2015-06-02

Lehtometsä marsipaanissa (viikon kuva #22)

Kokeilussa uusia juttuja. Ensinnäkin infrapunasuotimen sijasta käytin Haidan infrapunaa vuotavaa harmaasuodinta, kuva on kasattu uunituoreella Huginin 2015-versiolla, korealaisen 24-millisen tilt-shiftin ja infrapunamodatun pikkujärkkärin ottamista kuvista. Lopuksi panoraama on laitettu nettiin uudenlaisen konversio-ohjelman avulla, joka toimii suoraan selaimessa.

Mutta siis tässä Juankosken Huosiaisniemen lehtojensuojelualueen metsää infrapunavalossa, siellä eivät vielä olleet lehtotikankontit kukassa, joten jotain muuta kuvattavaa piti keksiä. Panoraamasta tuli 24-millisellä objektiivilla melkein puolen gigapikselin kokoinen (olisi tullut suurempi, mutta Camera Raw ei ota vastaan 30 kilopikseliä suurempia tiedostoja, eikä niitä Photoshop tallentaisikaan). Myöskään 360cities ei noin isoa kuvaa vastaan ottanut joten heitin kuvan omalle serverille.

Normaalisti tämä tarkoittaisi että kuva olisi täällä näytillä Saladoplayerin avulla, mutta noin kuukausi sitten tulin törmänneeksi sellaiseen selainpohjaiseen softaan kuin Marzipano. Sillä voi silputa melko isotkin pallopanoraamat tai niistä valmiiksi projisoidut kuution tahkot pallopanoraamakatseluojelmistojen vaatimiksi kuvapyramideiksi. Koko komeus tapahtuu vieläpä kokonaan selaimessa, joten kuviansa ei tarvitse latailla muiden ruuhkaisille palvelimille. Isoja kuvia varten selaimen kuitenkin pitää olla 64-bittinen, muuten loppuu muistiavaruus kesken ja homma tyssää siihen.



Huginissa ei suurempia muutoksia käyttäjälle ole, mutta pinnan alla on palikat vaihtuneet. Enblendin kaveriksi on tullut Verdandi, kuvien blendaamista varten. Se on paljon nopeampi kuin Enblend, mutta ei siedä minkäänlaisia kirkkaudenvaihteluita kuvien välillä. Tämän panoraaman kanssa sitä ei voinut käyttää, koska pilvet ehtivät taivaalla liikkumaan niin paljon 73 kuvan oton aikana. Toisekseen, panoraamaan voi teettää nyt helposti kohdistuspisteitä suoraan esikatseluikkunasta, helpottaa juuri niissä projekteissa joissa on paljon kuvia yhdessä panoraamassa. Sen kun valitsee suurin piirtein kohdillaan olevasta panoraamasta alueen jonne kohdistuspoisteitä haluaa lisää (tai poistaa) ja Hugin hoitaa loput. Kolmas iso uudistus on kaatuilevan make.exen poisjättö, uusi hugin_executor tuntuu olevan plajon stabiilimpi. Lisää voi lukea täältä.

4 kommenttia:

  1. Hyvin toi näkyy 32-bittisellä käyttiksellä. On helppokäyttöinen katseluohjelma tuo Marzipano.

    Oli helppo tehdä vaakatasossa 24000px panoraama . Ainoa, että Huginilla ei ole kovin suoraviivaista tehdä kuutiopanoraamaa. Meni vuorokausi siihen kun yritin koodata Pythonilla ohjelman, joka kääntäisi projektiedostoa 90 astetta eri suuntiin. Vaakasuunnassa ongelmia ei ole, mutta pallokoordinaatistoa on aika hankala kääntää pystysuunnassa. Lopuksi löysin Panotools-Script ohjelman, jonka koodannut Bruno Postlen Perlillä...

    Kaveri valitti, etteivät kuvat näy. Marzipano ei tue HTML vitosta, eli defacto-tekniikkaa. Mutta WebGL on kyllä paljon kiinnostavampi.

    Pakko sanoa, että valitettavan huonosti pallopanoraamakuvat näkyvät nykyaikana. Osittain vika on käyttäjissä, jotka eivät ymmärrä edes vaatia niitä. Joskus 90-luvulla PC-ohjelmoijien keskuudessa panoraamojen esittämistä ei pidetty järin haasteellisena. Aluksi oli hankaluuksia jos halusi SVGA-grafiikkaa, mutta se ongelma ratkesi VESA-ajureilla. 2000-luvun alussa pallopanoraamat näkyi hyvin javalla.

    VastaaPoista
  2. Onneksi Oculus Riftin ja vastaavien virtuaalisilmikoiden saadessa jalansijaa mainstream-tekniikkamarkkinoilla, on alkanut uusi (pallo)panoraamojen renessanssi. Uusia panoraamakameroita tulee kuin sieniä sateella (Nokia Ozo, Ricoh Theta, monikameratelineet Goproille, yms yms) ja jopa isot tekniikkajätit kuten Samsung ja Google ovat innostuneet virtuaalitodellisuussisällöstä ja sen tuottamisesta.

    Tuossa panoraamassa näkyy saumoja kuution tahkojen liittymäkohdissa, onko panoraama kasattu suoraan tahkoiksi vaiko litteäksi pallopanoraamatiedostoksi ensin?

    Kuution sivut voi tehdä valmiista palloapnoraamasta aika helposti itse asiassa, lataa vain saman kuvan yhteen .pto-tiedostoon kuusi kertaa eri koordinaateilla (eteen, taakse, vasen, oikea, ylös ja alas) ja projisoi 90x90 asteen kokoiset tahkot siitä.

    VastaaPoista
  3. Suoraan tahkoiksi PTO-tiedostosta. Pyörittelin PTO-tiedostoa välillä transform-pano-skriptillä. Ilmeisesti hugin tekee kuvakohtaisia säätöjä jokaisella projektiolla erikseen, ja siksi kirkkaus vaihtelee tahkoissa.

    transform-pano 0 0 180 project.pto project_cube.pto
    pto2mk -o project.mk -p valmis_b project_cube.pto
    make -f project.mk all


    transform-pano 0 0 -90 project.pto project_cube.pto
    pto2mk -o project.mk -p valmis_r project_cube.pto
    make -f project.mk all

    ...

    VastaaPoista
  4. Kuvien välillä lienee ollut valoisuuseroja jotka Hugin on pyrkinyt tasaamaan. Kun näytettävä kuva-alue vaihtuu niin vaihtuu panoraaman valotusarvokin näkyvien kuvien keskiarvoksi. Ja tietysti Enblend saattaa jättää reunoja jos suoraan tahkoiksi ajaa.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...