2018-08-15

Sigma 14mm f/1.8 ja pallopanoraamat

Vaikka Sigman ja Samyangin 14-milliset superlaajikset myydään ja markkinoidaan samalla millimäärällä, on niiden kuvakulmassa pieni mutta joissain tilanteissa merkittävä ero. Eroa ei ole suuresti, Huginin pallopanoraamaa varten ottamista kuvista laskema kuvan lyhemmän sivun kuvakulma on Korean ihmeen tapauksessa 82,5 astetta, Sigman taas ollessa samalta kuvakulmaltaan 79,1 astetta — siis reilun kolmen asteen ero. Korealaiset olisivat voineet oikeastaan hyvillä mielin myydä objektiiviaan 13-millisenä, koska sitä se on — ainakin lähelle tarkentaessa. Ehkä numero 13 on edelleen liian tabu kaupallisia tarkoitusperiä ajatellen.


(Pallopanoraaman napa-alueet kolmella eri superlaajakulmalla. Tummat alueet ovat kuvien välistä limitystä.

Kolme astetta kuulostaa pieneltä erolta noin suurilla kuvakulmilla, mutta sillä on suuri vaikutus pienintä mahdollista kokonaisen pallopanoraaman kattavaa kuvamäärää etsittäessä. Siinä missä Samyang kattaa koko 360×180° panoraamapallon vähimmissään seitsemällä kuvalla, joista viisi on keskirivillä, vaatii Sigma aukottomaan tulokseen kaksi kuvaa lisää. Lisäkuvat tulevat panoraamapallon molemmille navoille, ristikkäin. Kuvassa yllä on esitetty pallopanoraaman yksi napa-alue Sigman 14mm f/1.8:lla, Samyang 14mm f/2.8:lla ja Irixen 15mm f/2.4:lla joka kuvakulmaltaan selvästi muita kapeampana jättää jo melkoisia reikiä kuvassa käytetyllä 5+1+1-kuvauskaavalla. Tässä tapauksessa kuvia on siis viisi kappaletta ympäriinsä, pitkin horisonttia, ja yksi nadiirille sekä toinen zeniitille.


(Pallopanoraaman napa-alueet Sigma 14mm f/1.8 -objektiivilla kun keskiriville on kuvattu viisi (vas.) tai kuusi (oik.) kuvaa.)

Vaihtoehtoisesti panoraamapallon ekvaattorille voi kuvata viiden kuvan (72° välein) sijasta kuvata kuusi kuvaa (60° välein), jolloin yksi napakuva suoraan alas- ja ylöspäin 30 astetta ekvaattorikuvista sivuun riittää Sigmalla kattamaan panoraaman zeniitin ja nadiirin ilman aukkoja. Tämän kuvauskaavan huono puoli on erittäin pieni kuvien limitys molempien napakuvien pitkillä sivuilla, kuvien päällekkäisyyden ollessa enimmäisleveydeltään joitain satoja pikseleitä. Noin pienelle alueelle ei usein satu edes mitään mistä voisi ohjelmistopohjaisesti tai edes käsin etsiä kohdistuspisteitä eikä saumalla ole juuri tilaa liikkua kuvien limityksen keskilinjasta, mutta se on silti tarpeeksi suuri kuvien yhdistämiseen kunhan mitään liikkuvaa ei osu saumaan. Toisaalta kaava on helppo kuvata kunhan laittaa panoraamapäänsä 12 naksauksen asetukselle: ekvaattorilla kuva otetaan joka toisella naksauksella ja navat kuvataan yksi naksaus sivuun siitä mistä panoraaman keskirivi alkoi.

Tietysti objektiivien kuvakulmaa voi tarkastella myös sinällään. Alla vasemmalla on mustalla ääriviivalla annettu ideaalisen 14-millisen objektiivin anatama kuvakulma ja punaisella pallopanoraamoista lasketut mitat Sigma 14mm f/1.8:lle. Alla oikealla on sama vertailu Samyangin 14mm f/2.8:n, otsikon Sigma 14mm f/1.8:n ja Irixen 15mm f/2.4:n välillä; Samyangin ja Sigman välillä on tosiaan kuvakulmassa jonkinmoinen ero, jonka lävistäjämittaa tosin tasoittaa Samyangin viiksimallinen vääristymä.


(Mallien pieni epäkeskoisuus johtuu objektiivien mallinnetusta epäkeskoisuudesta, ja se on ihan normaalin rajoissa jokaisella linssillä. Jos sen aiheuttamaa pientä virhettä ei ota huomioon panoraamaa kasatessa, tulee panoraamaan virheitä.)

Pallopanoraamoina tarkasteltuina kuvien geometria näyttää tältä, kun on kuvattu 5+1+1 (Samyang) tai 5+2+2 (Sigma ja Irix) kuvaa:



Hyvänä puolena tässä vähimmäiskuvien kaavassa on ettei saumoja juuri tule kuvan tärkeimpään osaan eli horisontin kohdalle. Sen sijaan varman päälle ottaessa ja kuvatessa kahdella rivillä suurin osa saumoista kulkee sekä ekvaattorin läpi, että napa-alueiden singulariteettien läpi. Tässä yhteydessä singulariteetti ei tarkoita avaruuden mustaa aukkoa, vaan kulmaresoluution erittäin nopeaa kasvamista siirryttäessä kothi panoraamakuvan ylä- ja alalaitoja, sillä navoilla yhtä panoraaman lähdekuvan pikseliä vastaa koko pallopanoraaman pitkän sivun mittainen rivi pikseleitä. Tämä johtaa helposti saumoihin joista jää näkyvä sekoitusvirhe kuvaan, ns. napapyörre. Napapyörteen välttämiseksi panoraamapallon napa-alueet voi sekoittaa omiksi kuvikseen, joissa napa-alue tulee esim. 90 asteen levyisen rektilineaarisen kuvan-alan keskelle tai koko kuvan voi jakaa kahtia. Näin saumageometria kulkee paljon järkevämmin ja on näin helpommin koneoptimoitavissa. Tämä napapaikka sitten voidaan palauttaa takaisin pallopanoraaman tasasivuiseen lieriöprojektioon ja sekoittaa valmiiseen panoraamakuvaan mukaan. Ptgui esimerkiksi taitaa tehdä noin.

Pallopanoraamoina tarkasteltuina kuvien geometria näyttää tältä, kun on kuvattu kahteen riviin:



Lisäksi kuvien äärimmäiset reuna-alueet ja yleisesti laajakulmaobjektiivien kuvanlaadun huonoin osa tapaavat toisensa juuri kuvan keskellä. Tosin tämä ei ole postauksen otsikossa mainitun Sigman tapauksessa kovin suuri murhe, sillä jopa aivan äärinurkista voi tavata moiréa. Pienen optimoinnin alarivin suhteen voi tehdä kuvaamalla sen noin kymmenen astetta ylöspäin, jättäen panoraamapään alaosan näkymättömiin. Se maskattaisiin kuvista piiloon joka tapauksessa, joten turha sitä on ottaa kuviin mukaan kun pikselit tuolta alueelta menevät kuitenkin hukkaan. Irixen tapauksessa näin toimiminen lisäksi yksinkertaistaa panoraaman kuvauskaavaa, sillä symmetrisesti rivit kuvatessa voi jäädä pallopanoraamaan useita reikiä pitkin ekvaattoria.

Kahden rivin taktiikalla iso osa maisemasta tulee kuvattua kahteen kertaan. Se on liikkeettömässä tilanteessa lähinnä pikselihukkaa, mutta voi olla hyödyksi tilanteessa jossa vaikkapa taivaalla kulkee pilvilauttoja.

Pidemmille polttoväleille kuvauskaavaa optimoidessa kannattaa tutustua Panocell-nimiseen Windows-ohjelmaan. Mitä kapeampi kuvakulma, sitä enemmän kuvia voi pudottaa pois panoraaman napoja lähestyessa.

0 comments:

Lähetä kommentti