Kirpparilöytöjä osa kaksi: Yashica 50mm f1.7 ja Cosina 28mm f2.8

Bongasin Siilin Kontin hyllystä näpsäkän filmikamerapaketin: Yashica Electro TX -runko johon suunnilleen kaikki kuviteltavissa olevat kilkkeet loittorenkaita ja suotimia myöten; Porstin 135mm f3.5 -teleobjektiivi, Cosinan Cosinon 28mm f2.8 -laajakulmaobjektiivi ja Yashican Yashinon-DX 50mm f1.7 -normaaliobjektiivi. Ostin sitten itselleni kaksi viimeksi mainittua huimaan 15 euron yhteishintaan; rungon peilikoneisto tuntui jumittelevan satunnaisesti ja Porstille en keksinyt käyttöä. Ne ovat kuvissa alla; Yashica vasemmalla ja Cosina oikealla.

(Kyllä tuossa kokometallisessa rakenteessa vain on jotain tuntoaistia hiveilevää.)
Koska Nikonin käyttämän F-bajonetin rekisterietäisyys on suurempi kuin M42-kierteen, eivät kyseiset objektiivit tarkenna äärettömään asti D800:n nokalla ilman lasillista adateria (Canoneissa ja Pentaxeissa kylläkin). Yashican 50-millinen tarkentaa välillä 40 cm - 1,5 metriä ja Cosina vastaavasti rajoittuu välille 25 - 50 cm. Adapteri toimii siis hyvin lyhyen loittorenkaan tavoin, lasillinen adapteri taas toimisi pienen telejatkeen (n. 1,3-kertaisen) tavoin ja söisi kuvanlaatua siinä sivussa. Pidempipolttoväliset objektiivit siis tarkentavat aina kauemmas, ikinä kuitenkaan äärettömyyttä saavuttamatta.

Aukkorengas objektiiveissa on kaksitilainen: M-tilassa aukon muutos näkyy heti eli tuota tilaa voi käyttää adapterin kanssa. Himmentäessä tosin etsinkuva pimenee myös. A-tilassa aukko pienenee vasta kuvaa ottaessa kun kamera painaa bajonetissa olevan pienen pinnin pohjaan. En tiedä onko olemassa adapteria, joka osaisi tuota aukkomekanismia ohjata. Tuskin.

Testailin molempia objektiiveja Nikon 105-millisen makron nokalla väärinpäin, ts. suodinkierteet tulivat objektiiviparissa vastakkain. Tämä on yksi helpoimpia tapoja saada lisäsuurennosta makrokuviin. Suurennoksen voi suurinpiirtein laskea jakamalla kamerassa olevan objektiivin polttovälin käännetyn objektiivin polttovälillä. 105/50= ~2-kertainen suurennos, 28-millisen käyttäminen taas tarkoittaisi suurennossuhteen kasvamista liki neljään.

Aikaisemmin olen kokeillut objektiiviparia 300mm/11mm joka tuotti noin 27-kertaisen suurennossuhteen (kuva oikealla). Kuvaaminen tuommoisella virityksellä on vähintäänkin hankalaa. Valohävikki on suurta ja pieninkin kameran tärinä näkyy kuvassa, pahimmassa tapauksessa pelkkä naapurin oven avaaminen tärisytti kameraa niin paljon ettei kuvasta tullut terävää. Tuo Yashican nomraaliobjektiivi tuntuisi pikaisen testisession perusteella paremmalta kääntömakroilupuuhiin, kuva on tarkempoi ja kontrastikkaampi eikä vinjetointi vaivaa pahasti. Ilmeisesti auttaa kuvanlaadullisesti jos käännetyn objektiivin aukkoa pienentää, mutta aukon pienentyessä tuntuisi vinjetointi pahenevan. 28-millisellä tuntui tulevan niin pahasti palloaberraation aiheuttamaa huntua kuviin että se ei makrokäyttöön tunnu oikein soveltuvan. Himmentäminen auttaa, mutta vinjetointi tekee kuvista pyöreitä. Saattaisi olla että APS-C-kokoisella kennolla tuo vielä toimisi oikein mainiosti.

Pitää vielä askarrella salamalle minikokoinen pehmenninlaatikko, niin ehkä voisi keväämmällä innostua kuvaamaan ötököitä.

Pikaiset koirastroboilut

Mallina sai toimia Aslak, puolitoistavuotias vilkas karvaturri. Miljöö löytyi sopivasti Siilinjärven Mäntyniemessä olevalta kesäteatterilta, joka on näin talvella tyhjillään. Koira on kuonoa myöten lumessa, koska noin pienelle eläimelle reilu kymmensenttinekin hanki on hyvin upottava.

Nilsiän lapinpöllöt

Vinkki tuli että Nilsiässä olisi eräällä metsittyvällä peltoalueella viisi lapinpöllöä. Hyvä myyrätilanne, joten pöllöt eivät ole lähteneet sieltä muualle.

Puolen päivän jälkeen olimme paikanpäällä, ja paljon olikin hangessa ns. pöllön iskujälkiä eli koloja joista lintu on myyrän napannut nokkaansa; syvä, pyöreä reikä lumessa ja sen sivuilla painaumat pedon siivistä ja naamataulusta. Osa aivan tuoreita, vielä lumettomia; suurimmillaan kymmenien reikien ryppäinä.

Puolen tunnin ihmettelyn jälkeen ensimmäinen pöllöbongaus tapahtui. Elikko istui pellonlaidassa olevan koivun oksalla tarkkaillen ympäristöään:


(Kuvassa pöllö on ylhäällä vasemmalla, koivun yläosassa.)

Päätimme lähestyä lintua, mutta ojaa ylittäessämme se lennähti jonnekin kuusen katveeseen piiloon. Seuraavan kerran lintua näkyisi kolmen tunnin päästä, kun se laskeutui - ehkä vinoillessaan - tyhjillään olleen kuvauskojun eteen pystytetyille kelokepeille poseeraamaan.

Kellokuvausta

Salamatriggerit tulivat tänään. Tongin kaappeja etsien kuvattavaa ja törmäsin tähän vanhaan rannekelloon, johon lienee jo paristot vuotaneet sisään aikoja sitten. Kuvan taustana sai toimia Varustelekasta hommattu suojanaamarin laukku eli ns. nasselaukku. Karkea kangas tuo mukavan taustatekstuurin isokokoiselle metalliselle kellolle.


Valon hajottajana sai toimia kolme kappaletta valkoisia pleksilevyjä: kaksi pystyssä kellon takana ja vasemmalla puolella ja kolmas levy noiden päällä. Koko komeus oli kasattu teipillä kuvausalustana toimineen kaiuttimen päälle. Salama oli sitten ylimmäisen pleksilevyn yläpuolella ja sitä lauoin langattomasti Youngnuon radiolaukaisimien (RF-603) avulla.

Ensimmäiset kuvat jättivät kellon alareunan aika tummaksi, koska rannekkeesta heijastui muutoin musta kuvaustila. Tasoitin valoa sitten pienellä valkoisella pahvinpalalla (käyntikortti). Jouduin virittelemään pyykkipojilla kameran kolmijalkaan kiinni myös mustan T-paidan, koska kuvaajan punainen paita heijastui liian selvänä kellon rannekkeesta. Tuommoinen puolikiiltävä muuten väritön pinta nappaa hyvin kaiken värin ympäristöstään.

Toinen virittelyn kohde oli ylimmän pleksin reuna, josta heijastui salama objektiivin etulinssiin. Nikonin 105mm:n makrossa on melko syvä vastavalosuoja, mutta silti kuvan yläreuna loisti valkoisena. Siitäkin selvittiin pienellä pahvinpalalla, joka näkyy kellon lasin heijastuksessa. Koskapa syväterävyys on vielä näillä tarkennusetäisyyksillä melkoisen lyhyt, täytyi turvautua kerroskuvaukseen, jotta syväterävyysalueella olisi ollut muutakin kuin kellotaulu, tai oikeastaan siitä lähempi puolisko. Joitain harmillisia aukkoja syväterävyyteen jäi, koska kuvia oli kovin vähän. Laiskotti, täytyy myöntää.

Pikku nippeleiden kuvaaminen on mukavaa ajanvietettä, malli kun ei ala perseilemään tai valittamaan jos se on teipin avulla saatu hyvään kuvausasentoon. Bonuksena kolme kuvaa, ensimmäinen Kuopion tuomiokirkosta ja viimeinen taas Laitilanmäen luomutilalta.

Luminen Puijon metsä

Kuusi panoraamaa lumisesta kuusimetsästä. Navigointin on tällä kertaa pelkillä hotspoteilla, jotka ovat kunkin panoraaman nadiireissa.

Nätti paikka, pitänee vierailla tuolla joskus toistekin.