2018-03-19

Satelliittiheijastumia ja aakeeta laakeeta

Helmi-maaliskuun vaihteessa oli edessä taas se tilanne että geostationäärisellä radoilla olevilla satelliiteilla alkaisi kohta auringonpimennyskausi. Ennen pimentymiskautta kuitenkin satelliitit joutuvat vain osittain Maan varjon sisään, tai ihan varjon reunaman ulkopuolelle. Ja juuri varjon reunamilla ollessaan ovat satelliitit Maasta katsoen kirkkaimmillaan kun Aurinko paistaa paneeleihin satelliitista katsoen Maan takaa tai ihan vierestä. Ne ovat ehkä jopa paljain silmin nähtävissä jos tietää minne ja milloin katsoa, kiikareilla varmastikin. Aika hyvin kun ottaa huomioon että satelliitit ovat pikkubussin kokoisia kohteita liki 40 000 kilometrin päässä.

Geostationääristen satelliittien helminauha Varkauden Kassiopeian Härkämäen laelta avautuvan horisontin yllä
(Satelliittien kavereina on mm. Orionin tähdistön jättämät tähtiviirut, jotka katoavat kuvan oikeaan alareunaan. Vasemmalla näkyy pätkä satelliitin piirtämän kahdeksikon, analemman, yläosaa.)

Satelliitit erottuvat yhtenäisenä helminauhana pitkin taivaan ekvaattorin eteläpuolta. Olenpa tainnut aiemmissa aihetta sivuavissa postauksissa mainita että satelliittien helminauha kulkisi pitkin taivaanekvaattoria, mutta parallaksin takia se Suomesta näkyykin kahdeksisen astetta sen eteläpuolella. Taivaanekvaattorin ja satelliittien radat yhtyvät Maasta katsottuna vain päiväntasaajalta. Tämä on hyvä pitää mielessä satelliitteja kuvatessa, ja selittää myös sen miksi joillain kerroilla niiden valopisteitä ei vain ole millään löytynyt: kamera on osoittanut taivaalla liian pohjoiseen. Voi naamapalmu sentään.


(Heavensatin simulaatio, Maan varjo kulkee taivaalla satelliittien pohjoispuolelta.)

Timelapse on postauksen alussa esitetty summakuvana. Kesti vähän aikaa miettiä miten olisi paras esittää tuo niin että satelliittien pienet pisteet eivät katoaisi kirkkaampien tähtien tuottamien viirujen sekaan. Lopulta päädyin jakamaan timelapsen noin 750 ruutua kymmenen kuvan osapinoihin, laskemaan näiden osapinojen kuvista mediaanit Imagemagickilla ja pinoamaan sitten nämä mediaanipinot toistensa kanssa kirkkaimmat pikseliarvot säilyttäen, samaan tapaan kuin tähtiviirut tehdään. Näin staattiset kohteet (satelliitit) pysyvät mediaanipinossa, kun liikkuvat kohteet (tähdet, pilvet ja nopeammat satelliitit) pääosin häipyvät taka-alalle.



Timelapsessa näkyy joitain täräyksiä, jotka johtuvat kameran sijoituspaikasta Varkauden Kassiopeian Härkämäen kerhotalon katolla, sieltä kun aukeaa täysin esteetön horisontti etelän suuntaan. Miinuspuolena on se että katto vähän antaa periksi jos siellä himmailee samalla kun kamera kuvaa. Mutta, tuon miinuksen kanssa voi elää kun maisema mikä katolta avautuu on hieno, varsinkin tämmöiselle metsäsuomalaiselle jonka horisontti on parhaillaan muutaman kilometrin päässä, useimmiten ei niinkään kaukana.



Kaukaisuudessa siintävät taajamien valosaastekuvut sekä lukuisat, lukuisat valopisteet erilaisista mastoista ja antenneista. Kuvuista itäisin eli vasemmanpuoleisin kirkas lienee Savonlinnan, matkaa sinne tulee linnuntietä noin sata kilometriä, idempänä taivas on melkolailla pimeä koska siellä ei ole oikeastaan muuta kuin Venäjä ja sitä kuuluisaa susirajaa. Kuutamopallopanoraamassakin kirkkaana näkyvät Varkauden ja Jyväskylän valot, puusto ei siis juuri haittaa kun kaikki peittyy tuolla suunnalla muutenkin hukkavaloon.

Ihan mielenkiinnosta kuvasin koko näkyvän horisontin teleobjektiivilla panoraamaksi, josta voi laskea liki sata erilaista horisonttia täplittävää punaista merkkivaloa tai -paria. Tästä huolimatta Härkämäellä tuntuu olevan paljon interneliikenteen mustia aukkoja, kohtia joissa ei saa 4G-, 3G-, tai edes 2G-signaalia. Olisipa kuitua. Androidin Satstat-ohjelmalla näkee että parhaimmillaan yhteys mäeltä muodostuu kahteen tukiasemaan, useimmiten yhteen jos siihenkään.

(Palkista kiinni ja rullailemaan sivulle, panoraamassa riittää mittaa.)

0 comments:

Lähetä kommentti