2018-09-07

Valoa molemmin puolin pimeää

Graafisen almanakan mukaan kuun vaihteessa on ensimmäistä kertaa tullut astronomisesti ottaen pimeää. Käytännössä ei kuitenkaan ihan vielä ole päästy nauttimaan sysipimeistä taivaista, koska kuunvalo on vielä muutaman päivän ajan sotkemassa. Tosin, näin taajaman lähellä ero ei ole suurensuuri, keskiyö on enemmän tai vähemmän aina keltainen. Eron pimeän ja melkein pimeän välillä näkee lähinnä kameralla vaikkapa tähtiviiruja kuvatessa, taivaan sinistyessä nopeasti paikallisen keskiyön hetken mentyä.

Tähtiviiruja pimeän molemmin puolin

Tuossa kahden tunnin mittaisessa tähtiviirukuvassa on puolisen tusinaa erittäin lyhyttä mutta silti verrattain kirkasta valoviirua. Ne ovat aiheutuneet auringonvalon heijastuksista satelliittien, ehjien sekä rikkinäisten, aurinkopaneeleista; silmälle ne näkyvät alle sekunnin mittaisina kirkkaina välähdyksinä. Ei siis kannata ihmetellä jos tuolla jossain seisoskellessa sellaisen välähdyksen silmäkulmastaan näkee — jos välähdys jää yhteen kappaleeseen, se oli todennäköisesti aurinkopaneelista peräisin.

2018-09-06

Jännevirran ylittävä uusi silta

Ysitien tukko, kuopiolaisten kuskien kauhu, Jännevirran jumittaja. Kyseessähän on se surullisenkuuluisa langerpalkkisilta joka yhdistää entisen Riistaveden, nykyisen Kuopion ja Siilinjärven. Sillan muodostama sumppu on suhteellisen vilkkaalla ajoreitillä, sillan ollessa melkoisen kapea, ei kovin korkea, painorajoitettu ja päivittäistä vesiliikennettä varten avattaessa usein auki jumahtava. Eipä siis ihme että ruostuva romu korvattiin uudella sillalla joka on niin korkea ettei sitä ole tarvetta avata laivoja varten sekä niin leveä että siihen mahtuisi vaikka kolmekin ajokaistaa.


(Pallopanoraamat vuosilta 2018 ja 2013 ovat kuvattu melkein samasta kohtaa, keskeltä palkkisiltaa. Panoraama yläkannelta on sillan )

Kyllähän uusi silta korkealta näyttää jo alempaa katsoen, mutta sen mittakaava selviää kunnolla vasta kevyen liikenteen väylältä alas katsoen. Vanha palkkisilta näyttää varsin rupuiselta rakennelmalta uuden rinnalla. Savon lentokonebongareille ja muille tiedoksi: pohjoispuolelta on hyvä näkyvyys Rissalan lentokentän suuntaan, pidemmälle kiitoradalle etelästä laskeutuvat ja samaan suuntaan nousevat koneet lentävät melko matalalta sillan yli. Mutta virallisesti silta aukeaa vasta myöhemmin syksyllä; nämä kuvat on otettu siltaantutustumistapahtumasta — valoja ei ole vielä asennettu eivätkä kaiteetkaan olleet vielä ihan valmiit.

Jännevirran vanha silta

2018-08-29

Integroituja vinjetointilukuja

Rupesin miettimään kuinka paljon objektiivin kuvakulmalta tulevasta potentiaalisesta valosta katoaa vinjetointiin ennen kuin se päätyy kennolle. Tämä luku on onneksi helppo selvittää: verrataan kuvan kirkkautta kuvan keskellä — oletetulla vinjetointivapaalla alueella — ja keskimäärin koko kuva-alalla. Näiden kahden luvun suhteesta saadaan valohävikki sekä prosentteina että aukkoina. Vertailua varten kameran raakakuvat pitää purkaa lineaarisiksi numeroarvoiksi dcrawilla, itse analyysin voi tehdä AstroImageJ:llä ja taulukkolaskimella. Kameran kennohan on melkein koko sävylliseltä toistoalaltaan suora fotonilaskuri, joten pikseleiden numeroarvot käyvät ihan sellaisinaan laskutoimituksiin kunhan niistä ensin vähentää mahdollisen bias-tason.

Jos ajatellaan kuvaa kolmiulotteisena, suorakulmaisena särmiönä jossa kuvan sivut muodostavat särmiön vaaka- ja syvyysmitan ja pikseleiden numeroarvot vastaavasti pystymitan, antaa kuva-alan pikseleiden arvo kerrottuna kuvan mitoilla särmiön tilavuuden. Särmiö saisi maksimitilavuutensa jos kuva-ala saisi kauttaaltaan saman arvon jokaiselle pikselille, joten todellinen tilavuus eli kokonaisvinjetointi saadaan siis laskemalla keskiarvo kuvan kaikista pikseleistä. Kuvan kokonaisvalomäärän ollessa analoginen särmiön tilavuudelle. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, joten alla kolmiulotteinen visualisointi kuvan vinjetoinnista kahdella erityyppisellä objektiivilla:



Jos kuvittelee myös nurkkien nousevan kuvan keskustan kanssa samalle korkeudelle, niin voi visualisoida kuinka paljon särmiön tilavuudesta ja sitä myöten kuvan kokonaisvalomäärästä on vinjetointi syönyt. On myös helppo nähdä laajakuvakulmaisen objektiivin piirtoympyrä loppuvan melkein heti kuvan nurkan ulkopuolella, ja perspektiivinkorjausobjektiivin piirtoympyrän ollessa mitoiltaan huomattavasti suurempi siirtojen ja kallistusten mahdollistamiseksi.

Kuvaa katsoessa ihmissilmä ei tietenkään näe rajuakaan vinjettiä noin voimakkaana, koska näkösysteemi on huomattavan epälineaarinen. Sen sijaan pudotus kohina/signaalisuhteessa ja kasvu kohinan määrässä on suoraviivainen vinjettiä korjattaessa ohjelmallisesti, ja se kyllä sitten näkyy — varsinkin jos kuvan äärimmäista reunaa pääsee tai joutuu vertailemaan suhinoiltaan siloisena pysyneeseen keskustaan. Näin voi käydä vaikkapa panoraamaa kasatessa.

Alla on taulukoituna muutamien objektiivien kokonaisvinjetointilukemia, kaikki tietenkin täydellä aukolla ja äärettömään tarkennettuina.


Objektiivi
Koko kuva-alan valohävikki, %Koko kuva-alan valohävikki, aukkoaIntegroitu aukkosuhde
Tokina 11-16mm f/2.8 (DX)61%1,38f/4,5
Sigma 14mm f/1.8--%--f/--
Samyang 14mm f/2.882%2,47f/6,6
Irix 15mm f/2.481%2,36f/5,4
Samyang 24mm f/3.5 T/S (siirrotta)63%1,45f/5,8
Sigma 35mm f/1.467%1,62f/2,5
Samyang 35mm f/1.476%2,07f/2,9
Nikon AF-S 35mm f/1.8G (DX)53%1,10f/2,6
Nikon AF 50mm f/1.8D42% (!)0,79f/2,4
Nikon AF-S 50mm f/1.8G75%2,00f/3,6
Samyang 85mm f/1.473%1,89f/2,7
Nikon AF 85mm f/1.8D71%1,80f/3,4
Nikon AF-S 105mm f/2.8 VR75%2,00f/5,6
Samyang 135mm f/271%1,80f/3,7
Sigma 50-150mm f/2.8 II (DX) @ 150mm60%1,33f/4,4
Sigma 180mm f/2.8 OS71%1,79f/5,2
Nikon 300mm f/2.8 AFn 70%1,72f/5,1
Sigma 100-300mm f/4 @ 300mm65%1,51f/6,7

Nikonin halvin 50-millinen ruuvarilinssi vetää pohjat tässä vertailussa, valosta katoaa matkalle kennolle alle puolet. Voi olla että luku on virheellinen, mutta en omassa tarkastelussa mitään äkkiseltään silmäänpistävää virhettä huomannut. 35-millisen DX-Nikkorin hyvä tulos taas on helppo selittää: vinjetointi on mitattu pienemmältä APS-C-kennokoolta, vaikka objektiivin piirtoympyrä kattaa täydellä aukolla melkein koko kinokoon kennon. Ultralaajikset vetävät tässäkin pohjan, neljä viidesosaa valosta katoaa matkalla kennolle. Osan tästä selittää ns. luonnollinen vinjetointi, joka on suoraan verrannollinen valon tulokulman tangenttiin. Pidemmissä objektiiveissa vinjetointi on pääosin mekaanista: kameran kenno ei näe objektiivin koko aukkoa kerrallaan; lisäksi supernopeissa objektiiveissa vinjetointia tulee myös pikselien rakenteesta johtuen: valoa heijastuu pois mikrolinsseistä ja imeytyy kennon fotonikaivojen seinämiin sekä senseleitä varjostaviin sähköisiin komponentteihin. Myös kameran rakenteet voivat varjostaa kuvaa, peilikamerassa ei ole harvinaista nähdä peilikotelon varjoa kuvan molemmilla pitkillä sivuilla.

2018-08-15

Sigma 14mm f/1.8 ja pallopanoraamat

Vaikka Sigman ja Samyangin 14-milliset superlaajikset myydään ja markkinoidaan samalla millimäärällä, on niiden kuvakulmassa pieni mutta joissain tilanteissa merkittävä ero. Eroa ei ole suuresti, Huginin pallopanoraamaa varten ottamista kuvista laskema kuvan lyhemmän sivun kuvakulma on Korean ihmeen tapauksessa 82,5 astetta, Sigman taas ollessa samalta kuvakulmaltaan 79,1 astetta — siis reilun kolmen asteen ero. Korealaiset olisivat voineet oikeastaan hyvillä mielin myydä objektiiviaan 13-millisenä, koska sitä se on — ainakin lähelle tarkentaessa. Ehkä numero 13 on edelleen liian tabu kaupallisia tarkoitusperiä ajatellen.


(Pallopanoraaman napa-alueet kolmella eri superlaajakulmalla. Tummat alueet ovat kuvien välistä limitystä.

Kolme astetta kuulostaa pieneltä erolta noin suurilla kuvakulmilla, mutta sillä on suuri vaikutus pienintä mahdollista kokonaisen pallopanoraaman kattavaa kuvamäärää etsittäessä. Siinä missä Samyang kattaa koko 360×180° panoraamapallon vähimmissään seitsemällä kuvalla, joista viisi on keskirivillä, vaatii Sigma aukottomaan tulokseen kaksi kuvaa lisää. Lisäkuvat tulevat panoraamapallon molemmille navoille, ristikkäin. Kuvassa yllä on esitetty pallopanoraaman yksi napa-alue Sigman 14mm f/1.8:lla, Samyang 14mm f/2.8:lla ja Irixen 15mm f/2.4:lla joka kuvakulmaltaan selvästi muita kapeampana jättää jo melkoisia reikiä kuvassa käytetyllä 5+1+1-kuvauskaavalla. Tässä tapauksessa kuvia on siis viisi kappaletta ympäriinsä, pitkin horisonttia, ja yksi nadiirille sekä toinen zeniitille.


(Pallopanoraaman napa-alueet Sigma 14mm f/1.8 -objektiivilla kun keskiriville on kuvattu viisi (vas.) tai kuusi (oik.) kuvaa.)

Vaihtoehtoisesti panoraamapallon ekvaattorille voi kuvata viiden kuvan (72° välein) sijasta kuvata kuusi kuvaa (60° välein), jolloin yksi napakuva suoraan alas- ja ylöspäin 30 astetta ekvaattorikuvista sivuun riittää Sigmalla kattamaan panoraaman zeniitin ja nadiirin ilman aukkoja. Tämän kuvauskaavan huono puoli on erittäin pieni kuvien limitys molempien napakuvien pitkillä sivuilla, kuvien päällekkäisyyden ollessa enimmäisleveydeltään joitain satoja pikseleitä. Noin pienelle alueelle ei usein satu edes mitään mistä voisi ohjelmistopohjaisesti tai edes käsin etsiä kohdistuspisteitä eikä saumalla ole juuri tilaa liikkua kuvien limityksen keskilinjasta, mutta se on silti tarpeeksi suuri kuvien yhdistämiseen kunhan mitään liikkuvaa ei osu saumaan. Toisaalta kaava on helppo kuvata kunhan laittaa panoraamapäänsä 12 naksauksen asetukselle: ekvaattorilla kuva otetaan joka toisella naksauksella ja navat kuvataan yksi naksaus sivuun siitä mistä panoraaman keskirivi alkoi.

2018-08-11

Tältä näytti osittainen auringonpimennys

Elämme Auringon aktiivisuuden minimiaikaa, siksi Auringon kiekko tämänpäiväisen osittaisen auringonpimennyksen aikana oli täysin piirteetön. Harmi sinällään, muutama iso auringonpilkkuryhmä tuossa päivätähden kiekon keskellä olisi näyttänyt ihan kivalta, jopa kuvaukselliselta.


(Kyllä, kuva on kuvankäsittelyn keinoin rakennettu komposiitti. Taivaalla ei paista viittä samanikaista Aurinkoa.)

Röpelöisyys Kuun varjokuvan reunalla aiheutunee ihan vain ilmakehän rauhattomuudesta, en jaksa uskoa että Kuun vuoristojen ja kraatereiden ääriviivat Kuun reunamilta tulisivat vielä tässä pikselimittakaavassa esiin. Samasta syystä kuvien pinoamisessa pienempien detaljien perässä ei ole mitään järkeä näin lyhyellä polttovälillä, Auringon fotosfäärin ainoa tekstuuri eli konvektiivisen kuohumisen aiheuttama granulaatio ei kuvassa näkyisi.

Jos auringonpimennyskukkakuvaa zoomaa ulospäin, paljastuu mielenkiintoinen optinen harha: kuunkaaren läheinen osa Auringosta näyttää jatkuvan suoraan eikä kaartuvan, tehden Auringosta pisaranmutoisen näköisen. Jälleen kerran osoitus siitä kuinka näköjärjestelmämme automaattisesti tekee aika pitkälle meneviä oletuksia kappaleiden muodosta silloin kun jokin osa ei ole suoraan näkösällä.

Auringonpimennyskukka

Perseidien tähdenlentoparven maksimi on muuten tässä viikonloppuna ja auringonpimennyksen ajoitus sen suhteen on optimaalinen: on nimittäin uusikuu ja taivas ainakin eteläisessä Suomessa alkaa lähestyä jo ihka oikeaa pimeyttä.

2018-08-04

Sataprosenttista, laimentamatonta ja suodattamatonta sumupornoa

Eilen satoi vettä, pitkästä aikaa. Yöksi taivas selkeni ja tietäähän mitä siitä seuraa: usvaa ja sumua jokaiseen niemeen, järvenselkään, peltoaukeaan, metsälaikkuun ja notkelmaan. Pakenin matalalla roikkuvaa sumua Kasurilan mäen päälle ja enemmittä puheitta, tämmöistä sieltä näkyi:

Kesäyön usva metsän lomassa

Maisema muutti ulkoasuaan jatkuvasti ja ihan minuuttien aikajänteellä. Samasta paikkaa ei kahta samanlaista kuvaa voinut ottaa peräkkäin. Välillä tuulenvire toi usvan myös Kukkurinmäen päälle peittäen kaiken alleen ja antaen kuvaustauon josta ei voinut kieltäytyä.

Usvaa ja matalalla roikkuvia pilviä

2018-08-03

Valaisevia yöpilviä

Onko ksylitolipurkka valmiina? Nyt nimittäin tulee karkkia ja imellystä koko rahan edestä. Kuun vaihtuessa heinäkuusta elokuuksi oli taivaalla tämän kesän kevyesti parhain yöpilvishow jota tulikin kuvattua ihan aamunkoittoon asti. Kotio neljältä tullessa paistoi aurinko kirkkaasti jo alapilviin, mutta silti pystyi matalalta itä- ja länsitaivaalta erottamaan vielä valaisevien yöpilvien sinertäviä sävyjä oranssia aamutaivasta vasten. En muista vastaavaa näheeni aiemmin.



Kahdentoista maissa yöpilvet levittäytyivät vielä pitkälle etelätaivaalle (pallopanoraama yllä). Vain puolta tuntia myöhemmin Maan varjo pilvien korkeudellä (n. 80km) oli jo niin korkealla että pilvien näkyvyys rajoittui taivaanlakea alemmaksi (pallopanoraama alla). Yksi lähenevän syksyn vähemmän tunnetuista merkeistä on vähenevän Kuun nouseminen aamuyön taivaalla koko ajan korkeammalle, ja kyllähän se lopulta ilmestyi Kemiran kipsikasan takaa paistamaan.

2018-08-02

Ukkossolun nousu ja kuolema

Onneksi satuin sattumalta vilkaisemaan Blitzortungin salamapaikanninta, sisä-Savosta nimittäin oli matkalla tänne pieni mutta pippurinen ukkossolu. Pihalta näkikin kumpupilven välähtelevän äänettömästi jo aika taajaan, joten äkkiä vaan länteen aukeavalle rannalle kytikseen. Samalla rannalla on tullut salamointia kuvattua jo monen monta kertaa.

Salaman purkauskanava valaisee öisen sateen

Ukkossolu nousee Pikku-Sulkava-järven takaa

Ajattelin jättää salamatriggerin nyt reppuun, koska sillä ei saa ihan koko salamaa kuvaan, vaan sen alkuosa jää kuvaamatta kameran suljinviiveen vuoksi. Jättämällä kamera raksuttamaan tauotta, sivutuotteena on myös kiva timelapse jonka loppuosa ei tällä kertaa peity sateeseen, pilven saderintaman kulkiessa hiukan kuvauspaikan pohjoispuolelta. Parempi näin, tietysti. Lopulta pilven puuskarintama, tai se mitä siitä oli jäljellä, kävi puhaltamassa itikatkin tiehensä. Vielä parempi näin.

Pilven välähdysten lomasa voi huomata yhden ruudun mittaisen vihertävän hehkun sateen seassa videon oikean kolmanneksen kohdilla. Oletan sen aiheutuvan muuntajan tai muun sähkönliikutteluun liittyvän laitteen rikkoutumisesta, ainakin suunta täsmää lähimpään tolppamuuntajaan joka on tuossa reilun kilometrin päässä.

2018-07-30

Déjà vu ja viraalikuvan tarina

Kuun kuvaaminen on kivaa kun se noudattaa niin säännöllistä aikataulua, liikkeet voi tietää vuosia etukäteen niin halutessaan. Usein tuleekin katsastettua app.photoephemeris.com siinä toivossa josko kuun nousua kuvaava siniharmaa viiva sivuaisi jotain mielenkiintoista lähiaikoina. Useimmiten ei, mutta eilen Kuun nousulinja piirsi tutunoloisen radan kartalle, se nousisi melkein täytenä jälleen kerran Siilinlahden takaa.

Kuu piirtää noustessaan viirun taivaalle

Ja sama maisema keväisessä asussa vuodelta 2015. Kolmijalka oli varmaan melkein samoissa kuopissaan.

Kuun nousu

Ylpeänä saavutuksestani postasin tuon alemman kuvan tuoreeltaan Reddittiin, olisiko ollut /r/exposureporn — onhan kyseessä erittäin pitkä valotus — ja siellä alkuperäinen postaus taisi kerätä muutaman sata ylä-ääntä, mikä oli ihan kiva saldo ja hiveli egoa kivasti. Joku kuitenkin ristipostasi kuvan isompaan alireddittiin /r/space (aliredditit ovat kuin erillisiä ryhmiä sivustolla), josta kuva singahti muutaman tuhannen ylä-äänen voimin etusivulle. Sivusto oli tuolloin pienempi ja muutama tuhat ääntä oli suuri luku noihin aikoihin. Nykyään etusivun suosituimmat postaukset huitelevat melkein sadassa tuhannessa äänessä.

Reddithän aloitti linkinjakoalustana, mutta on käyttäjämäärän kasvaessa siirtynyt yhä enemmän kuva- ja videopainotteisen sisältöön, varmaankin Redditille alkuaan tehdyn kuvahostin Imgurin menestyksen pakottamana tai inspiroimana. Vaikka aliredditit on suunnattu tietylle yleisölle, on Redditin etusivu kaikille käyttäjille yhteinen. Tästä johtuen sivustolta on suhteellisen helppo saada kuvansa suuren yleisön tietoon, jos vain kuvan otsikko ja sisältö on kohdillaan. SpaceX-laukaisujen kuvaajana tunnettu John Kraus on yleinen näky /r/spacen ja koko sivuston etusivulla.

/r/spacesta matka jatkui sitten Petapixeliin. Tuohon aikaan PP teki etusivunsa melkein kokonaan Redditin sisällöstä eikä ollut ensimmäinen kerta kun minun jakamaa tai tuottamaa sisältöä sivustolla näkyi. Petapixelin postaus koostui periaatteessa kuvasta, samasta kuvasta mutta tiukemmin rajattuna ja exif-tiedoista sekä varmaankin Flickrin tageista päätellyistä kuvaustiedoista. Samanlaisen postauksen julkaisi Petapixelin artikkelin pohjalta This is colossal. Huvittavinta ovat kuitenkin PP:n postauksen kommentit, jotka ovat ne internetin valokuvaajayleisöltä usein kuullut "kyllä minäkin tuollaisen ottaisin" ja "ei tämä ole mitään uutta".

Kun kuva kerran blogosfääriin päätyy, alkaa se elää ihan omaa elämäänsä. Muistelen kuvan näkyneen mm. Country Living (tjsp) -blogissa ihan luvan kanssa ja ties missä muualla sitten ilman mitään kyselyjä. Tällä hetkellä Googlen käänteinen kuvahaku antaa tuloksia lähinnä Flickristä ja Pinterestistä sekä niistä autogeneroiduilta sivustoilta sekä muutamia blogeja. Lopulta sisällönlisensointiyhtiö Caters jätti kommentin kuvan Flickr-sivulle, ja pyysi kuvaa lisensoitavaksi. Siihen suostuin ja kuva päätyi Catersin kautta muistaakseni Daily Mailin sivuille josta sainkin lopulta ruhtinaallisen 15 euron kuvapalkkion.

2018-07-28

Kuunpimennys Kallaveden yllä

Kesäinen kuunpimennys ja Puijon torni
(Täydellisen vaiheen loppupuolisko Kallaveden yllä Puijon torni kaverinaan.)

Pikaviestimissä kiersi huhuja täyteen pakkaantuneista Kallansilloista ja Huuhanmäestä, jälkimmäinen jopa siitä huolimatta että Kuopion Saturnus oli nimenomaan ilmoittanut että mitään näytäntöä ei järjestetä. Median hypetys superpunaisesta verikuusta ja vuosisadan pisimmästä pimennyksestä olivat purreet. Eipä siis ihme jos myöhemmin samoista pikaviestimistä sai kuulla Huuhanmäen tyhjentyneen, porukka oli odotellut Kuuta ilmestyväksi taivaalle yli tunnin ajan, tylsistyneet, todenneet ettei pimennys näy laisinkaan ja lähteneet kuka minnekin. Ihan sama kävi kuvauspaikaksi valikoituneella, melkoisen syrjäisellä, suorastaan hylätynoloisella Läävinniemen uimarannalla kun lähimökkien kesäasukkaat valuivat rannalle ja kertaalleen ennättivät poistua ennen kuin Kuu taas näkyi.

Kuunpimennys Kallaveden yllä

Puijon torni nähtynä Läävinniemestä
(Tuolta kuvan vasemmasta reunasta olisi Kuun pitänyt ilmestyä. Ei ilmestynyt.)

Peakfinder.orgin mukaan pimentyneen Kuun olisi pitänyt nousta tuolta katsoen vähän Puijon tornin vasemmalta puolelta, kulkea pimentyneenä sen yli, ihan tornin huippua viistäen ja jatkaa matkaansa pitkin taivaankantta. Kuopiossa Kuu nousi kello 22:05, ja ensimmäinen viesti havaitusta Kuusta tuli vasta kymmentä vaille kahtatoista — parikymmentä minuuttia ennen täydellisen vaiheen loppumista. Siinä välissä vääriä hälytyksiä mukamaskuusta tuli useampia, niin sitä vain toiveajattelu vaikuttaa ihan visuaalisestikin. Odottelua tuli siis vajaa kaksi tuntia, eli en syytä suurta yleisöä jos olo oli pettynyt Kuun näkymisen suhteen. Kyllähän sitä itsekin tuli arveltua pimennyksen alkuvaiheen näkyvän heikosti, mutten minäkään sitä ihan näkymättömäksi arvannut. Siksi kytiksellä tulikin oltua jo ennen kymmentä, vaikka lähtöä olisi voinut viivästyttää ihan hyvin melkein puolilleöin.

2018-07-26

Valaisevat yöpilvet peltomaisemassa

Savon korkeudella alkaa olla jo niin pimeää jotta ensimmäiset tähdistöt voi erottaa kuvista ja myös paljain silmin ihan taivaalta. Tähdistöjen kaveriksi syttyvät myös valaisevat yöpilvet, joiden hehku täytti viimeyönä melkein koko taivaankannen. Kyseessä on helposti siis laaja-alaisin yökkösnäytös tänä kesänä ja tästä noin kuukausi eteenpäin on perinteisesti ollut pilvien parasta esiintymisaikaa.


(Timelapse välkkyy aika voimakkaasti, se saattaa johtua kameran sävyasetuksista johon oli jäänyt päälle automaattinen kontrasti. Pitää muistaa pistää se pois seuraavalla kerralla.)

Jos näistä tolkuttomista #seksihelteistä pitää hyviä puolia etsiä, on ainakin itikoita liikkeellä vähemmän kuin tavallisesti — paahde tappaa näemmä paitsi kastelemattomat nurmikot ja ihmisten virkeyden, myös verenimijät. En valita, paitsi virkeyden osalta.

2018-07-24

Hugin-kauhugalleria

Tulipa käytettyä päivä varsin tähdelliseen, kiusasin itseäni tekemällä Huginissa enemmän tai vähemmän rikkonaisia panoraamoja. Jostain kumman syystä Enblendillä oli suuria vaikeuksia tuottaa tolkullisia saumoja, tai ylipäätään maisemaksi tunnistettavia kuvia, tähän kahden rivin pallopanoraamaan. Samaten Huginin sisärakenteinen Verdandi tuotti ihan mitä sattuu, kuvien järjestystä muuttamalla sai uudet saumat niiden välille ja joka kerta eri virheet esille.









Verdandi on tuo suuria tasaisia väriliukuja ja -alueita kuviin tekevä blendaaja, Enblend taasen tykkää tehdä noita mustia läiskiä ja kirkkaanvärisiä sauman reunoja. En ihmettele yhtään jos joku aloitteleva panokuvaaja lopettaa leikin kesken jos tuloksena olisi noiden kuvien näköisiä panoraamoja. Varmasti menee sormi suuhun että mitäs nyt, varsinkin kun Enblendin käyttöohje — jos sinne nyt edes sattuisi eksymään — on varsin kryptinen ja paikoin matemaattisluonteinen. Tämäkin selvisi vasta käskyttämällä Enblendistä sauman kuljetuksen optimointi kokonaan pois päältä: --primary-seam-generator=nearest-feature-transform.

Alla vielä valmis pallopanoraama, jos ei muuta niin todisteena siitä ettei mennyt päivä hukkaan. Taivaalla oli hetkellisesti valaisevia yöpilviä, himmeitä sellaisia. Tästä se kausi alkaa.

Peltotie kosteassa kesäyössä

Päivitys elokuun lopulla: Lisäilen tähän postauksen perään näitä pilalle menneitä panoraamoja sitä mukaa kun niitä Hugin ulos suoltaa.

















2018-07-18

Suomen Teksasissa kaikki on isompaa: Loukajanvuori, Kurikka

Viikko takaperin kehuin Pääskyvuoren näkötornia ehkä hulppeimmaksi koskaan. Tässähän joutuu ihan pyörtämään puheensa, Kurikan Loukajanvuoren (50-metrinen nyppylä vuorena, nyt jätkät oikeesti) torni kun on vielä päheämpi paikka. Vaikka Loukajanvuoren näkötornin ylin kerros ei ole järin tilava, arviolta noin kolme metriä kanttiinsa, nousee se roimasti puurajan yläpuolelle. Arvioisin että metsä ei koskaan peitä tuolta maisemaa vaikka sen antaisi kasvaa vapaasti seuraavan vuosisadan ajan. Jopa näkötornin alempi kerros on korkeammalla kuin useimpien tornien ylin kerros, sieltäkään ei puusto peitä maisemaa mihinkään suuntaan kuvatessa.

Poutapilvinen peltomaisema Kurikassa, nähtynä Loukajanvuoren näkötornista
(Kuvan alareunaa koristavat puut ovat niin lähellä horisonttia kuin ne tuolta koskaan voivat olla. Kerrankin näkötorni on tehty tarpeeksi korkeaksi.)

Poutapilvinen peltomaisema Kurikassa, nähtynä Loukajanvuoren näkötornista
(Horisonttia koristaa myös 17 kappaletta tuulimyllyjä.)

360 asteen näkymä tornin ylimmästä kerroksesta näyttää tältä, kun sen kuvaa kaikkien kahdeksan ikkunan suuntaan, ikkunat ovat onneksi avattavia (ja osa suorastaan särki) joten kuvausta ne eivät häiritse. Ylös vie kapeahko metallinen pyöröportaikko alemmalta suurikokoisemmalta tasanteelta. Alhaalla tornin juuressa näkyy kota (lukossa) sekä huussi ja laavu tulisijoineen sekä mysteerikontti johon menee muutama sähköjohto tornista. Ylhäällä ei näyttäisi olevan sähköjä, vaan johdot on napsittu poikki. Kuvittelin pääseväni tornin laella eroon hyönteisistä, itikoista ja muista kiusankappaleista, mutta jotenkin niitä on myös tuolla korkeuksissa. Lisäksi vesisateelta tai muulta vastaavalta suojaan hakeutuvan kannattaa ottaa huomioon että ylätasanteen katossa on melkein metrin läpimittainen aukko, joten tuulen suunnasta ja voimakkuudesta riippuen kastumiselle on mahdollisuus olemassa.

2018-07-08

Maisemia Heinäveden Pääskyvuoren näkötornista

Enpä ole hulppeammassa näkötornissa käynyt kuin nyt Heinävedellä Pääskyvuoressa. Kolmikerroksinen puutorni nousee 181-metrisen (sata metriä järven pinnan yllä) Pääskyvuoren melkein korkeimmalta kohdalta ja eteen levittäytyy varmaankin parasta etelä-savolaista vaaramaisemaa melkein 360 asteen verran. Edes ylimmässä kerroksessa ei tule taatusti ahdasta, koska se on keskivertokaupunkiasunnon kokoinen lattiapinta-alaltaan. Pallopanoraama alla selventäkööt tornin mittakaavaa:


Ilmansuunnista sen verran että tuo kultainen Volvo on melkein tarkalleen pohjoisen kohdilla.

Pitkien valotusten ystäville kuitenkin varotuksen sana. Torni heiluu tuulessa, ja tuulettomana päivänä kiusaksi käy lattialautojen taipuminen, ellei sitten jätä kameraa sataprosenttisen rauhaan. Tästä parin tunnin aikana kuvatusta timelapsesta tornin liikkeet näkyvät yhtä hyvin kuin pilvien sekä niiden heittämien varjojen liike maisemassa.

2018-07-07

Mennään metsään

Kesän kääntyessä kohti talvea onkin hyvä hetki muistella pitkiä ja kylmiä talven kuutamoöitä. No, tämä satsi pallopanoraamoja ei ole ihan kovimmilta helmikuun paukkupakkasilta, vaan vähän leudommilta maaliskuun öiltä. Silloin puiden pintaan ilmestyvä huuru ehtii päivällä sulamaan ja uudelleenjäätyy öisin kuutamossa kimalteleviksi pisaroiksi. Helmikuu siis on visuaalisesti — ainakin Savon leveysasteilla — se parempi kuukausi metsässä ja maastossa rymyämiseen jos ei kylmää pelkää. Tosin maaliskuussa on puolensa, puiden oksilla on vielä jonkin verran lunta eli ne ovat muutakin kuin pelkkiä mustia risuja taivasta vasten. Huhtikuussa ei ole enää sitäkään vähää valkeaa jäljellä.



Siilinjärven harjualueet, jossa ylläoleva virtuaalikierros on kuvattu, erottuvat kohtalaisen hyvin tästä Stravan julkaisemasta kartasta, johon kyseisen liikunnanseurantaohjelmiston käyttäjät ovat kollektiivisen satelliittikohdistusjälkensä jättäneet. Joku voi uutisista muistaa karttapalvelun nimen, käyttäjät olivat nimittäin huolimattomuuttaan vuotaneet esimerkiksi tukikohtien vartiointireittejä kaikelle kansalle. Kotimaassa ainakin Rissalan ja Tikkakosken aidanvieruksia pitkin näkyy kulkevan gps-jälkiä.

2018-07-04

Yksinkertainen tapa taustataivaan poistamiseen tähtikuvasta

Esittelin vuosia sitten helpon tavan siivota taustataivas tähtitaivaskuvasta käyttäen Iris-ohjelmaa. Tähän päivään asti se on toiminut ihan hyvin, kunnes tuli vastaan Linnunratapanoraama joka suorastaan hajosi käsiin Iris-käsittelyn yhteydessä. Joten jokin parempi tapa piti keksiä, ilman maksullisia lisäohjelmia.


(Vasemmalla on Iris-ohjelmiston siivoama taustaivas Lyyran tähdistökuvassa, vastaavasti oikealla nyt esiteltävän tavan tuottamaa jälkeä. Ison mittakaavan jäännösepätasaisuuksia ei käytännössä näy oikeanpuoleisessa kuvassa laisinkaan.)

Taustataivasmallin voi tehdä helposti käyttäen Photoshopin dust and scratches -suodinta enimmäissäteellä (500 pikseliä) ja pienimmällä kynnysarvolla (threshold, 0 levels) tähtitaivaskuvan kopiolle. GIMPissä ei ikävä kyllä näy olevan vastaavaa tulosta tuottavaa suodinta, mikä olisi kiva olla olemassa koska Photoshopin tuki 16 bittiä suuremmille bittisyvyyksille on aika puutteellinen… Suodin poistaa kuvasta kaikki kaksinkertaista sädettä pienemmät yksityiskohdat kuten tähdet, pienemmät sumut, galaksit ja vastaavat. Jäljelle jäävät siis vain suurimmat sumut ja taustataivaan epätasaisuudet. Jos suodin tuntuu poistavan liikaa sumuja, voi koittaa pienentää siivottavaa kuvakopiota ennen dust and scratches -suotimen ajoa, kuvan mittojen puolittaminen vastaa säteen suurentamista kaksinkertaiseksi, ja samalla ajaa suotimen paljon nopeammin kuvalle — 36 megapikselin kokoisen kuvan siivous kestää noin minuutin verran nykyaikaisella 8-ytimisellä ja 16-säikeisellä suorittimella. Taustataivaskuva pitää tietysti ennen vähennystä venyttää alkuperäisiin mittoihinsa.

Varsinainen taustataivaan vähennys käy sitten apply imagella, jolla tähtitaivaskuvasta vähennetään (subtract) äsken luotu taustataivasmalli. Offset on hyvä pitää nollasta poikkeavana jottei mitään tärkeää leikkaudu sävyalalta pois. Vähennyksen jälkeen kuvaa voi venytellä hyvinkin ronskisti, käyttäen vaikka värikanavien suhteet säilyttävää arcsinh-venytystä.

2018-07-03

Sigma 14mm f/1.8 — katsauksessa superlatiivilaajis

Laajin, nopein, isoin, kallein. Ei onneksi kaikkein kallein mutta kalliimmasta päästä. Sigma on 14-millisen f/1,8-valovoiman superlaajiksensa hinnoitellut poikkeukselliset speksit huomioon ottaen ihan kohtuullisesti sinne puoleentoista tonniin, vähän alle jos intoutuu vertailemaan hintoja. Kilohintaa jää täten pikkuisen yli euro per gramma kun objektiivi painaa sen 1,1 kiloa, sattumalta tämä onkin suurin grammahinta kun vertaillaan muihin Sigman ART-sarjalaisiin.

Laajakantit
(Kokovertailussa kakkoseksi — myös yhteispainossa — jää 15mm Irix ja 12mm Samyang.)

Samanpainoisia ja -kokoisia möhkäleitä ovat tähän mennessä olleet vain peilijärkkäreiden supernopeat tai hyperlaajat zoom-objektiivit kuten Nikonin legendan asemaan noussut 14-24mm f/2,8; Canonin äärimmäisen leveä 11-24mm f/4 ja Tamronin vakautetttu 15-30mm f/2,8. Kiinteäpolttoväliset ultralaajikset ovat painossa jääneet zoomeihin verrattuna puoleen tai useimmiten alle, mutta eivät enää. Jopa D800:n kanssa Sigman objektiivi tuntuu etupainoiselta, eikä ihme koska etummaisin elementti on kahdeksan senttiä leveä ja profiililtaan voimakkaasti kupera äsfäärinen linssi. Valmistaja kehuu käyttävänsä samaa etuelementtiä kuin kuvanlaadustaan laajispäässä hyväksi tunnetussa Sigma 12-24mm f/4 -ultralaajiksessa. Etuelementin ei-pallomaisuus pistää helposti silmään jos katselee sen pinnasta heijastuvaa maailmaa samalla linssiä heilutellen: heijastuskulmasta riippuen maisema litistyy ja venyy, toisin kuin perinteisiä pallomaisia etuelementtejä käyttävissä objektiiveissa joissa heijastus ei vaihda muotoaan katselukulman muuttuessa.

Ihan vaan peltomaisema
(Ihan samanlaisia kuvia se tekee päivänvalossa kuin muutkin laajikset.)

Sigma vetää kuitenkin zoomeista paremmaksi kaksi- tai jopa nelinkertaisella valovoimallaan, aukkosuhteen ollessa tiettävästi ensimmäistä kertaa alle kahden eli f/1,8. Periaatteessa siis yhdistelmä hypernopeutta ja superlaajaa kuvakulmaa olisi ihanteellinen esimerkiksi yötaivaan kuvaamiseen silloin kun on ihan pakko saada suuri kaistale taivasta kerralla kuvaan, eikä voi valottaa maailman ääriin liike-epäterävyyden vuoksi, tai panoraamahommat on muuten syystä tai toisesta poissuljettuja. Tämmöinen tilanne voisi tulla vastaan vaikkapa revontulia kuvatessa. Ja vanha viisaushan sanoo nopean linssin himmennettynä olevan paremman kuin hitaan linssin saman verran himmennettynä eli päiväsaikaista kuvausta ajatellen.

2018-04-12

Samyang 12mm f/2.8 -kalansilmäobjektiivin tarkennuksen säätö

Ihan ensiksi pitää myöntää että olen ollut tyytyväinen omaan kalansilmääni, panoraamakuvaamisessa se on ollut aina oiva laite. Vasta viime syksynä kun pääosin kuvaamaan kyseisellä objektiivilla tähtitaivasta, huomasin ettei korealaisilla ole osuneet ihan linssiryhmät sijoilleen: ihan äärettömään eli tappiin asti käännettynäkin tähdet jäivät pieniksi, muutaman pikselin läpimittaisiksi palluroiksi, eivät neulanteräviksi pisteiksi kuten kuuluisi. Päivänvalossa, jossa isoin osa kalansilmäkuvista syntyy, eroa tuskin huomaisi — enkä kyllä huomannutkaan. Vasta tähtitaivaan alla puutteen näkee ja silloinkin oikeastaan vain kun pääsee vertaamaan hyvän objektiiviyksilön kuvaan. Takuun ja virhevastuun mentyä jo umpeen päätin ottaa objektiivin huollon omiin käsiini, takimmaista linssiryhmää tai koko objektiivia pitäisi saada lähemmäksi kennoa.

Objektiivia saa lähemmäksi kennoa laittamalla vaikka linssiryhmän tia koko linssipakan väliin sopivanpaksuisen välilevyn. eBaysta shimmejä voi etsiä hakusanalla DIN 988. Samyangin tapauksessa sisähalkaisijan pitäisi olla 25mm ja ulkohalkaisijan noin 30mm kun välilevy tulee takimmaisen linssiryhmän etupuolelle. Ohuet shimmit voivat olla ulkohalkaisijaltaan isompiakin, ne saa tarvittavaan kokoon vaikka saksilla.



Objektiivin perä (kuva yllä) aukeaa seuraavasti: bajonetin sisällä, takaelementin ympärillä oleva muovikaulus on kiinni bajonetissa kolmella ristipääruuvilla. Kaksi ruuveista on sähkökontaktiliuskan vierellä, kolmas niitä vastapäätä bajonetin takana. Kun ruuvit ovat irti, muovikauluksen voi nostaa paikaltaan. Sähkökontaktiliuska on bajonetissa kiinni kahdella samankokoisella ristipääruuvilla kuin muovikaulus. Kun liuskan ruuvit ovat irti, voi sitä siirtää sivuun bajonettia pois nostaessa — bajonetti itsessään on kiinni objektiivissa neljällä vähän isommalla ristipäisellä, uppokantaisella koneruuvilla. Kannattaa varoa liiallista voimankäyttöä bajonettia nostaessa, kontaktiliuskasta lähtee objektiivin sisuksiin ohut lattakaapeli.

2018-04-09

Lineaarinen 32-bittinen panoraamatyönkulku Huginilla ja Raw Therapeella

Tämä postaus on jatkoa tai jonkinlainen päivitys muutaman vuoden takaiselle postaukselle jossa yhdistettiin HDRmergen tuottamat suuren dynamiikan DNG-kuvat panoraamakuvaukseen. Versiosta 5.4 eteenpäin Raw Therapee osaa tallentaa kaikki kuvat 32-bittisessä liukulukumuodossa. Tämä on siitä kätevää että nyt on mahdollista tallentaa HDR DNG -tiedostoina tallennetut raakakuvat periaatteessa ilman dynamiikan häviötä, jolloin Huginilla HDR-panoraamojen teko on taas hiukkasen helpompaa — tosin on muutama sudenkuoppa joiden välttämisestä lisää tuonnempana. 16-bittisinä kuvina HDR DNG -tiedostot tallentaessa on mahdollista päätyä tilanteeseen jossa 16-bittinenkään värisyvyys ei riitä posterisoitumatta tallentamaan koko kuvan, tai Huginilla HDR-panoraamoja kasaan parsiessa, panoraaman, sävyalaa. 32 bittiä on helpppo tapa kiertää tämä rajoitus.

Keväinen iltapäivä Nevalanpelloilla

Esimerkkikuva yllä sai alkunsa 32-bittisenä kuvana. Enfuse olisi suurista väripinnoista, tässä tapauksessa kirkas keväthanki ja sininen taivas, tasannut ison mittakaavan paikalliset valoisuuserot, tuloksena jokseenkin harmaa kuva. Kuvapinojen tonemappaaminen ennen panoraaman kasausta taas johtaisi melko varmasti epätasaisiin väriliukuihin paikallisesti toimivasta väri- ja kirkkausadaptaatiosta johtuen. Säilyttämällä kuva fotometrisesti ajatellen suorana, voi päätöksen panoraaman sävyalan ilmiasusta sälyttää myöhemmälle osalle työnkulkua.

2018-03-20

Ensimmäinen* Suomesta otettu kuva vastahehkusta eli gegenscheinistä

Aurinkokunnassa on paljon pölyä planeettojen tasossa. Tämä pöly tietenkin siroaa Auringon valoa ja on nähtävissä taivaalla ekliptikan eli eläinradan suuntaisena nauhana, jossa on suuret kirkastumat Auringon molemmin puolin sekä pienempi ja himmeämpi kirkastuma vastapäätä Aurinkoa. Auringon vastapäätä olevaa kirkastumaa kutsutaan vastahehkuksi, tai saksalaisittain gegenscheiniksi.

Ursa kirjoittaa siitä seuraavaa:
Erityisen pimeällä paikalla, varsinkin eteläisemmillä leveysasteilla on mahdollista nähdä eläinratavalon vastapuolella niin sanottu vastahehku, joka tunnetaan myös saksankielisellä nimellään gegenschein. Vastahehku on huomattavasti eläinratavaloa himmeämpi, eikä sitä tiettävästi ole vielä havaittu Suomesta.

Vuoteen 2013 asti myös Wikipedia-artikkeli ilmiöstä oli sitä mieltä että "Suomessa gegenschein ei näy". Periaatteessa molemmat ovat oikeassa, minunkaan tietääkseni kukaan ei ole paljaalla silmällä nähnyt Suomesta gegenscheiniä, eikä edes kuvannut — ennen kuin nyt. Etelä-Ruotsista, Hangon korkeudelta, on kyllä paljaalla silmällä tehtyjä havaintoja vastahehkusta, mutta niiden takana onkin ollut tunnettu ruotsinsuomalainen syvän taivaan havaitsija ja suoranainen kotkansilmä Timo Karhula. Gegenscheinin kuvausyrityksiä kyllä on ollut, ks. vaikka tämä Samuli Ikäheimon kuva.

Toisaalta, samaa kielteistä virttä veisattiin aikoinaan eläinratavalosta, josta nykyisin suorastaan tulvii kuvia Taivaanvahtiin. Ensimmäisen kerran eläinratavalo taidettiin Suomesta kuvata 1990-luvun lopulla Pekka Parviaisen toimesta. Joten yllätys olikin positiivinen, vaikkakaan ei suuren suuri kun Varkauden Kassiopeian Härkämäeltä sain vastahehkun metsästettyä kuvaan käyttäen suomalaisen syvä taivas -harrastuksen grand old manin Risto Heikkilän 40cm newton-kaukoputken seurantajalustaa. Kymmenen kappaletta viiden minuutin valotusta pinoon ja taivaasta paljastuu pienen kaivelun jälkeen hento elliptinen hehku, juuri sieltä mistä tähtikarttaohjelma ennustikin sen löytyvän.

Vastahehku eli gegenschein kuvattuna Suomesta
(Viemällä osoitin kuvan päälle näkee kuvan selitteen.)

2018-03-19

Satelliittiheijastumia ja aakeeta laakeeta

Helmi-maaliskuun vaihteessa oli edessä taas se tilanne että geostationäärisellä radoilla olevilla satelliiteilla alkaisi kohta auringonpimennyskausi. Ennen pimentymiskautta kuitenkin satelliitit joutuvat vain osittain Maan varjon sisään, tai ihan varjon reunaman ulkopuolelle. Ja juuri varjon reunamilla ollessaan ovat satelliitit Maasta katsoen kirkkaimmillaan kun Aurinko paistaa paneeleihin satelliitista katsoen Maan takaa tai ihan vierestä. Ne ovat ehkä jopa paljain silmin nähtävissä jos tietää minne ja milloin katsoa, kiikareilla varmastikin. Aika hyvin kun ottaa huomioon että satelliitit ovat pikkubussin kokoisia kohteita liki 40 000 kilometrin päässä.

Geostationääristen satelliittien helminauha Varkauden Kassiopeian Härkämäen laelta avautuvan horisontin yllä
(Satelliittien kavereina on mm. Orionin tähdistön jättämät tähtiviirut, jotka katoavat kuvan oikeaan alareunaan. Vasemmalla näkyy pätkä satelliitin piirtämän kahdeksikon, analemman, yläosaa.)

Satelliitit erottuvat yhtenäisenä helminauhana pitkin taivaan ekvaattorin eteläpuolta. Olenpa tainnut aiemmissa aihetta sivuavissa postauksissa mainita että satelliittien helminauha kulkisi pitkin taivaanekvaattoria, mutta parallaksin takia se Suomesta näkyykin kahdeksisen astetta sen eteläpuolella. Taivaanekvaattorin ja satelliittien radat yhtyvät Maasta katsottuna vain päiväntasaajalta. Tämä on hyvä pitää mielessä satelliitteja kuvatessa, ja selittää myös sen miksi joillain kerroilla niiden valopisteitä ei vain ole millään löytynyt: kamera on osoittanut taivaalla liian pohjoiseen. Voi naamapalmu sentään.