2014-12-04

Onks se hyvä: Sigma APO 180mm f2.8 OS (ja vähän vertailua Nikon AF-S 105mm f2.8 VR:ään)

On.

Nikon D800 & Sigma APO 180mm f2.8 OS DG HSM
(Seksikäs, eikö?)

Kuvanlaatu

Lähin vertailukohta minulla on Nikonin 105-millinen vakaajamakro, josta luovuin vähän sen jälkeen kun pitkä Sigma tuli taloon. Nikonin objektiiveissa tuntuu järkiään olevan se ominaisuus että sininen valo tarkentuu vähän muualle kuin muut aallonpituudet (varoittava esimerkki: Nikon AFn 300mm f2.8). Tähtikuvissa tämä näkyy sinisinä haloina tähtien ympärillä ja se on erittäin vaikea poistaa kuvankäsittelyllisin keinoin tuhoamatta väridataa.


(Tarkennuspisteen molemmin puolin olevat kohteet värjäytyvät erittäin heikosti, kuvan värikylläsiyytä on lisätty niin paljon kuin sitä vain voi Camera Rawissa tehdä. Kursorin väri johtuu näytöstä.)

Sigma sen sijaan on valmistajan oman nomenklatuurin mukaan värivirheetön eli apokromaattinen (APO Macro 180mm F2.8 EX DG OS HSM, melkoinen lyhennesoppa). Vaikka Sigma tuntuukin viljelevän tuota maagista kolmea kirjainta melko huoletta, niin tämän objektiivin tapauksessa sille on kyllä katetta. Kameran takanäytön ja suurennetun etsinkuvan avulla tarkentaessa kyllä näkyy vaimea vihertävänvioletti hehku tarkennusalueen molemmin puolin, mutta se on paljon paremmin aisoissa kuin Nikonin 105-millisellä.



Siinä missä Nikonilla tähdet saavat kuvan nurkissa kolmion tai lentävän linnun muodon, pysyvät Sigman tähdet kokolailla pisteinä koko kuva-alan alueella. Astigmaattisuus tosin tuntuu vähän venyttävän tähtiä kuvan reunoissa, mutta ne näyttävät silti paremmilta kuin yhdelläkään muulla testaamallani lasilla. Se on aika kova tulos se.

Pitkälehtikihokki

Rakenne

Yksi kätevä makro-objektiivin ominaisuus jonka soisi yleistyvän lyhempiinkin malleihin on jalustapanta. Otetaanpa vaikka käytännön esimerkki viime kesältä: yllä olevaa kihokkia kuvasin suolla, kamera roikkui jalustan ylösalaisin käännetyn keskiputken varassa, muutama sentti vetisen suon pinnan yläpuolella. Jos olisin halunnut pannattomalla objektiivilla vaihtaa pystykuvan vaakakuvaksi, olisi pitänyt koko jalusta asetella uusiksi sekä pyöritellä kuulapää sopivaan asentoon ja sehän vasta aikaa vie - varsinkin kun liikutaan semmoisilla suurennossuhteilla että millinkin heitto vie kohteen kuva-alan ulkopuolelle ainakin osittain. Nyt tarvitsi vain avata yksi ruuvi ja kiepauttaa kamera oikeaan kulmaan. Ja on jalustapanta kätevä myös tavallisessa kuvaamisessa, sitä ei sovi unohtaa.

Toivoisin vain että jalustapannan ja objektiivin kyljen välissä olisi enemmän tilaa, niin siitä olisi mukava kantaa kamera-objektiivi -komboa. Kyllä sinne nytkin pari sormea mahtuu väliin, muttei mitenkään mukavasti. Pienenä sivuhuomautuksena mainittakoon että jalustapanta on yhteensopiva Sigman 100-300mm f4 -objektiivin kanssa, vain kiristysruuvin kanta on vaihtunut paremmin pitävään.

Sigma on isokokoinen objektiivi, siitä ei ole epäilystäkään. Se on samankokoinen varmasti melkein kaikille tuttujen 70-200mm f2.8 -objektiivien kanssa. Vierekkäin laitettuna Nikonin 105-millinen vakaajamakro, joka on aika paksu otus sekin, on suorastaan siro. Paksuutta Sigmalla on melkein kymmenen senttiä ja pituutta yli kaksikymmentä. Painoakin on pitkälti yli puolentoista kilon verran. Sigma on siis parhaimmillaan isomman peilikameran nokalla, kuten vaikka aloituskuvan D800.

Nikon 105mm f2.8 VR ja Sigma 180mm f2.8 OS

Suuruudenhulluudessaan Sigman insinöörit piirustivat objektiivin nokalle jopa 86-millisen suodinkierteen. Jo 77-millin suotimet ovat kalliita ja hinta vain pompsahtaa ja suodinlajien saatavuus laskee kun suotimien läpimitta kasvaa. Onneksi kuitenkin objektiivin nokalla voi suodinkierreadapterin avulla huoletta käyttää ainakin 82-millisiä suotimia, vaikka muutamaa päällekkäin, vinjetoinnista ei ole pelkoa.

Panoraamapään käyttöä on turha miettiä, objektiivin sisääntulopupilli on kaukana kameran takana. Toisaalta, noin pitkällä polttovälillä yleensä kuvataankin kaukaisempia kohteita ja kamera liikkuu kuvien välillä vain vähän, joten panoraamapää ei ole niin välttämätön kuin lyhemmillä polttoväleillä.

Lähelle tarkentaessa polttoväli kasvaa voimakkaasti. Arvioisin että lähimmällä tarkennusetäisyydellä ollaan jo noin kolmessasadassa millimetrissä. Kyseessä on siis sisäisesti tarkentava objektiivi, koska sen ulkoiset mitat eivät muutu tarkennettaessa. Kuten muutkin sisäisesti tarkentavat objektiivit (Nikon 105mm f2.8 VR mukaan lukien), muuttaa myös Sigma 180mm f2.8 aukkosuhdettaan tarkennusetäisyyden mukana. Äärettömässä aukko on f/2,8; potrettikuvanottoetäisyydellä ollaan jo kolmessa, metrin kohdalla aukko on f/3,5; f/4 70 sentin tienoilla ja lopulta f/5 minimitarkennusetäisyydellä. Canonin rungot eivät kuitenkaan ilmoita aukon muutosta, muista merkeistä en tiedä.

Vastavalo

Vuosia sitten, eräänä syysyönä olin kuvaamassa kynttiläläjää hautuumaan pimeydessä. Kuva jäi silloisella telezoomilla (Sigman mainionkokoinen 50-150mm f2.8) ottamatta, koska vastavalo aiheutti niin pahan hehkun koko kuvan alalle että kontrasti jäi ihan olemattomaksi. Ilmeisesti Sigma on parantanut pinnoitteitaan, koska 180-millisellä voi kuvata melko huoletta vastavaloon. Kuvaan tulee korkeintaan pienikokoisia haamuja valonlähteistä.

Tässä suhteessa Nikonin 105-millinen vie kuitenkin pidemmän korren. Se on melkolailla immuuni vastavalolle, jopa melkein päin välähtävät studiovalot eivät pilaa kuvaa.

Uimakoppi
(Keinovalot yöllä ovat haastavia kuvattavia objektiivin sisäisten heijastusten takia. Yksi heijastus pukukopin seinävalosta näkyy tuolla puun silhuetissa, muuten ovat asiat hyvällä tolalla. Kuvan linkki aukaisee kuvan isompana.)

Ylin kerros
(Asunnon valoista voi nähdä heijastuksen taivasta vasten. Kuvan kokonaiskontrasti pysyy kuitenkin hyvänä. Kuvan linkki aukaisee kuvan isompana.)

Tarkennus

Automaattitarkennus ei ole ihan yhtä ripeä mitä Nikonissa, jossa on makroksi todella sähäkkä tarkennus. Sigma on hitaampi käymään tarkennusalueen läpi, muttei sen epävarmempi. Telejatkeen (Kenko DGX Teleplus 300 AF 1.4x) kanssa mukaan tulee vähän edestakaisin sahailua, muttei mitään vakavampaa. Live view -tarkennus toimii ainakin D800:n kanssa, joskin kontrastitarkennuksella on kumma taipumus tarkentaa aina vähän ohi kohteesta. Hyvin outoa, pitäisi tarkistaa tekeekö Sigma muilla rungoilla samaa.

Vaihetarkennus tarvitsi molempien objektiivien osalta vähän hienosäätöä rungon puolelta, Sigmalla oli taipumus tarkentaa hiukkasen taakse, Nikonilla samaten. Pitkittäisen värivirheen vuoksi tosin Nikonin tarkennusvirhe oli huomattavasti pahemman näköinen, koska vähän epätarkat kohteet värjäytyivät purppuroiksi. Sigma apokromaattisempana näytti paremmalta vaikka kuva olikin huomattavasti pehmeä.

Samaisen Kenkon kanssa kuvanlaatu kärsii lähinnä kasvaneen värivirheen osalta. Samaa on tullut havaittua Sigman 100-300mm f4:n kanssa eli syyllinen lienee telejatke. Voi olla että Sigman omat APO-telejatkeet toimivat paremmin.

Kuvanvakaaja tuntuu paremmalta kuin Nikkorissa, onhan Sigma paljon tuoreempaa tekniikkaa. Nikon 105mm f2.8 VR taisi itse asiassa olla ensimmäinen vakaajallinen makro-objektiivi eli tekniikan maailmassa se on melkolailla antiikkia. Mututuntumalla sanoisin että Sigman vakaaja on noin yhden aukon verran parempi. Minun käsillä tuo tarkoittaa sitä että molemmilla laseilla saa teräviä kuvia sinne 1/100s valotusaikoihin asti. Vakaaja muuten käynnistyessään pitää jonkin verran mekkalaa, sitä ei kannata säikähtää. Tosin kuvaajatoverit harvemmin tuosta jättävät kuittailematta...

Alla video joka demonstroi kuvanvakaajan toimintaa kun naputtelen kameraa sormilla molemmilta sivuilta. Kuva pysyy hyvinkin vakaana. Vakaaja pois kytkettäessä kuuluu edellämainittu ääniefekti.



Kuvia

Sitten vielä muutamia kuvia Sigmalla otettuna, kaikki kuvat aukeavat 2048 pikselin kokoisina pitkältä sivultaan.

Veneet selällään.
(Kenkon 1.4x jatkeen kanssa, 250mm ja f/32. Vaikka miten himmentää niin näin pitkällä polttovälillä ja melko lähellä olevalla kohteella syväterävyysalue ei voi kattaa kaikkea. Olisi tarvittu kuvatason kallistusta, tilt-shiftiä.)

Lehden suonia
(Kenkon 1.4x jatkeen kanssa ja minimitarkennusetäisyydellä, f/11. Kuva-alan leveys luonnossa on siis noin puolitoista senttiä. Reunojen suttuisuus johtuu siitä ettei kasvi ole aivan suorana.)

Lasit rivissä
(Täydellä aukolla, f/3,2.)

Västäräkki vai mikä lie kurkkii eurolavan takaa
(Täydellä aukolla, f/2,8.)

Tessu ottaa nurmikolla potlojoo
(Täydellä aukolla, f/2,8.)

Lukki vessan seinältä
(Melkein täydellä aukolla, f/5,6. Kuvaa on rajattu 36 megapikkelsin kuvasta niin että jäljelle jäi reilu seitsemän megapikseliä. Kuvattu käsivaralta automaattitarkennukseen luottaen.)

Vili syysauringon loisteessa
(Täydellä aukolla, f/3.)

Sienirypäs
(Täydellä aukolla, f/4. Lisää kuvia samasta aiheesta, kaikki Sigmalla.)

Kukkopotretti
(Täydellä aukolla, f/3,3. Lisää kuvia samasta aiheesta, kaikki Sigmalla. Automaattitarkennus selvisi hyvin myös tästä tulikokeesta.)

Verjnuarmu
(Täydellä aukolla, f/2,8. Lisää kuvia samasta aiheesta, kaikki Sigmalla.)

Lato sumun seassa
(f/8, lisää usvakuvia samalta reissulta.)

0 comments:

Lähetä kommentti