2018-02-28

Pölyä Pohjantähden ympärillä

Yleensäottaen heijastavat sumut ovat joko yksinäisen tähden (Noidanpääsumu) tai tähtijoukon (Seulasten ympäryssumu) valaisemia. Integrated Flux Nebula on galaksin tasosta poikkeavan tähtienvälisen pölyn ohut matto joka näkyy ympäröivää avaruutta kirkkaampana koska se heijastaa emogalaksinsa (tässä tapauksessa Linnunradan) kokonaisvaloisuutta. Galaksin tasosta poistuttaessa löytyy himmeätä IFN-höttöä melkein kaikkialta, mutta se on suurimmaksi osaksi niin himmeätä ja laaja-alaista että vasta nykyaikaiset kamerat ovat materian olemassa olon paljastaneet.

Pohjantähden ympäristön sumulla ei varsinaista nimeä taida olla varsin mielikuvituksettoman Polaris nebulan ja Mandel-Wilson 1 -luettelotunnuksen lisäksi olla.

Polaris IFN widefield

Tämä toimi samalla tähtitestinä 85-milliselle Samyangille eikä tulos ole kovin mairitteleva ainakaan yhdellä aukolla himmennettynä (f/2 siis). Kesken valotusten alkoi tupruttamaan lunta, joten tarkempi kuvanlaadun tutkiskelu jäänee toiseen kertaan, muttei hyvältä näytä. Tähdet kehittävät nimittäin ympärilleen sekä punaisen että sinisen halon joka oikeastaan näkyy koko kuvan yleisväritasapainossa asti. Ei siis ole mahdollista saada tarkaksi kuin yksi kameran värikanavista kerrallaan. Lisäksi nurkissa lentää pitkäsiipisiä lokkeja, mutta ovatpahan sentään hyvin samankaltaisia lokkeja kaikissa nurkissa jos tästä jotain positiivista haluaa etsiä. Jälki on oikeastaan hyvin samanlaista kuin Nikonin vanhalla 85mm f/1.8 -ruuvarilasilla jota tuli myös testattua tähtitaivaan alla.

Kuvuttomia tähtitorneja, kivuttomasti

Muutaman tähtitornin observatoriotietokoneen planetaario-ohjelmistoon (Stellarium) tuli kuvattua pallopanoraama horisonttipeiton visualisoimiseksi. Ja kun kerran on panoraamoja kuvattua, niin voisihan ne samalla vaivalla julkistaakin; alla siis Ursan Tähtikallion (virtuaalikierros) Astrofoxin tornin, sekä Varkauden Kassiopeian Härkämäen (virtuaalikierros) ja Kuopion Saturnuksen Huuhanmäen tähtitorneista avautuva maisema, jos ne voisi nähdä ilman tornin kattoa.



Havaintojen suunnitteluun tälläinen horisonttipanoraama on omiaan, koska sillä on helppo planetaario-ohjelmiston avulla visualisoida havaintopaikan horisonttipeittoa. Käytännössä panoraaman peitto ei ole sataprosenttisen yhteneväinen kuvauskaukoputken näkymän kanssa, ihan jo siksi että yleensä käytössä olevissa ekvatoriaalisissa jalustoissa kaukoputken ripustus on toteutettu niin että putki liikkuu tuntiakselin ympärillä, joten parallaksia pääsee syntymään suhteessa maisemaan. Pallopanoraamassahan parallaksia ei ole.



Mitenkäs katto sitten torneista katosi? Tekisi ihan mieli sanoa että isoilla muskeleilla kipattin kupu pois, mutta valehteluksi menisi. Panoraamasoftalla eli Huginilla tässä tapauksessa, jos vain voi käyttää jonkinlaisia maskeja kuvan eri osien piilottamiseen, saa katon katoamaan melkein käden käänteessä. Siis kuvun liikkuvat osat saivat piilottavan maskin ja kuvun rako jäi maskitta. Loppu oli ihan normaalia panoraamatyöskentelyä, kuvatessa piti vain pitää mielessä että muisti kattaa koko 360 astetta maisemasta ettei jää mitään piiloon.

Sen verran tuli opittua näitä tehdessä että kannattaa kuvata tornin kuvun alapuolinen osa erikseen. Jos on vaikkapa auringonpaistetta, kannattaa aukinaista kattoa pyöritellä niin että kaikki alaosasta tulee valaistuksi esim. auringonvalolla, muuten jää ikäviä varjokohtia valmiiseen panoraamakuvaan. Astrofoxin kupukuvassa Aurinko valaisee kivasti osan putkesta ja tornista, osa on jäänyt enemmän tai vähemmän pimeäksi ja näiden kahden alueen raja kyllä näkyy.

Toinen mitä vahdata on tietysti pilvet ja valaistuksen muuttuminen muutenkin. Tämän näkee tuosta Härkämäen kupukuvasta, yhden äkin maisema muuttuu pilvisestä auringonpaisteiseksi eikä niiden rajamaa ole kaunista katsottavaa. Pitää kyllä hattua nostaa softalle, miten saumattomasti se saikaan siirtymän silti siloiteltua.