2017-03-31

Yökuvauslaitteisto ja sen lisävarusteet lähikuvassa

Tässä kun talven mittaan kuvien valotusajat ovat kasvaneet ja kasvaneet, on pitänyt vähän järkeistää kalustoa. Ongelmaksi helposti muodostuu kameran oma pikkuakun rajallinen kapasiteetti, varsinkin kylmemmässä ilmanalassa. Nikonin oman EN-EL15-akun nimellinen 1,9 ampeerituntia ei kertakaikkiaan riitä jos aikoo kuvata useamman tunnin putkeen, ilman akunvaihtoja. Akun vaihtaminen tuoreeseen katkaisee valotukset ja se ikävä kyllä näkyy esim. tähtiviiruissa ja timelapseissa. Ja ultrapitkissä yksittäisvalotuksissahan akun vaihto kesken kaiken ei ole edes mahdollista.

Akkuongelman ratkaisu on onneksi suhteellisen helppo: ulkoinen virtalähde, semmoisen tekee vaikka itse. Akuiksi on valikoituneet ihan vain lyijyhyytelöakut niiden halvan hinnan ja akkujen sekä latausvälineiden hyvän saatavuuden vuoksi. Painaviahan nuo ovat ja energiatiheys ei kisaa litiumioniakkujen kanssa, siitä ei pääse mihinkään; mutta sisäinen sulovilén komentaa aina halvimpaan vaihtoehtoon. Mutta, kympillä saa Motonetistä kuuden ampeeritunnin mopoakun joka pyörittää kameraa testatusti huoneenlämmössä melkein 19 tuntia ja maaliskuun pakkasöinä ainakin 6 tuntia — pidempään kuvaussessioon en ole vielä uskaltautunut.

Virtalähteen muuntajaan on ympätty mukaan myös akun jännitenäyttö, niin ei pääse tulemaan yllätyksiä akun varaustilan suhteen. Yhden kerran se on jo minut pinteestä pelastanut eli minun silmissä investointi on ollut onnistunut. Segmenttinäyttö on käytössä vain erikseen painonappi alas painamalla, turhaa valoa ei merkinantovaloista tai näytöistä pimeyteen kaivata. Ne nimittäin alkavat näkyä kunhan on vain pimeää, esimerkkikuva täällä.

Ultimaattinen yökuvauslaitteisto
This is the ideal camera body. You may not like it, but this is what peak performance looks like. // When you absolutely, positively got to continuously expose for a whole night; accept no substitutes.

Yksi pieni kuvanlaatua koskeva optimointi ulkoisissa akuissa on. Kameran lämpötila pysyy alhaisempana kun akun lämpökuorma ei ole kameran sisällä lämmittämässä kennoa. Tämä tosin ei Suomessa ole juuri koskaan ongelma, ovathan pimeät vuodenajat aina myös kylmiä. Elektroniikka ei yleensä kylmästä piittaa, vaan ongelmaksi muodostuu liikkuvien osien — peilin, sulkimen, aukkomekanismin — voiteluaineet jotka jähmettyvät kylmässä. Pari kertaa on jääneet kuvat ottamatta jäätyneen sulkimen takia. Kylmä kenno taas on aina vain hyvä asia, lämpökohina jää vähemmäksi. Jo puolen minuutin valotus korkealta porottavan kesäauringon lämmittämällä kameralla näyttää aika kauhealta kohinan suhteen, mutta talviaikaan kuvat ovat aika siistejä. Saattaa olla että kesällä kamera tulee vuorattua alumiinifoliolla — testimielessä jos ei muuten, ei ehkä kuitenkaan julkisella paikalla koska naurunalaiseksi joutuminen on todennäköistä.

2017-03-21

Äärimmäistä kirkkautta ja himmeyttä Maaningan Patalahdella

Pitkät valotukset veden ääressä? Kulahtanut klišee. Pitkät valotukset tähtitaivaasta? Pfft, mennyttä päivää. Kuuviirut? Niin passé. Aurinkoviirut? Kuuminta hottia — kirjaimellisesti päivänpolttavaa, jos tekee silleen tyhmästi että jättää kameran osoittamaan kohti suodattamatonta Aurinkoa liian pitkään. Tosin tallennusmedian polttamista Auringolla on tehty ihan onnistuneesti, mutta filmille. Digitaalikameran piikennon tapauksessa polttojälki olisi turhan… perusteellista, lopullista ja tuskin kovin taiteellista.

Tarvitaan siis suodatusta. Yksi kymmenen aukon suodin pudottaa auringonvalon melkein mekaanisen sulkimen ulottuville, toinen pudottaa valotusajan sekunnin kymmenyksiin ja vasta kolmannen päällekkäisen suotimen avulla päästään viirukuvissa tarvittavaan minuuttiluokkaan. Himmennystä on siis tässä vaiheessa tuhat potenssiin kolme kertaa eli miljardikertainen määrä.

Miljardi on jo semmoinen luku mitä harvemmin valokuvauksen yhteydessä kuulee. Sitä voi kuitenkin koittaa visualisoida seuraavalla tavalla: aurinkoisena kevät- ja kesäpäivänä päästään isohkolla aukkosuhteella valotusaikaan 1/8000s eli kahdeksasosa millisekunnista. Miljardikertainen valotusaika tuosta ajasta on 34 tuntia (käytännössä enemmän koska yleensä päivien välissä tulee yö).

Aurinkoviiru
(Samyang 135mm f/2, kaksi kappaletta Haidan kymmenen aukon harmaasuotimia ja yksi kappale Icen vastaavaa suodinta. 28 minuutin valotus.)

Oppirahat on kuitenkin maksettava. Optisen etsimen läpi näki Auringon kiekon jos vain antoi silmän hetken aikaa tottua pimeään. Tein viimeisen tarkistuksen komposiittioon ja laitoin kameran valottamaan. Tuloksena ylläoleva.

2017-03-09

Raw Therapee 5:n ehkä kätevin uusi ominaisuus konekiväärikuvaajille

Männä viikonloppuna Kuopiossa oli (saattaa olla vieläkin) harvinainen lintuvieras: viiksitimali. Viiksitimaliuroksen tunnistaa sen naamataulussa olevasta, monet black metal -bändit häpeään saattavasta, tosi kvltista corpse paintista (kuva). Tirppaparihan oli majoittunut käevästi melkein Kuopion ytimeen, joten sinne kehtasi myös tämmöinen laiska luontokuvaaja ilmestyä paikalle. Mutta suorastaan keväinen, aurinkoinen ilma joten mikäs siinä kuvatessa. Pikkuisen Raw Therapeen säätimiä ruuvaamalla kuvista tuli oikein kirkkaita ja värikkäitä, jopa E S T E E T T I S I Ä.

Viiksitimalinaaras korrella

Mutta ennen kuin päästään kuvia käpistelemään, pitää akanoista erotella ne harvalukuiset jyvät. Pikkulinnut ovat tunnetusti erittäin nopeita liikkeissään ja näiden kaverien syömäkorret heiluivat jatkuvasti Kallavedeltä puhaltaneessa tuulessa sekä tietysti linnun liikkeiden johdosta, joten tarkennus oli suurimman osan aikaa jossain ihan muualla kuin pitäisi. Ja titityylle pitäisi vielä saada semmoinen asento jossa pää ei ole puskassa tai kloaakki osoita kohti kameraa. Joten kuvia tulee pakostakin paljon, vähän hitaammallakin kameralla.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...