Infrapunasta lisäkontrastia telemaisemiin

Kevään edistyessä ja säiden lämmetessä alkaa ilmaan nousta pölyä ja kosteutta jotka huonontavat näkyvyyttä kaukaisiin kohteisiin muodostamalla ilmaan auerta ja utua. Kaukaisuudessa olevat asiat muuttuvat sinertävänharmaammaksi sitä voimakkaammin mitä loitommalla ne ovat kuvaajasta. Maalaustaiteen alalla ilmiöstä käytetään termiä ilmaperspektiivi. Parhaimmillaan näkyvyys horisontin suuntaan voi olla kovinkin hyvä, mutta aina ilmakehä jonkin verran sirottaa valoa ja näin huonontaa kuvan kontrastia kaukaisia kohteita kuvatessa joka ei aina ole haluttua.

(Palkkia raahaamalla voi vertailla infrapunakuvaa ja normaalin valon kuvaa keskenään.)

Polarisoiva suodin auttaa autereeseen jonkin verran muttei poista sitä kokonaan koska ilmakehässä sironnut valo ei ole kokonaisvaltaisesti polarisoitunutta. Seuraava lainaus eräästä aihetta käsittelevästä paperista selventäköön:

In general, the airlight will not be completely polarized. Thus a polarizing filter cannot remove the airlight on its own. For example, in Rayleigh scattering the degree of polarization p decreases as the direction of illumination deviates from 90° (relative to the viewing direction). Reduction of polarization is caused by scattering from large haze particles, which never completely polarize light. --[1]

Mustavalkokuvauksen kulta-ajalla utuisen ilman läpikuvaamiseen käytettiin myös keltaisia ja syvän punaisia suotimia koska utuinen ilma on sinertävää. Kuivaan autereeseen noiden suodattimien teho on kuitenkin vähäisempi. Normaalissa värikuvauksessa edellä mainittujen suodinten käytettävyys on joka tapauksessa kyseenalaista, värikuvan sininen kanava jää vaikkapa punaisella suotimella melkein mustaksi.

Yötaivaan värejä Maaningan Patalahdella

Kevätillan taivaalla on sitä kaikkea: revontulten viherrystä, hämärän sineä, sivilisaation kellerrystä. Kun mukaan sotketaan kevyttä pilviharsoa valoa levittämään, tuloksena on monenkirjavaa kukerrusta taivaan täydeltä.



Tällä kertaa kuvaajantöhö löysi itsensä Maaningan Viannankosken vierestä, Patalahden keinotekoiselta kosteikolta. Blogin nimen muistaen alla on alueelta muutama öinen pallopanoraama, yksi tältä keväältä ja kaksi aiemmalta syksyltä. Kosteikkoa kiertää viitisen kilometriä pitkä polku jonka varteen on pystytetty kolme tornia lintujen tarkkailua varten - yksi itäpuolelle ja kaksi länsirannalle. Lisäksi kosteikon länsirannalla on laavualue jonka makkaranpaisto-ominaisuudet ovat toistaiseksi testaamatta.

Planeettojenvälistä valosaastetta: eläinratavalo rohkeissa kuvissa

Kevätpäiväntasauksen molemminpuolinen aika on hyvää aikaa kuvata joitain taivaanilmiöitä joita ei muuten oikein pääse kuvaamaan. Nuo äskettäin postaamani tasauspäivien aikaan kirkastuvat geostationääriset satelliitit ovat yksi sellaisista aiheista. On toinenkin valoilmiö jonka kuvaaminen onnistuu parhaiten juuri näihin aikoihin: eläinratavalo.

Eläinratavalo on planeettojenvälisestä pölystä sironnutta auringonvaloa. Kirkkaimmillaan se on Auringon lähellä, mutta myös Auringon vastapisteesä on kirkastuma, jota kutsutaan vastahehkuksi (gegenschein). Koska eläinratavalon kirkkain kohta sijoittuu Auringon läheisyyteen, on paras hetki kuvata sitä mahdollisimman pian varsinaisen pimeyden alkaessa hämärän jälkeen kun itse hohde on vielä horisontista erillään. Planeettojenvälinen pöly, kuten planeetatkin, sijoittuu samalle tasolle planeettojen kanssa, josta johtuen eläinratavalo näkyy taivaalla eläinradan eli ekliptikan tasossa. Suurinpiirtein samaa kuvitteellista linjaa seuraavat Kuu, Aurinko ja planeetat sekä iso osa muista aurinkokunnan pienkappaleista.


(Valosaaste oikealla, revontulet vasemmalla, eläinratavalo periaatteessa keskellä.)

Ekliptikan ja horisontin välinen kulma on suurimmillaan kevät- ja syyspäiväntasauksen aikaan. Näin keväällä paras hetki kuvata tai muuten havaita eläinratavaloa sijoittuu illalle ja syksyllä vastaavasti aamuun. Lisäksi tarvitaan pimeä taivas jotta diffuusi hehku erottuisi taustataivaasta eli Kuu ei saa olla sotkemassa eikä valosaastettakaan saisi juuri olla auringonlaskun tai -nousun suuntaan. Silmän totuttua pimeään, eläinratavalo näkyy suurena kallellaan olevan kolmionmuotoisena hehkuna. Jos on oikein hyvät olosuhteet, voi se kuvassa näkyä vähän kylmemmän värisenä kuin taustataivas, joka saa vihertävänkukertavan sävyn ilmahehkun takia. Kuvaajan kannattaa varustautua laajakulmaisella, valovoimaisella objektiivilla eikä esimerkiksi seurantajalusta ole pahitteeksi jos aikoo ottaa pidempiä valotuksia.

Neljä astetta on pitkä matka kun on matkalla Jupiteriin

Eilen illalla Kuu ja Jupiter olivat lähekkäin taivaalla, etäisyyttä niillä oli vaivaiset neljä astetta ja rapiat keskipisteestä keskipisteeseen. Seuraavassa havainnollistava kuva siitä kuinka kaukana kiertolaiset toisistaan oikeasti olivatkaan. Kuvat on otettu Kuopion Saturnuksen Huuhanmäen tähtitornin Meade LX200 -kaukoputkella, jonka strategiset mitat siis ovat 3048mm f/10 ja siihen vielä 1,4-kertainen telejatke päälle.



Alla vielä sama kuva, mutta hieman isompana, siitä vasta aurinkokunnan valtavat mittakaavat selvivävätkin. Jupiter, oikeasti yli 41 kertaa leveämpi kohde kuin Maan Kuu, näyttää kiertolaiseemme verrattuna nyt niin kovin pieneltä.

Seeing eli ilmakehän rauhallisuus oli aika kehno ja putken kollimointikin näyttää vaativan toimenpiteitä osakseen kuten Jupiterin kuiden komeettamaisesta muodosta voi päätellä. Pari tummempaa vyötä Jupiterista kuitenkin erottuu ja neljä kirkkainta kuuta itse planeetan kaverina. Kun kuvaa vierittää tarpeeksi pitkälle, tulee lopulta vastaan melkein täysin valaistunut Kuu. Se, mikä kuvasta jää uupumaan, on järkyttävän suuri kirkkausero Jupiterin ja Kuun välillä. Noin isolla putkella katsellessa on kuin tuijottaisi suoraan täydellä teholla tohottavaa kirkasvalolamppua päin. Itse asiassa, Kuu oli niin kirkas että sen pystyi jopa projisoimaan tähtitornin kuvun puoliharmaaseen pintaan ja katselemaan kuumaisemaa seinältä.

Geostationääristen satelliittien keväinen kirkastuminen paljastavissa kuvissa!

Tähtikalliolla käydessä (ks. edellinen blogipostaus) tuli mieleen koettaa taas kuvata geostationäärisiä satelliitteja kuten viime syksynä. Kevät- ja syyspäiväntasauksen molemmminpuoliset viikot ovat siihen parasta aikaa, koska Aurinko paistaa satelliittien suurikokoisiin aurinkosähköisiin kennoihin sopivassa kulmassa. Muulloin nuo satelliitit ovat hyvin himmeitä ja täten vaikeita kuviin saatavia, koitettu on.

Onneksi kuitenkin satelliitit pysyvät maastoon verrattuna pitkiä aikoja samassa kohtaa, joten niiden kuvaamiseen voi käyttää periaatteessa rajattoman pitkiä valotusaikoja. Tässä tapauksessa kolmisen minuuttia suurella aukolla alkoi saturoimaan pikseleitä Porvoon valosaastekuvun kohdilta, joten siinä meni valotusajan maksimiraja. Tähdet tekevät kuviin kirkkaita viiruja joiden seasta pieniä pisteitä on vaikea löytää. Mediaanipino kuvista kuitenkin poistaa viirut melkein kokonaan jättäen vain satelliittirivin ja maiseman kuvaan.


(Seuraamalla kuvan linkkiä voi sitä katsoa 4K-koossa, satelliitit erottuvat silloin paljon paremmin. Satelliittijono alkaa ylhäältä vasemmalta ja kaareutuu siitä edelleen keskelle oikealle. Keltaisilla palloilla on merkattu kuvaan 55kpl satelliitteja.)

Animaatiossa pisteet erottunevat vähän paremmin myös blogin leiskaan sovitetussa koossa.

Suomen suurinta kaukoputkea ihmettelemässä Artjärven Tähtikalliolla

Viikonloppuna tuli pyörähdettyä Ursan Tähtikallion havaintokeskuksessa Orimattilan Artjärvellä. Tähtikalliolla on Suomen ja varmaan pohjoismaidenkin suurin visuaalikäytössä oleva kaukoputki, peililtään 91-senttinen Astrofox. Lisäksi on pari pienempää putkea, joista Alluna on modernisti etäohjattava - kuvia ottaakseen ei siis tarvitse välttämättä vaivautua tornille asti. Ursan observatorioiden lisäksi mäen päältä löytyy radioharrastajien antenneja, Viestikallioksi (katso virtuaalikierros) he tuota nimittävät. Paikka on siis tavallaan monien suomalaisten ropellihattujen Mekka.



Lisäksi tuonne on rakennettu on tietenkin hyvin varustettuja majoitus- ja kokoustiloja, kukapa sitä nyt pimeässä ja kylmässä haluaa kököttää. Seuraavana pallopanoraamoin toteutettu virtuaalikierros paikan päältä, keskittyen tietenkin kaukoputkiin, tähtitorneihin ja yötaivaaseen.

Täysnyypän Hugin-käyttöohje

Yksinkertaisimmillaan panoraaman saa Huginissa aikaiseksi noin viidellä klikkauksella, mutta assistantin käyttö ei opeta mitään Huginin käytöstä noin käytännön tasolla joten lienee parempi sukeltaa tässä oppaassa ohjelmaan vähän syvemmälle. Seuraavassa siis lyhyt ohjeistus Huginin yleisimpiin toimintoihin panoraamakuvaajan vinkkelistä.