2018-07-28

Kuunpimennys Kallaveden yllä

Kesäinen kuunpimennys ja Puijon torni
(Täydellisen vaiheen loppupuolisko Kallaveden yllä Puijon torni kaverinaan.)

Pikaviestimissä kiersi huhuja täyteen pakkaantuneista Kallansilloista ja Huuhanmäestä, jälkimmäinen jopa siitä huolimatta että Kuopion Saturnus oli nimenomaan ilmoittanut että mitään näytäntöä ei järjestetä. Median hypetys superpunaisesta verikuusta ja vuosisadan pisimmästä pimennyksestä olivat purreet. Eipä siis ihme jos myöhemmin samoista pikaviestimistä sai kuulla Huuhanmäen tyhjentyneen, porukka oli odotellut Kuuta ilmestyväksi taivaalle yli tunnin ajan, tylsistyneet, todenneet ettei pimennys näy laisinkaan ja lähteneet kuka minnekin. Ihan sama kävi kuvauspaikaksi valikoituneella, melkoisen syrjäisellä, suorastaan hylätynoloisella Läävinniemen uimarannalla kun lähimökkien kesäasukkaat valuivat rannalle ja kertaalleen ennättivät poistua ennen kuin Kuu taas näkyi.

Kuunpimennys Kallaveden yllä

Puijon torni nähtynä Läävinniemestä
(Tuolta kuvan vasemmasta reunasta olisi Kuun pitänyt ilmestyä. Ei ilmestynyt.)

Peakfinder.orgin mukaan pimentyneen Kuun olisi pitänyt nousta tuolta katsoen vähän Puijon tornin vasemmalta puolelta, kulkea pimentyneenä sen yli, ihan tornin huippua viistäen ja jatkaa matkaansa pitkin taivaankantta. Kuopiossa Kuu nousi kello 22:05, ja ensimmäinen viesti havaitusta Kuusta tuli vasta kymmentä vaille kahtatoista — parikymmentä minuuttia ennen täydellisen vaiheen loppumista. Siinä välissä vääriä hälytyksiä mukamaskuusta tuli useampia, niin sitä vain toiveajattelu vaikuttaa ihan visuaalisestikin. Odottelua tuli siis vajaa kaksi tuntia, eli en syytä suurta yleisöä jos olo oli pettynyt Kuun näkymisen suhteen. Kyllähän sitä itsekin tuli arveltua pimennyksen alkuvaiheen näkyvän heikosti, mutten minäkään sitä ihan näkymättömäksi arvannut. Siksi kytiksellä tulikin oltua jo ennen kymmentä, vaikka lähtöä olisi voinut viivästyttää ihan hyvin melkein puolilleöin.

Pimentynyt Kuu kesäyössä
(Illan ensimmäinen kuva Kuusta. Vaikka kontrastia on liioiteltu melkoisesti, erottuu Kuu taustastaan aika heikonlaisesti.)

Saattoi olla että ihan horisonttia peitti silmälle kokolailla näkymätön pilviverho. Kuvista sen saa kaivettua esille vähän revittelemällä, mutta edes kiikareilla tuota ei havainnut. Kuvassa alla pilviverho näkyy vähän tummempana rantuna kolmasosamatkalla kuun ja saaren välillä. Etelässä ilmeisesti pilvet olivat olleet suurempikin riesa Kuun tarkkailulle, mikä on ihan tuttua.

Kuunpimennys Harsunsaaren yllä
(Ei mittakaavassa, oikeasti Kuu on paljon isompi kuin tuo saari.)

Pimentynyt Kuu ja Puijon torni sekä paljon Kallavettä niiden välillä

Loppujen lopuksi parhaat kuvat pimennyksestä taisi saada ihan 35-millisellä. Telellä Kuun kaveriksi taivaalle ei oikein saa mitään, ja kesäyössä pimentyneen Kuun kontrasti taivaaseen nähden ei ole järin suuri joten kuunpimennyksen kuparinpunainen väri jää aika valjuksi. Tietysti pimennyksen kuluessa taivas vain pimenee, mutta samalla pimentynyt osa kuusta hupenee ihan yhtä nopeasti yön kuluessa. Laajiskuvista voi kuitenkin nähdä muuten täydestä Kuusta puuttuvan palan, jota ei voi Kuun vaiheeksi mennä sotkemaan.

Soutuvene ja kuunpimennys
(Huomaatko suoraan Kuusta alaspäin himmeän punertavan pisteen? Se on nyt kirkkaimmillaan oleva Mars.)

Pimentyneen Kuun silta

Kuunpimennyksen puolivarjovaihe
Kuunpimennys puiden lehtien lomasta

Tämän vuoden kuunpimennyksistä se aikaisempi, tammikuinen, näytti muuten tältä. Maiseman kiintopisteenä toimi myös sillä kertaa Puijon torni ja ihan samat ongelmat vaivasivat silloinkin kirkasta taustataivasta koskien, vaikka Kuun pystyikin löytämään taivaalta melkein heti sen ilmestyttyä paikallisen horisontin ylle.

Kuunpimennys ja Puijon torni
(Kuu ilmestyi maisemaan heti Puijon tornin oikealta puolelta, just as planned.)

Seuraava kuunpimennys onkin sitten ensi vuonna tammikuussa, aamuyöllä.

0 comments:

Lähetä kommentti