2016-07-30

Utuisia kesäyön telemaisemia

Kinahmi

Katsotaanpa Kasurilan mäen eli Kukkurin (kalakukon kukko-osan ja kukkurin etymologia on joidenkin mukaan muuten samaa sukua, kalakukko ei ole englanniksi fish cock vaikka se hauskalta kuulostaakin) päältä avautuvaa maisemaa tarkemmin. Tämä panoraama on kuvattu aivan Kasurilan laskettelurinteiden eteläisimmästä päästä, pienen levikkeen kohdalta. Siellä oli vähiten näkymää rajoittavia hiihtohissejä ja puita edessä. Harmi ettei näitä paljaaksi hakattuja kukkuloita liiemmin ole, koko Siilinjärvellä Räimänmäki on toinen ja sekin kasvaa varmaan taas kohta umpeen ellei jotain erikoista satu.


(Tämä zoomailtava ja pannailtava kuva on tehty Photoshopin HTML5-yhteensopivalla Zoomify-viennillä, jonka voi ladata käyttöönsä täältä.)

Aivan panoraaman vasemmassa laidassa on Kuopion ehkä korkein kohta nykyisin, Kinahmin harjanne. Joskus miljoonia vuosia sitten tuokin nyppylä on ollut kilometrejä korkea vuori, mutta nyt siitä on enää jäljellä tuo kvartsiittinen tynkä. Kaiken muu on syönyt eroosio ja lukemattomat jääkaudet. Ilman tuota nyppylää olisi Kasurilan hiihtokeskuksen rinteiltä suora näkyvyys Tahkon rinteille. Kasurilan talouden suhteen on ehkä parempi ettei Tahko tuolta näy.

Horisonttia pitkin vasemmalle mentäessä näkyvät taas Yaran Siilinjärven tehtaiden lukuisat piiput ja tehdasrakennukset sekä louhoksen läjitysalueiden silhuetit. Kipsikasaa on jo sen verran maastoutettu ettei se enää erotu maisemassa pitkänä valkoisena viiruna kuten aiemmin. Legenda kertoo ettei koko läjän pitänyt edes näkyä Siilinjärven keskustaan puitten takaa, mutta toisin on käynyt kuten kuka tahansa Nilsiäntietä itäänpäin ajanut voi vahvistaa.

Kuvan keskellä olevalle peltoaukealle zoomatessa, löytää sieltä lehmiä. Lisää lehmiä tulee vastaan vasemmalle pannaillessa, koko lauma on Laitilanmäen luomutilan ylämaankarjaa.

Kirkas valo jossain hyvin kaukana
(Kinahmin kvartsikaivoksen valo näkyy kauaksi kosteana syysyönä.)

Utuinen yömaisema

Kuten keväämmällä kirjoittelin, on infrapuna-aallonpituuksilla näkyvyys melkein täydellinen ilmankosteuden ja autereen läpi. Telellä kuvatessa maisema muistuttaa joiltain osin kuumaisemaa, siellähän näkymä on aina suurinpiirtein mustavalkoinen ja ilmakehän rajoituksista vapaa. No, Kuussa ei kasva puita — vielä ainakaan. Eipä siis uskoisi että seuraava ja edellinen kuva on melkein samasta kohtaa, mutta kyllä molemmista kuvista samoja yksityiskohtia voi löytää.

Metsää niin kauaksi kuin näkee

Infrapunakuva on otettu tuoreimmalla ostoksella, mustavalkomodatulla Nikon D5100 -rungolla ja 850 nanometrin infrapunasuotimella. Paitsi infrapunaa, olisi tuolla kameralla tarkoitus kuvata myös tähtitaivasta kunhan yöt tässä pimenevät. Projektina onkin tehdä kaukoputken jalustasta (NEQ-5) tietokoneohjattava. Kaupallinen moottorisatsi ja ohjauskapula tuolle jalustalle maksaa melkein yli neljäsataa euroa, mutta DIY-ratkaisu on rutkasti edullisempi, alle puolet tuosta jos käyttää itseohjelmoitavaa ohjauspiiriä jalustaa liikuttelevien askelmoottoreiden ajoon. Tee-se-itse-ratkaisussa on myös se hyvä puoli kaupalliseen toteutuksen nähden että se on hihnavetoinen rattaiden sijasta. Hihnavedossa on vähemmän välystä kun kontaktipintaa liikkuvilla osilla on enemmän, lisäksi hihna on hiljaisempi gotoa täydellä nopeudella ajettaessa. Mutta, saa nähdä miten ukon käy.

Viitostien kurvi juuri ennen Siilinjärveä

0 comments:

Lähetä kommentti