2016-03-23

Planeettojenvälistä valosaastetta: eläinratavalo rohkeissa kuvissa

Kevätpäiväntasauksen molemminpuolinen aika on hyvää aikaa kuvata joitain taivaanilmiöitä joita ei muuten oikein pääse kuvaamaan. Nuo äskettäin postaamani tasauspäivien aikaan kirkastuvat geostationääriset satelliitit ovat yksi sellaisista aiheista. On toinenkin valoilmiö jonka kuvaaminen onnistuu parhaiten juuri näihin aikoihin: eläinratavalo.

Eläinratavalo on planeettojenvälisestä pölystä sironnutta auringonvaloa. Kirkkaimmillaan se on Auringon lähellä, mutta myös Auringon vastapisteesä on kirkastuma, jota kutsutaan vastahehkuksi (gegenschein). Koska eläinratavalon kirkkain kohta sijoittuu Auringon läheisyyteen, on paras hetki kuvata sitä mahdollisimman pian varsinaisen pimeyden alkaessa hämärän jälkeen kun itse hohde on vielä horisontista erillään. Planeettojenvälinen pöly, kuten planeetatkin, sijoittuu samalle tasolle planeettojen kanssa, josta johtuen eläinratavalo näkyy taivaalla eläinradan eli ekliptikan tasossa. Suurinpiirtein samaa kuvitteellista linjaa seuraavat Kuu, Aurinko ja planeetat sekä iso osa muista aurinkokunnan pienkappaleista.

Kaksi puuta järven rannalla
(Valosaaste oikealla, revontulet vasemmalla, eläinratavalo periaatteessa keskellä.)

Ekliptikan ja horisontin välinen kulma on suurimmillaan kevät- ja syyspäiväntasauksen aikaan. Näin keväällä paras hetki kuvata tai muuten havaita eläinratavaloa sijoittuu illalle ja syksyllä vastaavasti aamuun. Lisäksi tarvitaan pimeä taivas jotta diffuusi hehku erottuisi taustataivaasta eli Kuu ei saa olla sotkemassa eikä valosaastettakaan saisi juuri olla auringonlaskun tai -nousun suuntaan. Silmän totuttua pimeään, eläinratavalo näkyy suurena kallellaan olevan kolmionmuotoisena hehkuna. Jos on oikein hyvät olosuhteet, voi se kuvassa näkyä vähän kylmemmän värisenä kuin taustataivas, joka saa vihertävänkukertavan sävyn ilmahehkun takia. Kuvaajan kannattaa varustautua laajakulmaisella, valovoimaisella objektiivilla eikä esimerkiksi seurantajalusta ole pahitteeksi jos aikoo ottaa pidempiä valotuksia.

Alla on yksi 35mm:n objektiivilla otettu kuva eläinratavalon himmeästä hehkusta, kuvassa se nousee horisontista noin keskeltä kuvaa ja kallistuu sitten vasemmalle samalla oheten ja himmentyen. Pikaiseen taivaalle nousseesta sumusta johtuen kontrasti taustataivaan ja eläinratavalon kajon välillä jää aika pieneksi, mutta kyllä se sieltä erottuu. Seurantajalustan puutteessa kuva on pinottu muutamasta lyhemmästä valotuksesta. Postauksen aloittaneessa panoraamassa hehku tulisi noiden puiden väliin, mutta se tuntuu hukkuvan tuossa vielä taustataivaaseen, ikävä kyllä.

Himmeä eläinratavalo kevätillan länsitaivaalla

Eteläisissä maissa eläinratavaloa kutustaan vääräksi sarastukseksi, niin kirkas se voi olla tumman taivaan alla. Suomessa se ei ole ihan yhtä näyttävä, mutta nähtävissä kuitenkin kun tietää mistä ja milloin etsiä. Legenda kertoo että vanhassa tähtiharrastuskirjallisuudessa väitetään eläinratavalon olevan Suomesta näkymättömissä, mutta niin vain on tämäkin myytti murrettu.

Alla vielä pallopanoraama, josta toivottavasti selviää tuon diffuusin loisteen mittakaava taivaalla paremmin, jos sen on nähnyt vain kuvissa, kuten minä, yllättyy eläinratavalon suuresta koosta. Kun haluaa nähdä paremman panoraamatoteutuksen aiheesta niin kannattaa seurata tätä linkkiä.



Jos valoilmiöbongauksen haluaa viedä äärirajoille, voisi Suomesta yrittää kuvata tai nähdä vastahehkun eli gegenscheinin. Lokakuussa paikallisen keskiyön aikoihin se näkyy Auringon vastapisteessä korkealla etelätaivaalla, Kalojen tähdistön alueella.

0 comments:

Lähetä kommentti