2018-04-12

Samyang 12mm f/2.8 -kalansilmäobjektiivin tarkennuksen säätö

Ihan ensiksi pitää myöntää että olen ollut tyytyväinen omaan kalansilmääni, panoraamakuvaamisessa se on ollut aina oiva laite. Vasta viime syksynä kun pääosin kuvaamaan kyseisellä objektiivilla tähtitaivasta, huomasin ettei korealaisilla ole osuneet ihan linssiryhmät sijoilleen: ihan äärettömään eli tappiin asti käännettynäkin tähdet jäivät pieniksi, muutaman pikselin läpimittaisiksi palluroiksi, eivät neulanteräviksi pisteiksi kuten kuuluisi. Päivänvalossa, jossa isoin osa kalansilmäkuvista syntyy, eroa tuskin huomaisi — enkä kyllä huomannutkaan. Vasta tähtitaivaan alla puutteen näkee ja silloinkin oikeastaan vain kun pääsee vertaamaan hyvän objektiiviyksilön kuvaan. Takuun ja virhevastuun mentyä jo umpeen päätin ottaa objektiivin huollon omiin käsiini, takimmaista linssiryhmää tai koko objektiivia pitäisi saada lähemmäksi kennoa.

Objektiivia saa lähemmäksi kennoa laittamalla vaikka linssiryhmän tia koko linssipakan väliin sopivanpaksuisen välilevyn. eBaysta shimmejä voi etsiä hakusanalla DIN 988. Samyangin tapauksessa sisähalkaisijan pitäisi olla 25mm ja ulkohalkaisijan noin 30mm kun välilevy tulee takimmaisen linssiryhmän etupuolelle. Ohuet shimmit voivat olla ulkohalkaisijaltaan isompiakin, ne saa tarvittavaan kokoon vaikka saksilla.



Objektiivin perä (kuva yllä) aukeaa seuraavasti: bajonetin sisällä, takaelementin ympärillä oleva muovikaulus on kiinni bajonetissa kolmella ristipääruuvilla. Kaksi ruuveista on sähkökontaktiliuskan vierellä, kolmas niitä vastapäätä bajonetin takana. Kun ruuvit ovat irti, muovikauluksen voi nostaa paikaltaan. Sähkökontaktiliuska on bajonetissa kiinni kahdella samankokoisella ristipääruuvilla kuin muovikaulus. Kun liuskan ruuvit ovat irti, voi sitä siirtää sivuun bajonettia pois nostaessa — bajonetti itsessään on kiinni objektiivissa neljällä vähän isommalla ristipäisellä, uppokantaisella koneruuvilla. Kannattaa varoa liiallista voimankäyttöä bajonettia nostaessa, kontaktiliuskasta lähtee objektiivin sisuksiin ohut lattakaapeli.

2018-04-09

Lineaarinen 32-bittinen panoraamatyönkulku Huginilla ja Raw Therapeella

Tämä postaus on jatkoa tai jonkinlainen päivitys muutaman vuoden takaiselle postaukselle jossa yhdistettiin HDRmergen tuottamat suuren dynamiikan DNG-kuvat panoraamakuvaukseen. Versiosta 5.4 eteenpäin Raw Therapee osaa tallentaa kaikki kuvat 32-bittisessä liukulukumuodossa. Tämä on siitä kätevää että nyt on mahdollista tallentaa HDR DNG -tiedostoina tallennetut raakakuvat periaatteessa ilman dynamiikan häviötä, jolloin Huginilla HDR-panoraamojen teko on taas hiukkasen helpompaa — tosin on muutama sudenkuoppa joiden välttämisestä lisää tuonnempana. 16-bittisinä kuvina HDR DNG -tiedostot tallentaessa on mahdollista päätyä tilanteeseen jossa 16-bittinenkään värisyvyys ei riitä posterisoitumatta tallentamaan koko kuvan, tai Huginilla HDR-panoraamoja kasaan parsiessa, panoraaman, sävyalaa. 32 bittiä on helpppo tapa kiertää tämä rajoitus.

Keväinen iltapäivä Nevalanpelloilla

Esimerkkikuva yllä sai alkunsa 32-bittisenä kuvana. Enfuse olisi suurista väripinnoista, tässä tapauksessa kirkas keväthanki ja sininen taivas, tasannut ison mittakaavan paikalliset valoisuuserot, tuloksena jokseenkin harmaa kuva. Kuvapinojen tonemappaaminen ennen panoraaman kasausta taas johtaisi melko varmasti epätasaisiin väriliukuihin paikallisesti toimivasta väri- ja kirkkausadaptaatiosta johtuen. Säilyttämällä kuva fotometrisesti ajatellen suorana, voi päätöksen panoraaman sävyalan ilmiasusta sälyttää myöhemmälle osalle työnkulkua.

2018-03-20

Ensimmäinen* Suomesta otettu kuva vastahehkusta eli gegenscheinistä

Aurinkokunnassa on paljon pölyä planeettojen tasossa. Tämä pöly tietenkin siroaa Auringon valoa ja on nähtävissä taivaalla ekliptikan eli eläinradan suuntaisena nauhana, jossa on suuret kirkastumat Auringon molemmin puolin sekä pienempi ja himmeämpi kirkastuma vastapäätä Aurinkoa. Auringon vastapäätä olevaa kirkastumaa kutsutaan vastahehkuksi, tai saksalaisittain gegenscheiniksi.

Ursa kirjoittaa siitä seuraavaa:
Erityisen pimeällä paikalla, varsinkin eteläisemmillä leveysasteilla on mahdollista nähdä eläinratavalon vastapuolella niin sanottu vastahehku, joka tunnetaan myös saksankielisellä nimellään gegenschein. Vastahehku on huomattavasti eläinratavaloa himmeämpi, eikä sitä tiettävästi ole vielä havaittu Suomesta.

Vuoteen 2013 asti myös Wikipedia-artikkeli ilmiöstä oli sitä mieltä että "Suomessa gegenschein ei näy". Periaatteessa molemmat ovat oikeassa, minunkaan tietääkseni kukaan ei ole paljaalla silmällä nähnyt Suomesta gegenscheiniä, eikä edes kuvannut — ennen kuin nyt. Etelä-Ruotsista, Hangon korkeudelta, on kyllä paljaalla silmällä tehtyjä havaintoja vastahehkusta, mutta niiden takana onkin ollut tunnettu ruotsinsuomalainen syvän taivaan havaitsija ja suoranainen kotkansilmä Timo Karhula. Gegenscheinin kuvausyrityksiä kyllä on ollut, ks. vaikka tämä Samuli Ikäheimon kuva.

Toisaalta, samaa kielteistä virttä veisattiin aikoinaan eläinratavalosta, josta nykyisin suorastaan tulvii kuvia Taivaanvahtiin. Ensimmäisen kerran eläinratavalo taidettiin Suomesta kuvata 1990-luvun lopulla Pekka Parviaisen toimesta. Joten yllätys olikin positiivinen, vaikkakaan ei suuren suuri kun Varkauden Kassiopeian Härkämäeltä sain vastahehkun metsästettyä kuvaan käyttäen suomalaisen syvä taivas -harrastuksen grand old manin Risto Heikkilän 40cm newton-kaukoputken seurantajalustaa. Kymmenen kappaletta viiden minuutin valotusta pinoon ja taivaasta paljastuu pienen kaivelun jälkeen hento elliptinen hehku, juuri sieltä mistä tähtikarttaohjelma ennustikin sen löytyvän.

Vastahehku eli gegenschein kuvattuna Suomesta
(Viemällä osoitin kuvan päälle näkee kuvan selitteen.)

2018-03-19

Satelliittiheijastumia ja aakeeta laakeeta

Helmi-maaliskuun vaihteessa oli edessä taas se tilanne että geostationäärisellä radoilla olevilla satelliiteilla alkaisi kohta auringonpimennyskausi. Ennen pimentymiskautta kuitenkin satelliitit joutuvat vain osittain Maan varjon sisään, tai ihan varjon reunaman ulkopuolelle. Ja juuri varjon reunamilla ollessaan ovat satelliitit Maasta katsoen kirkkaimmillaan kun Aurinko paistaa paneeleihin satelliitista katsoen Maan takaa tai ihan vierestä. Ne ovat ehkä jopa paljain silmin nähtävissä jos tietää minne ja milloin katsoa, kiikareilla varmastikin. Aika hyvin kun ottaa huomioon että satelliitit ovat pikkubussin kokoisia kohteita liki 40 000 kilometrin päässä.

Geostationääristen satelliittien helminauha Varkauden Kassiopeian Härkämäen laelta avautuvan horisontin yllä
(Satelliittien kavereina on mm. Orionin tähdistön jättämät tähtiviirut, jotka katoavat kuvan oikeaan alareunaan. Vasemmalla näkyy pätkä satelliitin piirtämän kahdeksikon, analemman, yläosaa.)

Satelliitit erottuvat yhtenäisenä helminauhana pitkin taivaan ekvaattorin eteläpuolta. Olenpa tainnut aiemmissa aihetta sivuavissa postauksissa mainita että satelliittien helminauha kulkisi pitkin taivaanekvaattoria, mutta parallaksin takia se Suomesta näkyykin kahdeksisen astetta sen eteläpuolella. Taivaanekvaattorin ja satelliittien radat yhtyvät Maasta katsottuna vain päiväntasaajalta. Tämä on hyvä pitää mielessä satelliitteja kuvatessa, ja selittää myös sen miksi joillain kerroilla niiden valopisteitä ei vain ole millään löytynyt: kamera on osoittanut taivaalla liian pohjoiseen. Voi naamapalmu sentään.

2018-03-14

Semppis in memoriam (???-2018)

Niinpä vain kävi kameraseuran pimiön sisälläänpitävällä rakennukselle niin kuin näille vanhoille rakennuksille tuppaa käymään. Vesijohdot happanevat seinään ja alkavat jossain vaiheessa vuotaa. Kosteutta seuraa tietysti home, hometta oireilu ja oireilua purkutuomio. Tässä pieni virtuaalikierros ympäri rakennusta, joka oli ja on osittain edelleen Siilinjärven vapaa-ajan vieton solmukohtia: 4H, SiiKa, kunnan nuorisotyö ja lukuisat muut pienemmät kansalaisjärjestöt pitivät majaa täällä. Sen verran on kuitenkin varmaa että purku tulee tässä kevään aikana ja tilalle tulee ns. mummotunneli naapuritontin Akuliinan vanhainkodin ja tähän paikalle tulevan rakennuksen väliin.

Lähikuvassa Pohjois-Amerikka-sumun Meksikonlahti

On se vaan kumma miten ohuesta signaalista voi vielä saada kuvan aikaiseksi. Tämä tässä on monokameralla ja kapeapäästöisellä vetyalfa-suotimella kuvattu kapeakaistakuva Pohjois-Amerikka-sumun Meksikonlahtena tunnetusta alueesta. Se on pimeiden sumujen ympäröimä vetyemissiosumujen alue, ehkäpä koko Pohjois-Amerikka-sumun kirkkaimpia kohtia. Kalibroinnin, pinoamisen, ja revittelyn jäljiltä kuva näyttää tältä:

Pohjois-Amerikka-sumu (NGC 7000)

Kuva on edelleen jonkin verran kohinainen, mutta kivasti tähtienvälisen vedyn ja pölyn juonteet erottuvat taustataivaasta. Yksittäistä, minuutin mittaista osavalotusta tarkastellessa (alla) kuva ei ole ihan yhtä ruusuinen.

Tästä kuvasta ei ole vähennetty pimeävirtaa, lukukohinaa tai korjattu vinjetointia, mutta siihen on kuitenkin merkattu muutamien kohtien likimääräisiä lukuarvoja, käsittelemättöminä suoraan kameran raakakuvasta. Nämä ns. ADU-arvot korreloivat kameran ns. yksikköherkkyydellä (engl. unity gain) tai -vahvistuksella melko suoraan yhden pikselin rekisteröimän fotonimäärän kanssa; isoilla herkkyyksillä yhden fotonin lisäys pikseliin tuottaa useampikertaisen kasvun raakatiedoston pikseliarvossa, pienemmällä herkkyydellä taas kaikki fotonit eivät rekisteröidy raakakuvaan.



Päivänvalossa yhteen pikseliin lankeaa helposti tuhansia fotoneja millisekunnissa, mutta nyt niitä on kertynyt muutamia, kymmeniä minuutissa — ja kohteena on kuitenkin kokolailla kirkas emissiosumu! Kohteesta lankeavan valon lisäksi taustataivaan ja kameran kennon sekä sen oheiselektroniikan omaa lämpöhehkua on päässyt kaistanpäästösuotimesta huolimatta kennolle asti melkein yhtä paljon kuin valoa sumun pimeimmistä osista. Onneksi tilastotiede on kuvaajan puolella. Toistamalla mittaus puolentoista sataa kertaa, on mahdollista saada kohinan seasta fotonien oikea määrä selville. Ja juuri suuri kuvamäärä tuotti tuon postauksen ensimmäisen kuvan.

Onnistuipahan paremmin mitä viime kerralla.

2018-02-28

Pölyä Pohjantähden ympärillä

Yleensäottaen heijastavat sumut ovat joko yksinäisen tähden (Noidanpääsumu) tai tähtijoukon (Seulasten ympäryssumu) valaisemia. Integrated Flux Nebula on galaksin tasosta poikkeavan tähtienvälisen pölyn ohut matto joka näkyy ympäröivää avaruutta kirkkaampana koska se heijastaa emogalaksinsa (tässä tapauksessa Linnunradan) kokonaisvaloisuutta. Galaksin tasosta poistuttaessa löytyy himmeätä IFN-höttöä melkein kaikkialta, mutta se on suurimmaksi osaksi niin himmeätä ja laaja-alaista että vasta nykyaikaiset kamerat ovat materian olemassa olon paljastaneet.

Pohjantähden ympäristön sumulla ei varsinaista nimeä taida olla varsin mielikuvituksettoman Polaris nebulan ja Mandel-Wilson 1 -luettelotunnuksen lisäksi olla.

Polaris IFN widefield

Tämä toimi samalla tähtitestinä 85-milliselle Samyangille eikä tulos ole kovin mairitteleva ainakaan yhdellä aukolla himmennettynä (f/2 siis). Kesken valotusten alkoi tupruttamaan lunta, joten tarkempi kuvanlaadun tutkiskelu jäänee toiseen kertaan, muttei hyvältä näytä. Tähdet kehittävät nimittäin ympärilleen sekä punaisen että sinisen halon joka oikeastaan näkyy koko kuvan yleisväritasapainossa asti. Ei siis ole mahdollista saada tarkaksi kuin yksi kameran värikanavista kerrallaan. Lisäksi nurkissa lentää pitkäsiipisiä lokkeja, mutta ovatpahan sentään hyvin samankaltaisia lokkeja kaikissa nurkissa jos tästä jotain positiivista haluaa etsiä. Jälki on oikeastaan hyvin samanlaista kuin Nikonin vanhalla 85mm f/1.8 -ruuvarilasilla jota tuli myös testattua tähtitaivaan alla.

Kuvuttomia tähtitorneja, kivuttomasti

Muutaman tähtitornin observatoriotietokoneen planetaario-ohjelmistoon (Stellarium) tuli kuvattua pallopanoraama horisonttipeiton visualisoimiseksi. Ja kun kerran on panoraamoja kuvattua, niin voisihan ne samalla vaivalla julkistaakin; alla siis Ursan Tähtikallion (virtuaalikierros) Astrofoxin tornin, sekä Varkauden Kassiopeian Härkämäen (virtuaalikierros) ja Kuopion Saturnuksen Huuhanmäen tähtitorneista avautuva maisema, jos ne voisi nähdä ilman tornin kattoa.



Havaintojen suunnitteluun tälläinen horisonttipanoraama on omiaan, koska sillä on helppo planetaario-ohjelmiston avulla visualisoida havaintopaikan horisonttipeittoa. Käytännössä panoraaman peitto ei ole sataprosenttisen yhteneväinen kuvauskaukoputken näkymän kanssa, ihan jo siksi että yleensä käytössä olevissa ekvatoriaalisissa jalustoissa kaukoputken ripustus on toteutettu niin että putki liikkuu tuntiakselin ympärillä, joten parallaksia pääsee syntymään suhteessa maisemaan. Pallopanoraamassahan parallaksia ei ole.



Mitenkäs katto sitten torneista katosi? Tekisi ihan mieli sanoa että isoilla muskeleilla kipattin kupu pois, mutta valehteluksi menisi. Panoraamasoftalla eli Huginilla tässä tapauksessa, jos vain voi käyttää jonkinlaisia maskeja kuvan eri osien piilottamiseen, saa katon katoamaan melkein käden käänteessä. Siis kuvun liikkuvat osat saivat piilottavan maskin ja kuvun rako jäi maskitta. Loppu oli ihan normaalia panoraamatyöskentelyä, kuvatessa piti vain pitää mielessä että muisti kattaa koko 360 astetta maisemasta ettei jää mitään piiloon.

Sen verran tuli opittua näitä tehdessä että kannattaa kuvata tornin kuvun alapuolinen osa erikseen. Jos on vaikkapa auringonpaistetta, kannattaa aukinaista kattoa pyöritellä niin että kaikki alaosasta tulee valaistuksi esim. auringonvalolla, muuten jää ikäviä varjokohtia valmiiseen panoraamakuvaan. Astrofoxin kupukuvassa Aurinko valaisee kivasti osan putkesta ja tornista, osa on jäänyt enemmän tai vähemmän pimeäksi ja näiden kahden alueen raja kyllä näkyy.

Toinen mitä vahdata on tietysti pilvet ja valaistuksen muuttuminen muutenkin. Tämän näkee tuosta Härkämäen kupukuvasta, yhden äkin maisema muuttuu pilvisestä auringonpaisteiseksi eikä niiden rajamaa ole kaunista katsottavaa. Pitää kyllä hattua nostaa softalle, miten saumattomasti se saikaan siirtymän silti siloiteltua.

2018-01-29

Lensfun-data Samyangin 85mm f1.4:lle

Näemmä Lensfun ei vieläkään tue vääristymien tai vinjetoinnin profiloitua korjausta Samyangin nykyisin myytävistä järjestelmäkameraobjektiiveista vanhimmalle (tai toisiksi vanhimmalle, 8mm kalansilmä taitaa olla vanhin). Alla olevan rimpsun kun liittää osaksi Lensfunin asennushakemistosta löytyvää samyang.xml-tiedostoa saa korjaukset käyttöönsä niitä tukevissa ohjelmissa (Raw Therapee 5 ja Darktable nyt tunnetuimpina). Tai voi odottaa seuraavaa päivitystä Lensfun-kirjastoon, joka tulee kun on tullakseen.

<lens>
    <maker>Samyang</maker>
    <model>Samyang 85mm f1.4 IF UMC Aspherical</model>
    <mount>Nikon F</mount>
    <cropfactor>1</cropfactor>
     <calibration>
       <distortion model="ptlens" focal="85" distance="100" a="0.00027" b="-0.00193" c="0.00014" />
       <vignetting model="pa" focal="85" aperture="1.4" distance="100" k1="-1.29066" k2="1.24194" k3="-0.57384" />
       <vignetting model="pa" focal="85" aperture="2" distance="100" k1="-0.38493" k2="-0.29475" k3="0.19413" />
       <vignetting model="pa" focal="85" aperture="2.8" distance="100" k1="-0.23968" k2="-0.02248" k3="-0.12371" />
       <vignetting model="pa" focal="85" aperture="4" distance="100" k1="-0.37368" k2="0.37764" k3="-0.2984" />
       <vignetting model="pa" focal="85" aperture="5.6" distance="100" k1="-0.3077" k2="0.10947" k3="-0.02896" />
       <vignetting model="pa" focal="85" aperture="8" distance="100" k1="-0.32946" k2="0.159" k3="-0.05216" />
       <vignetting model="pa" focal="85" aperture="22" distance="100" k1="-0.34871" k2="0.19902" k3="-0.07667" />
    </calibration>
</lens>

Suurimman kuvanlaatuhyödyn saa vinjetoinnin osalta, vääristymää ei objektiivissa ole kauheasti, mikä nyt ihan ennen kuulumatonta ole 85-millisistä puhuttaessa. Sen sijaan korjattavissa ei ole pitkittäinen värivirhe josta tämä kärsii melkoisesti, kuvat muistuttavat värivirheen osalta melkein Nikonin vanhoja potrettitelejä: lähikuvassa tukka värjääntyy vihreäksi ja nenä violetiksi, vain vähän kärjistäen. Maisemakuvassa, tai missä tahansa kauemmaksi tarkennetussa otoksessa, sama efekti näkyy edelleen, ehkä jopa häiritsevämmin. Siinä suhteessä 85mm:n Samyang eroaa 135-millisestä isoveljestään, joka on hyvinkin apokromaattinen sekä pitkittäin että poikittain tarkasteltuna. Toinen erottava tekijä on lähin tarkennusetäisyys, jopa kokonainen metri. Se on aika paljon se lyhyelle teleoptiikalle, varsinkin kun ottaa huomioon että isoveljensä tarkentaa jo ihan kunnioitettavalle lähikuvausetäisyydelle (85cm).

Ylämaankarjaa talvipahnoillaan
(Huomaa taustan pehmeys, palloaberraation tekosia. Vasta reunoissa näkyy perinteistä kaksoisreunaa kun mekaaninen vinjetointi ottaa vallan.)

Muuten linssi ei paljoa tunteita herätä, ei järin terävä täydellä aukolla, himmennettynäkin käyttökelpoinen, muttei mitään erityistä. Ehkäpä aberraatioiden luonteen demonstroimiseen hyvä objektiivi, näkee selvästi palloaberraation vaikutuksen epäterävän alueen ilmiasuun. Taustan valopisteet häipyvät epäteräviksi ensin pieninä pisteinä joilla on himmeä halo ympärillään, ja edelleen valopisteiden siirtyessä pois tarkennustasosta, himmenee valonlähteen tekemä keskuspiste ja halo sen ympärillä kasvaa ja kirkastuu muuttuen pikkuhiljaa perinteiseksi bokehkiekoksi. Etualalla sama tapahtuu juuri optisesti ottaen päinvastoin: valopisteet leviävät teräväreunaisena kiekkoina pikkuhiljaa kasvaen ja pehmentyen. Ihan sama muuten tapahtuu useammallakin vanhalla Nikkor-potrettitelellä, ja varmaan muunkin merkkisillä linsseillä, mutta noista on omakohtaista kuvauskokemusta

Valo yössä
(Himmenninlehtiä on kahdeksan, parillisena lukuna tuloksena on siis sama määrä diffraktiopiikkejä valonlähteiden ympärille.)

Vaikkei absoluuttinen terävyys mitään ylistyssanoja saakaan, on Samyangin 85-millisen tuottama kuva silti panoraamakäyttöä ajatellen aika homogeenisen käyttökelpoinen ympäri kuva-alaa. Homogeenisuus on panohommissa iso plussa, kun ei tarvitse huolehtia siitä että sauma kulkisi vaikka kuvan terävän ja epäterävämmän alueen läpi. Pingpong-lotossa kävi hyvä tuuri kun optinen akseli ei ole ainakaan älyttömästi vinossa. 150 eurolla ihan hintansa väärti vehje siis.

2018-01-14

Vuoden 2018 kuunpimennykset (ja auringonpimennys)

Tänä vuonna on tiedossa kaksi kuunpimennystä, toinen heti tässä tammikuun viimeisenä päivänä ja toinen sitten myöhemmin kesällä. Osittainen auringonpimennyskin kuuluu ohjelmaan, kaksi viikkoa jälkimmäisen kuunpimennyksen jälkeen.

Savolaiset huomio: tammikuun viimeisenä päivänä noin kello 16 alkaen olisi mahdollisuus Kuopion Neulamäen näkötornista saada samaan kuvaan osittain pimentynyt Kuu tammikuisen hämärätaivaan kera sekä valoissa kylpevä Puijon torni. Ehkä jopa Kuu sattuu suoraan tornin taakse jos on onni matkassa. Neljän kilometrin päästä Puijon torni näkyy noin yhden asteen korkuisena, Kuu puolen asteen kokoisena käy hyvin kuvaan sen kaveriksi.

Alla Peakfinderillä simuloitu näkymä Kuun radasta taivaalla Neulamäeltä katsottuna, torni tulee hyvin lähelle tuota korkeinta kohtaa merkkaavaa viivaa. Kysymysmerkiksi jää kuitenkin, onko Neulamäeltä edelleen suoraa näköyhteyttä Puijolle? Mäkien pusikoituminen ja maiseman umpeenkasvaminen on näkötornien vanha vihollinen. Kuopion kaupungin puisto-osasto, saadaanko Husqvarnat tulille?


(Peakfinderin lisäksi Photographer's Ephemeris on hyvä sivusto maisemakuutamoiden etukäteissuunnitteluun. Mobiililaitteille voi asentaa myös ilmaisen LunaSolCal-sovelluksen. Simulaatio ottaa huomioon ilmakehän refraktion.)

Tammikuun kuunpimennys näkyy parhaiten pohjoisessa, täydellinen vaihe jää näkemättä suurinpiirtein Kokkola-Lappeenranta -linjan eteläpuolella. Ihan pohjoisimmassa Lapissa täydellinen vaihe alkaa vasta kuun jo noustua.

27. heinäkuuta suurinpiirtein iltakymmeneltä on vuoden toinen kuunpimennys. Mollukka nousee valmiiksi osittain pimentyneenä, pimennyksen ollessa syvimmillään puolisen tuntia ennen puoltayötä. Voi olla hienon näköinen ilmestys, matalalla (Savossa nelisen astetta, etelässä enemmän, pohjoisessa vähemmän) kesätaivaalla loistava kuparinruskea kuutamo. Voisi koittaa vaikka kuvata kuuviirun jos vain säät sallivat. Tämä kuunpimennys näkyy paremmin etelässä kuin pohjoisessa.


(Osittaisen auringonpimennyksen näkyvyys timeanddate.comin mukaan.)

Kahta viikkoa myöhemmin, elokuun yhdestoista, näkyy Suomessa erittäin osittaiseksi jäävä auringonpimennys, keskellä kirkasta päivää. Lapissa pimennys näkyy parhaiten, Auringosta katoaa melkein 20 prosenttia Kuun taakse, ihan etelässä pimennysprosentti on vain kolme. Onhan se vähän tynkä pimennykseksi, mutta ei kesällä tähtitaivaalla tapahdu muutakaan.