2018-07-03

Sigma 14mm f/1.8 — katsauksessa superlatiivilaajis

Laajin, nopein, isoin, kallein. Ei onneksi kaikkein kallein mutta kalliimmasta päästä. Sigma on 14-millisen f/1,8-valovoiman superlaajiksensa hinnoitellut poikkeukselliset speksit huomioon ottaen ihan kohtuullisesti sinne puoleentoista tonniin, vähän alle jos intoutuu vertailemaan hintoja. Kilohintaa jää täten pikkuisen yli euro per gramma kun objektiivi painaa sen 1,1 kiloa, sattumalta tämä onkin suurin grammahinta kun vertaillaan muihin Sigman ART-sarjalaisiin.

Laajakantit
(Kokovertailussa kakkoseksi — myös yhteispainossa — jää 15mm Irix ja 12mm Samyang.)

Samanpainoisia ja -kokoisia möhkäleitä ovat tähän mennessä olleet vain peilijärkkäreiden supernopeat tai hyperlaajat zoom-objektiivit kuten Nikonin legendan asemaan noussut 14-24mm f/2,8; Canonin äärimmäisen leveä 11-24mm f/4 ja Tamronin vakautetttu 15-30mm f/2,8. Kiinteäpolttoväliset ultralaajikset ovat painossa jääneet zoomeihin verrattuna puoleen tai useimmiten alle, mutta eivät enää. Jopa D800:n kanssa Sigman objektiivi tuntuu etupainoiselta, eikä ihme koska etummaisin elementti on kahdeksan senttiä leveä ja profiililtaan voimakkaasti kupera äsfäärinen linssi. Valmistaja kehuu käyttävänsä samaa etuelementtiä kuin kuvanlaadustaan laajispäässä hyväksi tunnetussa Sigma 12-24mm f/4 -ultralaajiksessa. Etuelementin ei-pallomaisuus pistää helposti silmään jos katselee sen pinnasta heijastuvaa maailmaa samalla linssiä heilutellen: heijastuskulmasta riippuen maisema litistyy ja venyy, toisin kuin perinteisiä pallomaisia etuelementtejä käyttävissä objektiiveissa joissa heijastus ei vaihda muotoaan katselukulman muuttuessa.

Ihan vaan peltomaisema
(Ihan samanlaisia kuvia se tekee päivänvalossa kuin muutkin laajikset.)

Sigma vetää kuitenkin zoomeista paremmaksi kaksi- tai jopa nelinkertaisella valovoimallaan, aukkosuhteen ollessa tiettävästi ensimmäistä kertaa alle kahden eli f/1,8. Periaatteessa siis yhdistelmä hypernopeutta ja superlaajaa kuvakulmaa olisi ihanteellinen esimerkiksi yötaivaan kuvaamiseen silloin kun on ihan pakko saada suuri kaistale taivasta kerralla kuvaan, eikä voi valottaa maailman ääriin liike-epäterävyyden vuoksi, tai panoraamahommat on muuten syystä tai toisesta poissuljettuja. Tämmöinen tilanne voisi tulla vastaan vaikkapa revontulia kuvatessa. Ja vanha viisaushan sanoo nopean linssin himmennettynä olevan paremman kuin hitaan linssin saman verran himmennettynä eli päiväsaikaista kuvausta ajatellen.

Kuten todettua, etuelementti on iso ja voisi luulla että se itsessään jo lupailisi totuttua pienempiä vinjetointilukuja. Irixessähän valohävikki kuvan nurkissa ylsi jopa 70 prosentin lukuun ja kuten muistamme, sen objektiivin etulinssi on suorastaan piskuinen. Sigmassa vinjetointi todellakin on paljon paremmin kurissa ja jotta homma ei jäisi mutuilun tasolle, menin ja mittasin flättikuvista seuraavanlaisia vinjetointilukuja:


(Vaaka-akselilla on etäisyys kennolla kuvan nurkasta nurkkaan, pystyakselilla kuvan kirkkaus lineaarisella asteikolla. Yksi aukko on aina yksi pystyakselin puolittaminen. f/4:stä eteenpäin lukemat eivät juuri muutu kuten käyristä voi nähdä.)

Aukkolukuina ilmaistuna nurkkien tummuminen on seuraavaa:
f/1.8: 2,2 aukkoa
f/2.0: 1,9 aukkoa
f/2.8: 1,2 aukkoa
f/4.0: 0,9 aukkoa

Kuvaajasta näkee selvästi kuinka paljon kirkkaammat nurkat Sigmalla saa eikä vinjetoinnin ohjelmallinen korjaus pilaa kuvanlaatua yhtä paljon kuin kilpailijoissa, vinjetoinnin ollessa noin reilun aukon verran edellä Irixin 15- ja Samyangin 14-millistä. Muistelin Samyangin olleen parempi vinjetoinnin suhteen, mutta näköjään muistikuviin ei ole luottaminen.

Mittasin laserilla tulopupillin ja kennon väliseksi etäisyydeksi 128 milliä, plusmiinus milli. Panomaxxin panoraamapäässä kamera tulee näin ollen ylävarren aivan viimeisille milleille ja tästä seuraakin laajiksilla ennen näkemätön ongelma: kamera on melkein pakko laukaista vitkalla tai muuten siihen koskematta, koska jokainen kosketus jättää systeemin heilumaan hetkeksi painopisteen tullessa nyt niin kauaksi panoraamapään pystyakselista.

Monielementtinen ja monimutkainen optinen rakenne vaatii linssinpinnoitteilta paljon, jotteivat kuvat hankalassa vastavalotilanteessa muutu pelkiksi eriväristen ja -muotoisten flarepalleroiden temmellyskentiksi. Tässä suhteessa Sigma ainakin tuntuu olevan parempi kuin Samyang ja Irix, joista varsinkin jälkimmäinen saattoi piirtää valonlähteellä kuvan ympäri kirkkaan keltaisen nauhan. Iso etuelementti kerää kuitenkin hajavaloa jopa 120 astetta optisen akselin sivusta eli melkein kuvaajan takaa, koska kiinteä vastavalo-, tai oikeammin sivuvalo-, tai joskus jopa takavalosuoja on mitoitettu melkoisen lyhyeksi. Sama lyhytkasvuisuus haittaa myös äärimmäisissä olosuhteissa, eli vesisateessa, kuvatessa pisaroiden päätyessä helposti koristamaan etulinssiä. Jos joku laskee pisteitä, tästä Irix saa yhden, sillä kun voi kuvata myös kaatosateessa syvän vastavalosuojan ansiosta.

Kiusana on kuitenkin, ainakin D800:n kanssa, punertavat mikrolinssiheijastukset jotka ilmestyvät kuviin hyvin heikkoina jo täydellä aukolla ja terävöityvät himmennettäessä. Olen siinä käsityksessä että mikrolinssiheijastukset ovat hyvinkin kameramallikohtaisia joten kannattaa ennen lopullista ostopäätöstä tarkistaa tilanne oman kameran kanssa. Animaatio alla selventää:


(Yhdeksänlehtinen himmennin tuottaa 18-piikkiset sakarat valonlähteiden ympärille.)

Tarkennustason muoto on Sigmassa laajiksille tyypillinen, mutta silti varsin loivanlainen kaksois-V tai vanhanajan herrasmiehen viiksimalli. Irixen kompastuskivihän oli erittäin mutkalle vetäytynyt tarkennustaso, jonka näki kuvan keskustaa kiertävänä huonon, tai suorastaan epätarkan kuvan renkaana tarkentaessa ihan kuvan keskustan mukaan tarkaksi. Saman voi nähdä myös 14-millisen Sigman kuvissa, mutta paljon, paljon lievemmässä muodossa. Oikeastaan tämä on ihan hyvä suoritus, kaikenkaikkiaan. Palloaberraatiosta johtuvaa focus shiftiä eli tarkennuksen muuttumista himmennettäessä ei juuri ole, mikä on optisesti hyvän objektiivin merkki.


(Animaatiossa objektiivia himmennetään aukko kerrallaan, tarkennuskohdan pitäisi pysyä, ja pysyykin, tarkennustason keskellä.)

Miten tarkennustason mutkaisuus ja focus shift käytännössä näkyisi kuvissa? Täydellä aukolla voi nyt tarkentaa vaikka aikomuksena olisi himmentää itse kuvanottoa varten, mutta ei kannata tarkentaa ihan kuvan keskiosan mukaan kun kuvan reunoille jää jotain tärkeätä. Koska aberraatiot ovat suurimmillaan kuvan nurkissa, olen tarkentanut äärettömään ihan äärinurkkien mukaan ja saanut näin ihan kauttaaltaan skarppeja kuvia koska tarkennustaso on tosiaan melko lattea (ihan kuvan keskiosaa lukuunottamatta). Hyvä hyvä.

Reunoilla ja äärinurkissa kuvanlaatua syö eniten astigmaattisuus. Tähtien tai muiden pistemäisten valonlähteiden ympärille kasvavat lokinsiivet, joiden pituus muuttuu tarkennuksen mukana. Käsittääkseni tälläistä kuvantamisvirhettä kutsutaan pitkittäiseksi astigmaattisuudeksi - sagittaalinen ja meridiaaninen resoluutio (astigmatismi) muuttuu tarkennuksen mukana eli tarkennustasoon verrattuna pitkittäisesti. Lokinsiivet ovat yhä pienempinä ja pienempinä kuvan nurkkia koristamassa aukkosuhteeseen f/4 asti, ehkä vähän pidemmälle. Animaatio alla selventäkööt, tähti on otettu kuvaan täydellä aukolla ihan kuvan nurkasta molemmin puolin tarkennuskohtaa. Lokin "ruumiin" ollessa lyhimmillään, olisi tarkennus kohdillaan.


Animaatiossa kannattaa huomata tuo aivan pikkiriikkinen punertava värivirhe tähden ulkoreunalla. Sen enempää sitä ei saa kuvista kutiteltua esiin muissakaan tilanteissa. Poikittaisen värivirheen osalta tulos on suorastaan ällistyttävä. Tulos on jopa parempi kuin Sigman himoitulla APO-lyhenteellä markkinoidulla 180mm f/2,8 -makro-objektiivilla jota olen pitänyt melkeinpä referenssinä värivirheen suhteen. Tämä on helvetin hyvä tulos.

Jos jotain pitää moittia, niin moitin tarkennusta tai oikeastaan sen suurpiirteisyyttä. Ensimmäisessä Sigma-loton arvassa tarkennus oli kohdillaan, mutta nurkkapiirto oli epätasaista. Tässä toisessa kappaleessa taas tarkennus ei osu kohdilleen edes kameran vaihetarkennuksen hienosäätö enimmäisarvossaan, mutta toisaalta kuvanlaatu on huomattavasti tasaisempi pitkin kuva-alaa. Tarkennnuksen hienosäätö ei sinänsä ole ongelma, koska sen saa säädettyä kohdilleen Sigman objektiivitelakalla tai takuun puitteissa huollossa, mutta turhaa häsläystä se silti aiheuttaa jota olisi parempi ilman. Tarkennusmoottori ajaa tarkennuksen ääripäästä toiseen noin puolessa sekunnissa eli se on ainakin nopeampi kuin Sigman 35-millisessä ja mitä olen pikaisesti kokeillut, nopeudeltaan samaa luokkaa uudempien Sigma-julkaisujen kuten 135mm f/1.8 ja 85mm f/1.4 kanssa.

Uutta Nikon-bajonetillisissä Sigmoissa on sähköisesti, objektiivin omalla moottorilla käyvä aukkomekaniikka. Ihan tähän päivään asti välitys Nikon-kameran ja minkä tahansa objektiivin välillä on ollut mekaaninen (ks. Samyangin 12-millisen korjausoperaatiosta kuvaesimerkki), eikä halvemmilla rungoilla ole ollut kykyä käyttää aukonsäätöä kameran suorakatselutilassa — syystä tai toisesta. Aukkomekanismi tuntuisi pikaisen timelapsekokeilun perusteella olevan tarkempi kuin aiemmin, koska himmennyksen epätasaisuudesta johtuva välke, satunnainen koko kuva-alan kirkkaudenvaihtelu, on vähentynyt huomattavasti. Lisäksi uusi aukkomekanismi pitää vähemmän meteliä kuin vanhantyylinen.

Avoimen lähdekoodin ohjelmistojen ystäville on seuraava Lensfun-rimpsu, jolla korjautuu vinjetointi ja laajiksille verrattain tavanomainen määrä geometrian virhettä. Lensfun-päivitystä odotellessa tekstin voi lisätä Lensfun-kirjaston käyttämään sigma.xml-tiedostoon.

<lens>
    <maker>Sigma</maker>
    <model>Sigma 14mm f/1.8 DG HSM | A </model>
    <mount>Nikon F</mount>
    <cropfactor>1</cropfactor>
     <calibration>
       <distortion model="ptlens" focal="14" distance="100" a="-0.02652" b="0.05963" c="-0.0335" />
       <vignetting model="pa" focal="14" aperture="1.8" distance="100" k1="-1.24363" k2="1.1107" k3="-0.53021" />
       <vignetting model="pa" focal="14" aperture="2.0" distance="100" k1="-0.84122" k2="0.19916" k3="0.03588" />
       <vignetting model="pa" focal="14" aperture="2.8" distance="100" k1="-0.36408" k2="0.01363" k3="-0.11581" />
       <vignetting model="pa" focal="14" aperture="4.0" distance="100" k1="-0.44961" k2="0.29858" k3="-0.19607" />
       <vignetting model="pa" focal="14" aperture="5.6" distance="100" k1="-0.44592" k2="0.24421" k3="-0.11778" />
       <vignetting model="pa" focal="14" aperture="8.0" distance="100" k1="-0.46211" k2="0.27927" k3="-0.13969" />
       <vignetting model="pa" focal="14" aperture="16" distance="100" k1="-0.4712" k2="0.28029" k3="-0.13974" />
    </calibration>
</lens>

Suosittelenko: voimakasselkäisille hämärähommissa viihtyville massimiehille: kyllä. Budjettikuvaaja voi kuitenkin saada enemmän paukkua per urospeura joko Samyangin 14mm f/2.4 XP:llä, ostamalla useamman arvan Samyang 14mm f/2.8 -lottoon tai säästämällä rahat ja lähtemällä reissuun — reilulla tonnilla pääsee pitkälle.

0 comments:

Lähetä kommentti