaiden alla olevalle havaintopaikalle! Jos haluaa vielä parantaa kuvanlaatua, niin valotusajat pomppaavatkin taas nelin-kahdeksankertaiksi eli yhtä kuvaa pitäisi valottaa koko yö läpeensä.


(Viemällä osoitin kuvan päälle vaihtuu kuva. Molemmat kuvat ovat 100% rajauksia galaksin ja kuvan keskustan tienoilta.)

Andromedan jälkeen tie vei suppalammelle. Siellä on viimeksi käväisty kuvausaikeissa nelisen vuotta takaperin. Syy siihen etten ole lammelle sen koommin mennyt on yksinkertainen: miljoona nälkäistä itikkaa odottaa siellä pienintäkin ihon palasta kupattavaksi. Viime kerrasta jäi niin pahat traumat, joten piti odottaa itikoiden kuolemista pakkaseen. Aamyön tähtitaivaalta on Linnunrata jo kulkenut pois etelätaivaalta ja kirkkaat tähdet ovat harvemmassa.

Kylmä yö suppalammella

Seuraavana yönä oli aika lähteä kuvaamaan Käärmelahden kalliolouhokselle. Ajattelin kuvata uudestaan pimeää sumua Perseuksen Atik-tähden ympäristössä. Alue taivaalla on Kaliforniasumun ja Seulasten välissä.

Barnard 3

Villen kuvaillessa Ajomehen sumuja, keskityin minä taas tähtiviiruihin. Siinä kolmen tunnin aikana näkyi useita kirkkaita tulipalloja, Venusta kirkkaampia tähdenlentoja siis. Yksikin oli kirkkaudeltaan kuin kameran salaman väläys, se heitti jopa pusikosta varjon maahan. Kyseinen tulipallo taltioitui myös yhteen taivaskameraan.

Louhoksen mänty

Semmoinen viikko se. Ensi viikko näkyykin menevän taas tuttuun tapaan räntäsateen alla joten ei ole pelkoa valvomisesta ainakaan ulkona.

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehdys. Oon seurannut sinun blogia ja flickr-tiliä siitä asti kun alottelin tätä valokuvausharrastusta, ja varsinkin nämä tähitviirukuvat on tehny suuren vaikutuksen. Oon itsekkin yritellyt niitä väkertää, mutta niistä tulee
      tämän (http://www.flickr.com/photos/114681634@N02/15024045564) näköisiä. Karmeaa katkoviivaa all over. Onko vika kertavalotukset kestossa, pinottujen kuvien määrässä, optiikassa, vai näissä kaikissa? Kasaamisessa oon käyttäny StarstaXia, jonka muistaakseni tästä blogista löysin, kun satunnaisesti tähtiviirujen kuvaamista googlailin.

      Poista
    2. Noissa viiruissa näyttää olevan tuommonen valotuksen mittainen tauko eli olisiko jäänyt pimeän ruudun vähennys (dark frame subtraction, löytyy kamerasta varmaan long exposure noise reductionin nimellä) käyttöön? Kuvan nurkissa sitten tähdistä tulee tuommoisia linnun muotoisia, se tarkoittaa vain sitä että objektiivi kärsii koman nimellä tunnetustä kuvantamisvirheestä. Siitä pääsee yleensä eroon kun pistää aukkoa pienemmälle.

      StarStaXissa on myös gap filling -toiminto, kannattaa kokeilla josko se auttaisi.

      Poista
  2. Joo, tollainen long time exposure noise reduction ei ole käyny mielessäkään, pitääpä tarkistaa asia. Gap filliä kokeilin, mutten juurikaan eroa huomannut. Nyt vaan oottelemaan pilvettömiä öitä ja kokeilemaan pienempiä sukkia.

    VastaaPoista