2017-10-24

Irix-kalvosuotimet testissä

Irixen 15-millinen laajis (katso postaus) on siitä harvinaislaatuinen laite nykyaikana että siinä on paikat objektiivin perässä kalvosuotimille (gel filters, sanoo jenkki) 95-millisen suodinkierteen lisäksi. Siinä missä eteen kierrettävät suotimet ovat lautasen kokoisia ja useimmiten kalliita, ovat kalvosuotimet pieniä ja halpoja. Irixen verkkokaupassa saa suotimia kolmea eri vahvuutta ja viisi kappaletta kutakin vahvuutta noin kympillä. Suotimet ovat suodatuksen vahvuudeltaan neljä-, kahdeksan-, ja kuusitoistakertaiset — superhimmeitä suotimia ei ole tarjolla superpitkien valotusten ystäville, tosin suotimia voi pinota objektiivin pitimeen neljä kappaletta ja viides menee sijoilleen pientä väkivaltaa käyttäen. Silloin päästään jopa suodatuskertoimeen 165 eli mukavaan miljoonakertaiseen valonsuodatukseen (ei ihan riitä vielä auringonviirun kuvaamiseen mutta melkein). Kaksi 16-kertaista harmaasuodinta pinottuna pidentäisi valotusajan noin 256-kertaiseksi, joka on muulloin kuin kesäisinä keskipäivinä varmaankin ihan tarpeeksi.



Pieni koko suotimissa voi olla etu tai haitta, riippuen miten asiaa tarkastelee. Toisaalta, nämä mahtuvat alle 30mm:n mitoillaan melkein kynnen alle; toisaalta näin pienten suotimien käsittely innawoods tai missä tahansa on hermoja raastavaa, koska ihan varmasti jossain vaiheessa ne lentävät jorpakkoon, joko tuulen mukana tai painovoiman ja kirosanojen saattelemina. Materiaalin ollessa taipuvaa muovia, suotimien katkeamista ei tarvitse pelätä ihan kauheasti. Digikuvaajalle tutuin analogia löytyy varmaan muistikorteista: CF-kortit on kivoja lätkittäviä pöytään, microSD-korttejä käpistellessä aina pelottaa milloin se katkeaa tai katoaa — nyt käpistellään suotimien pesussa kutistuneita microSD-analogioita. Lisäksi objektiivi pitää suotimen asentamista varten irrottaa kamerasta, mikä on aina pölypalleroiden ilmaantumisen kannalta riskialtista.

Suotimien käsittelyä helpottaisi jos niissä olisi jonkinlainen liuska josta saisi otteen ulosvetämistä ajatellen. Nyt nimittäin suodinta poistaessa joutuu joko kaivamaan työvälineitä esille tai tarttumaan suotimen pintaan rasvaisella sormella. Sormen rasva, jos mikä, ei kuulu optisille pinnoille. Lisäksi pölypallerot — jos, tai paremminkin kun niitä sattuu tarttumaan suotimeen, alkavat näkyä kuvissa pienillä aukoilla.

Optisesti ajatellen kalvosuotimet ovat kiva asia ainakin vinjetoinnin suhteen. Valokartio mihin suotimet tulevat on nimittäin loivempi, joten odotettavissa oleva lisävinjetointi on pienempää eikä se ole riippuvainen objektiivin kuvakulmasta vaan lähinnä aukkosuhteesta. Kuten kymmenaukkoisen ICE-harmaasuotimen testistä muistamme, suuri valon tulokulma harmaasuotimessa voi tarkoittaa jopa 99 prosentin valohävikkiä koska valonsäde kuvan reunoilla kulkee paljon pidemmän matkan suotimen sisällä kuin keskellä; pienelläkin aukolla levysuodin tummensi kuvan reunoja vielä kaksi lisäaukkoa objektiivin oman vinjetoinnin päälle. Hyviä uutisia, kalvosuotimet eivät tuota minkäänlaista lisävinjettiä, alla D800:n raakakuvista aukolla f/8 mitattuja vinjetointikäppyröitä suotimella ja ilman.


Vaikka harmaasuotimen nimellä nämä myydään ja markkinoidaan, ovat nämä myös infrapunasuotimia, ikävä kyllä. 850 nm:n suotimella kuvattaessa (kuva alla) kalvosuotimia nimittäin ovat kaikki suodinkalvot yhtä kirkkaita eli täysin läpinäkyviä! Jos kamerassa ei ole vahvaa infrapunasuodatusta omasta takaa, kannattaa siis varautua melko tsykedeelisiin väreihin maisemassa, ainakin jos suotimia aikoo pinota. Ja kuten kuvasta alla näkee, tarttuu noihin jokainen ympäristön pölyhiukkanen, ihon rasvamolekyyli ja irtonainen karva.

Näkyvässä valossa voi huomata kuvien vetävän vähän turkoosiin päin, voimakkaammin useamman suotimen kanssa. Ei kuitenkaan mitään mitä ei saisi pienellä valkotasapainon rukkauksella kuriin.



Haittansa tällä peräpään asennuksella on myös. Koska suotimen optinen ja fyysinen paksuus tosiaan poikkeaa nollasta, siirtää objektiivin ja kennon välissä oleva suodin tarkennustasoa vähän kauemmaksi, asia joka korostuu pinotessa useampia suotimia päällekkäin. Mutta, tarkennustason siirtymän (focus shift) vaikutus terävyyteen on silti huomattavissa, esimerkiksi kolmen suotimen paksuisen suodinpinon kanssa äärettömän paikka siirtyy äärettömyydestä kolmen metrin kohdille — näinhän ei kävisi linssin eteen tulevien suotimien kanssa (paitsi jos suotimen pinta ei olekaan tasainen…). Alla kolminkertainen osasuurennos 36 megapikselin kuvaparista, tarkennus molemmissa kuvissa objektiivin äärettömän merkin kohdalla.



Sitten animaatio nollalla, yhdellä, kahdella ja kolmella neljä kertaa kuvaa tummentavalla suotimella. Tarkennustason siirtyminen poispäin kamerasta näkyy selvästi suodinpinon paksuntuessa. Yhdellä suotimella kuvatessa äärettömän paikka on melkein tuossa infrapunamerkin kohdilla, kolmen filtterin kanssa äärettömän paikka löytyy kun siirtää tarkennuksen kolmen metrin kohdalle.



Lisäksi pitää muistaa mainita että objektiivin valokartioon lisätty tasolasi tuottaa aina omat aberraationsa kuvaan. Aina. On sitten eri asia onko tämä otettu huomioon jo objektiivin suunnitteluvaiheessa vai ei.

0 comments:

Lähetä kommentti